Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Väkivalta on virus

Marko Maunula
Blogit Americana 16.7.2009 14:14

Miten torjua henkirikoksia? Käsittelemällä väkivaltaa kuin se olisi sairaus.

Murhatilastot ovat laskeneet rajusti Chicagossa ja Baltimoressa. Kaksi Yhdysvaltain väkivaltaisiimpiin kuuluvaa kaupunkia ovat saaneet rohkaisevia tuloksia CeaseFire-ohjelmasta. Projektiin osallistuneissa naapurustoissa murhalukemat ovat laskeneet karkeasti 40-70 prosenttia.

CeaseFiren idea perustuu väkivallan eristämiseen sekä ennaltaehkäisevään työhön. Ohjelma toimii ruohonjuuritasolla, lähettäen konfliktineuvottelijoita ehkäisemään ja laukaisemaan jännittyneet tilanteet eri nuorten ja nuorisoryhmien välillä.

”Väkivalta tarttuu samalla tavalla kuin tartuntataudit, joten me koulutamme ‘väkivallan pysäyttäjiä’ estämään epidemiat,” sanoo CeaseFiren johtaja ja perustaja Gary Slutkin.

Yhdysvaltain murhatilastot ovat länsimaisittain korkeat, mutta joissain köyhissä ja syrjäytyneissä naapurustoissa lukemat ovat liki Irakin luokkaa.

Syitä on monta, mutta itse painottaisin Etelän häiriintynyttä kunniakäsitettä. Historiallisesti Etelän kulttuuri, niin afroamerikkalaisten kuin valkoistenkin kesken, on painottanut miehistä kunniaa.

Alueen miehet ovat perinteisesti selvittäneet oikeat ja kuvitellut loukkaukset väkivallan avulla. Herrasmiesten kaksintaistelut, baarien nyrkkitappelut, sekä syrjäytyneiden nuorten miesten ammuskelut kumpuavat tästä vanhasta ja valitettavasta kulttuurista. Muuttoliikkeiden myötä sama kulttuuri on löytänyt tiensä myös pohjoisen köyhiin naapurustoihin.

Väkivalta vähenee muuttamalla kulttuuria. Uskottavat, naapurustoissa toimivat sovittelijat opettavat nuorille uusia keinoja konfliktien ratkaisuun. Keskustelu, huumori, ja varoittavat esimerkit ovat toistaiseksi toimineet rohkaisevan hyvin.

Entä Suomi? Se tavallinen henkirikos-tarina sisältää syrjäytymistä, runsaasti alkoholia, sekä teräaseita. Onko tässä kyse kulttuurista? Miten suomalaista väkivaltaa voisi ehkäistä?

Soundtrack: Johnny Cash, I Never Picked Cotton.