Blogit

Professori Marko Maunula seuraa USA:n politiikkaa ja populaarikulttuuria

Vaarantaako amerikkalainen jalkapallo mielenterveytesi?

Blogit Americana 22.9.2010 12:39
Marko Maunula
Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Kuluvan viikon maanantaina Kenny McKinley, Denver Broncosin 23-vuotias laitahyökkääjä, ampui itsensä. McKinleyn lähipiiri oli shokissa itsemurha-uutisesta. He eivät olleet havainneet masennusta tai outoa käytöstä.

Huhtikuussa Owen Thomas, University of Pennsylvanian yliopistojoukkueen 21-vuotias kapteeni hirtti itsensä yhtä yllättäen. Ainoastaan päivä ennen tragediaa hänen perheensä oli ensimmäistä kertaa havainnut, että kaikki ei ole ehkä Thomasilla kunnossa.

McKinley ja Thomas ovat tuoreimpia linkkejä pitkässä listassa huumeriippuvuuksia, onnettomuuksia, itsemurhia, kroonisia masennustauteja, sekä aivovaurioita, jotka ovat tuhonneet satojen korkean tason kainalopallon pelaajien urat ja elämät.

Monet tutkijat ovat yhä vakuuttuneempia, että useimpien pelaajien ongelmat ovat enemmän fyysisiä kuin psyykkisiä. Systemaattiset tutkimukset ja ruumiinavaukset ovat todenneet, että jopa nuoret pelaajat kärsivät hätkähdyttävän usein oireyhtymästä nimeltä chronic traumatic encephalopathy (CTE).

CTE on sukua pugilistin dementialle, ja uudet tutkimukset osoittavat sen olevan hätkähdyttävän yleinen oireyhtymä. Ruumiinavauksissa tätä toistuvien aivotärähdyksien synnyttämää tilaa on havaittu yhä nuoremmissa urheilijoissa, kuten Owen Thomasin tapauksessa.

Taudin oireyhtymiin kuuluvat masennus, yllättävä ja uhrille epätavallinen käytös, muistikatkokset, paniikkihäiriöt, sekavuus, sekä väkivaltaisuus. Jotkut sen uhreista ovat myös retkahtaneet pahasti huumeisiin.

CTE on nykyisin yhä yleisempi ongelma. Pelaajat ovat tänään huomattavasti aikaisempaa isompia, vahvempia, ja nopeampia. Noin kaksimetrisen ja 150-kiloisen linjamiehen iskut ravistavat aivoja kuin auto-onnettomuus. Samanaikaisesti amerikkalaisen jalkapallon macho-kulttuuri vaatii atleettien pelaavan läpi kivun ja palaavan kentälle vaikka maailma pyörisi silmissä.

Tietoisuuden kasvaessa asenne pelin kovuuteen on hiljalleen muuttumassa. Aikaisemmin kaveriporukkamme nousi katsomossa seisomaan ja taputtamaan rajuille taklauksille. Nyt me irvistämme rumasti ja pistämme sormet ristiin taklatun pelaajan puolesta. Kukaan meistä ei ole rohkaissut omia poikiamme pelaamaan lajia.

Ellei amerikkalaisen jalkapallon luonne muutu, pelin taso tulee väkisinkin tippumaan. Kuinka moni vanhempi haluaa lastensa harrastavan lajia, jonka fyysiset riskit ovat kainalopallon luokkaa?

Mikä lajin pelastukseksi? Ehdotukset kypärän hylkäämisestä vaikuttavat tutkimisen arvoiselta. Kypärän poistamisen myötä pelaajat joutuisivat pelaamaan varovaisemmin, ilman keinotekoista turvallisuuden tunnetta.

Soundtrack: Sparklehorse, Don’t Take My Sunshine Away.