Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Suomi – valittajien valtakunta

Marko Maunula
Blogit Americana 7.1.2014 08:00

Tein vuosittaisen Suomen-reissuni juhlapyhien aikaan. Sateiset kelit pakottivat vaihtamaan toivotut hiihtolenkit kävelyiksi, joiden aikana ihailin uuden Etelä-Pohjanmaan silminnähtävää vaurastumista.

Uudet talot olivat pääsääntöisesti noin puolet isompia kuin lapsuuteni 1970-luvulla rakennetut asumukset. Talojen pihoilta löytyi tilavia ja laadukkaita autoja, useimmiten kaksin kappalein. Ystävät ja sukulaiset kertoivat kahvipöydissä lomamatkoistaan Thaimaahan, Yhdysvaltoihin ja muihin kaukaisiin kohteisiin.

Samalla reissulla luin lehdestä, kuinka suomalaiset haikailevat 1980-luvulle. Monet kaverini valittivat, Facebookissa ja kasvotusten, kuinka eriarvoisuus on kasvanut ja Suomesta on tulossa uuslibertaarinen kauhistus. Hyvinvointivaltio on kuollut, he nyökkäilivät. Elämästä on tullut kovaa ja vaikeaa. Ahdistus on lisääntynyt.

Mihin ihmeeseen nyky-suomalaisten jatkuva rutina perustuu? Tilastojen varjossa Suomen nykyisen talouskasvun lukemat eivät oleellisesti poikkea kultaisen 1980-luvun vastaavista. Vauraus on kasvanut ja Suomesta on tullut omissa silmissäni paitsi rikkaampi myös avoimempi, suvaitsevaisempi ja kaikin puolin entistäkin parempi maa.

Minun muistikuvieni 1980-luku ei ollut nostalginen onnela vaan paikoitellen kipeästikin modernisoituva, pitkitettyä rakennemuutosta elävä epävarmuuden ja huolen leimaama valtio. Se ei ollut paha paikka, mutta nykyinen Suomi on parempi maa.

Ulkopoliittisesti 1980-luvun ilmapiiriä leimasivat epävarmuus ja huoli  Neuvostoliiton ja muun itäblokin sortumisen seurauksista. Muistan toistuvat keskustelut kavereideni kanssa, jossa pohdiskelimme tosissamme, josko meidän sukupolvemme joutuu kokemaan sodan. Historia viittasi, että imperiumien kaatuminen yleensä johtaa sotiin ja kasvavaan poliittiseen, sotilaalliseen ja taloudelliseen epävarmuuteen.

Taloudesta muistan vuosikymmenestä lähinnä suomalaisen telakkateollisuuden vaikeudet, teollisuuden jatkuvan valituksen kilpailukyvyn heikkenemisestä ja maataloussektorin toivottoman tilanteen. Lakonuhka leijui työmarkkinoiden yllä. Vielä 1986 SAK masinoi lyhyen yhteislakon, joka onnistui pysäyttämään suuren osan Suomea pariksi päiväksi. Vasemmisto valitti talouskasvun epätasaisesta jakautumisesta ainakin yhtä äänekkäästi kuin tänään.

Suomalainen kulttuuri ei myöskään säväyttänyt. Suomalainen elokuva oli, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta, pitkälti juuttunut junttihuumoriin tai tekotaiteellisen jupinaan. Kirjallisuudessa luin ennemmin suomeksi käännettyjä klassikoita ja englanninkielistä nykykirjallisuutta kuin vuosikymmenen suomalaisia prosaisteja. Tamperelainen äijärock sai pistämään radion kiinni.

Urbaani Suomi on ollut historiallisesti luultua heterogeenisempi yhteisö, mutta 1980-luvulla tataarit, venäläiset ja juutalaiset olivat jo sulautuneet valtaväestöön, eikä uusia siirtolaisia ollut saapunut merkittävissä määrin. Etnisistä ravintoloista ja muista elämää rikastuttavista kulttuurien kohtauspinnoista ei juuri voinut puhua edes Helsingissä.

Elleivät omat subjektiiviset muistoni 1980-luvusta vakuuta subjektiivisia nykypäivän tuomitsijoita, he voivat vaikkapa tutustua objektiivisempiin tilastoihin. Talouskasvu on, luonnollista suhdanneheilahteluistaan huolimatta, pysynyt karkeasti samalla tasolla tai jopa nopeutunut. Julkisten menojen osuus bruttokansantuotteesta on kasvanut niin prosentuaalisesti kuin absoluuttisestikin.

Mitä kulttuuriin tulee, vertailkaapa systemaattisesti vaikkapa suomalaisen elokuvan, musiikin, kirjallisuuden ja luovan teknologian (pelit yms.) tasoa menneisiin vuosikymmeniin.

Usein valitus luokkayhteiskunnasta tulee ihmisiltä, jotka nauttivat eniten suomalaisen hyvinvointivaltion anneista, asuntotukineen sekä muine etuisuuksineen. ”Kasvava eriarvoisuus” näkyy heille siinä, että yhteiskunta ei anna heille vielä enemmän rahaa. Monet katsovat työnantajan kuuluvan heidän oikeuksiinsa, mutta pottuillakseen kapitalistit eivät ole käynnistäneet enemmän yrityksiä. Omien yritysten perustaminen ja itse itsensä työllistäminen ei heitä innosta.

Valituksesta tulee helposti itsensä toteuttava profetia. Ikuisen rutinan sijasta suomalaiset voisivat katsoa, viileän objektiivisin silmin, suomalaista yhteiskuntaa ja todeta sen objektiivisen tosiseikan, että Suomessa ei ole koskaan mennyt näin hyvin, eivätkä suomalaiset ole koskaan olleet vauraampia, terveempiä, turvallisempia, paremmin koulutettuja ja tasa-arvoisempia kuin tänään. Ei edes 1980-luvulla.

Soundtrack: The Replacements, Achin’ to Be

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Hei vaan
Käsittämätöntä jahkailla, miksi emme ole tyytyväisiä mihinkään.
Kai nyt jokainen vähänkin ihmismäinen olio käsittää arvojemme häviämisen kaiken tämän roinan keräämisen ja itsekkyyden takia.
Esim. toisten ihmisten kunnioitus, peruskäytöstavat ja oma arvonsa ymmärtäminen tässä maailmankaikkeudessa niin ja tietenkin uskontomme heittäminen romukoppaan ovat mielestäni syitä tähän arvottomuuteen.
Elintason lasku elämän tason sijasta olisi jo ihan paikallaan.
T. Matti 57v

Näitä luetaan juuri nyt