Valkoisen talon viruslinko: korona vei Trumpin sairaalaan ja vaaransi republikaanien agendan
Jos et usko koronaviruksen vaarallisuuteen etkä varaudu siihen, todennäköisyytesi sairastua on korkeampi kuin varovaisilla ja taudin vakavasti ottavilla ihmisillä.
Loppuviikosta paljastui, että Donald ja Melania Trump, kolme senaattoria ja lukuisia presidentin lähipiirin jäseniä on sairastunut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Perjantai-iltana kansakunta seurasi televisiossa, kun helikopteri vei presidentin ainakin muutamaksi päiväksi sotilassairaalaan.
Selitykset presidentin terveydentilasta olivat ristiriitaisia. Kun Trumpia hoitava lääkäri vähätteli tilannetta, valkoisen talon henkilöstöpäällikkö Mark Meadows sanoi presidentin terveystilanteen heikentyneen perjantaina nopeasti, mikä johti sairaalakeikkaan.
Ylipainoisen, 74-vuotiaan ja korkean kolesterolin vaivaaman miehen sairastuminen potentiaalisesti hengenvaaralliseen virukseen on aina vakava asia. Presidentti vaikuttaa reagoivan hoitoon positiivisesti, mutta poliittisesti motivoitunut tiedottaminen on liki määritelmällisesti kyseenalaista.
Tapahtumien ketjun seuraaminen viittaa, että tuomari Amy Coney Barrettin nimitystilaisuus oli valkoisen talon viruslinko. Ei tarvitse olla tartuntatautien erikoislääkäri todetakseen, että lähekkäin pakatut penkkirivit ja maskittomat osallistujat muodostivat riskin.
Paradoksaalisesti nimitystilaisuus vaaransi tuomari Barrettin nimityksen. Nyt kolme republikaanista senaattoria on sairastunut ja sen myötä kaksi viikkoa hoidossa ja karanteenissa. Demokraatit saavat sairastapausten ja tartuntariskien myötä hyvän argumentin nimityksen viivyttämiseksi.
Presidentti Trumpin kiistattomat taidot markkinoinnissa ja mielikuvien luomisessa ovat toistuvasti olleet ristiriidassa taudin synnyttämien turvallisuusvaatimusten kanssa. Turvallisuus on jäänyt liki poikkeuksetta kakkoseksi.
Suhtautuminen pandemiaan on osuva metafora isolle siivulle Trumpin presidenttiyttä. Mielikuvat ovat päihittäneet todellisuuden vaatimukset, ja tiedottaminen on ollut kilpailevien narratiivien temmellyskenttä.
Voimme toivoa, että sairastapaukset pakottavat valkoisen talon muuttamaan suhtautumistaan tautiin, mutta en pidättäisi hengitystäni sitä odotellessa.
Soundtrack: Ariana Grande, Breathin’.