Blogit

Professori Marko Maunula seuraa USA:n politiikkaa ja populaarikulttuuria

Vaikka istuvaa presidenttiä ei voisi syyttää rikoksista, Trump voi halvaantua poliittisesti

Blogit Americana 17.12.2018 17:16
Marko Maunula
Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Liki jokainen osa-alue presidentti Donald Trumpin julkisesta elämästä on rikostutkimusten kohteena.

Viranomaiset tutkivat parhaillaan presidentin vaalikampanjaa, virkaanastujaisia, taloudellista toimintaa ehdokkaana ja presidenttinä sekä Trumpin säätiötä. Erikoissyyttäjä Robert Mueller ei ole yksin asialla. Myös liittovaltion ja New Yorkin osavaltion tutkijat ovat selvittelemässä Trumpin operaatioiden laillisuutta.

Mahdollisten rikosten lista on pitkä ja monimutkainen, ja jätän niiden yksityiskohtaisen selittämisen uutismedian tehtäväksi. Kun epäiltynä on presidentti, hänen ongelmansa ovat paitsi rikosoikeudellisia myös poliittisia.

 

Toistaiseksi kolme henkilöä Trumpin joukkueesta on tuomittu eri pituisiin vankeusrangaistuksiin, mutta tutkimukset esimerkiksi virkavalatilaisuuden taloudellisista epäselvyyksistä ovat vasta alkusuoralla.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu