Vaivaako republikaaneja häviämisen kulttuuri? – Uhriutumisesta on tullut osa puolueen identiteettiä

Valheet, oikeusjutut, syytökset ja henkilökohtaiset skandaalit vain vahvistavat Trumpin roolia vainotun valkoisen väestönosan lipunkantajana.

Profiilikuva
Blogit Americana
Marko Maunula on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Haluatko olla oikeassa, vai haluatko voittaa? Eräs amerikkalaisen politiikan keskeisistä kysymyksistä on hankalampi kuin miltä se näyttää. Nyt on republikaanien vuoro painia dilemman kanssa.

1980-luvulla demokraatteja vaivasi periaatteellisen ja suoraselkäisen häviämisen kulttuuri. Presidentti Jimmy Carter laittoi talouden kuntoon kovalla korkokuurilla ja purkamalla sääntelyä. Se valoi 1980-luvun nopean talouskasvun kivijalan, mutta johti myös hänen vaalitappioonsa Ronald Reaganille.

Demokraatit valitsivat vuoden 1984 ja 1988 presidenttiehdokkaikseen suoraselkäiset miehet, jotka ilmoittivat nostavansa veroja, vastustivat kuolemanrangaistusta, puolustivat tulonsiirtoja ja valtion aktiivista roolia taloudessa. Agenda soti ajan henkeä vastaan ja johti puolueen kahteen murskatappioon.

Bill Clinton opetti puolueensa voittamaan. Vuonna 1992 hänen johtamansa demokraatit nousivat valtaan ns. kolmannen tien politiikalla. Sekoitus liike-elämää miellyttävää talouspolitiikkaa sekä sosiaalista liberalismia vetosi amerikkalaisiin. Vakaumuksellinen vasemmisto liukui demokraattien marginaaleihin.