Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Vaarantaako amerikkalainen jalkapallo mielenterveytesi?

Marko Maunula
Blogit Americana 22.9.2010 12:39

Kuluvan viikon maanantaina Kenny McKinley, Denver Broncosin 23-vuotias laitahyökkääjä, ampui itsensä. McKinleyn lähipiiri oli shokissa itsemurha-uutisesta. He eivät olleet havainneet masennusta tai outoa käytöstä.

Huhtikuussa Owen Thomas, University of Pennsylvanian yliopistojoukkueen 21-vuotias kapteeni hirtti itsensä yhtä yllättäen. Ainoastaan päivä ennen tragediaa hänen perheensä oli ensimmäistä kertaa havainnut, että kaikki ei ole ehkä Thomasilla kunnossa.

McKinley ja Thomas ovat tuoreimpia linkkejä pitkässä listassa huumeriippuvuuksia, onnettomuuksia, itsemurhia, kroonisia masennustauteja, sekä aivovaurioita, jotka ovat tuhonneet satojen korkean tason kainalopallon pelaajien urat ja elämät.

Monet tutkijat ovat yhä vakuuttuneempia, että useimpien pelaajien ongelmat ovat enemmän fyysisiä kuin psyykkisiä. Systemaattiset tutkimukset ja ruumiinavaukset ovat todenneet, että jopa nuoret pelaajat kärsivät hätkähdyttävän usein oireyhtymästä nimeltä chronic traumatic encephalopathy (CTE).

CTE on sukua pugilistin dementialle, ja uudet tutkimukset osoittavat sen olevan hätkähdyttävän yleinen oireyhtymä. Ruumiinavauksissa tätä toistuvien aivotärähdyksien synnyttämää tilaa on havaittu yhä nuoremmissa urheilijoissa, kuten Owen Thomasin tapauksessa.

Taudin oireyhtymiin kuuluvat masennus, yllättävä ja uhrille epätavallinen käytös, muistikatkokset, paniikkihäiriöt, sekavuus, sekä väkivaltaisuus. Jotkut sen uhreista ovat myös retkahtaneet pahasti huumeisiin.

CTE on nykyisin yhä yleisempi ongelma. Pelaajat ovat tänään huomattavasti aikaisempaa isompia, vahvempia, ja nopeampia. Noin kaksimetrisen ja 150-kiloisen linjamiehen iskut ravistavat aivoja kuin auto-onnettomuus. Samanaikaisesti amerikkalaisen jalkapallon macho-kulttuuri vaatii atleettien pelaavan läpi kivun ja palaavan kentälle vaikka maailma pyörisi silmissä.

Tietoisuuden kasvaessa asenne pelin kovuuteen on hiljalleen muuttumassa. Aikaisemmin kaveriporukkamme nousi katsomossa seisomaan ja taputtamaan rajuille taklauksille. Nyt me irvistämme rumasti ja pistämme sormet ristiin taklatun pelaajan puolesta. Kukaan meistä ei ole rohkaissut omia poikiamme pelaamaan lajia.

Ellei amerikkalaisen jalkapallon luonne muutu, pelin taso tulee väkisinkin tippumaan. Kuinka moni vanhempi haluaa lastensa harrastavan lajia, jonka fyysiset riskit ovat kainalopallon luokkaa?

Mikä lajin pelastukseksi? Ehdotukset kypärän hylkäämisestä vaikuttavat tutkimisen arvoiselta. Kypärän poistamisen myötä pelaajat joutuisivat pelaamaan varovaisemmin, ilman keinotekoista turvallisuuden tunnetta.

Soundtrack: Sparklehorse, Don’t Take My Sunshine Away.

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Nytkö tuosta vasta häly nostetaan, vaikka tervejärkiset tarkkailijat ovat aina voineet todeta kyseessä olevan paukapäiden hommaa, missä tahallaan vahingoitetaan itseään pallon kanssa.

Amerikkalaiset kaiketi tarvitsevat ainutlaatuisen joukkueurheilulajinsa, joka on peleistä aggressiivisin perustuen kylläkin myös hyvään fyysiseen kuntoon ja pelisilmään. Suoritus- ja liikuntapainotteiset jenkit tarvitsevat actionia, siinä missä muille riittää esim. hidas strategiapeli jalkapallo ja vastaavat. Nuo CET-uutiset hätkähdyttävät varmaan monia penkkiurheilijoitakin. Kypärän poistaminen todennäköisesti kuitenkin vain lisäisi pään( ja ehkä niskarangan) vaurioita. Sallittujen taklauksien muutokset voisivat rauhoittaa peliä enemmän terveempään suuntaan.

Marko Maunula kysyy: ”Mikä lajin pelastukseksi?”
Yhtä hyvin voisi kysyä, miksi tällainen urheilulaji pitäisi pelastaa! Peli, joka tuottaa leegioittain rampoja ja kirjaimellisesti ”tärähtäneitä” joutaisi pikapikaa urheilulajien taivaaseen.

Täytyy muistaa, että myös elämä tappaa ja haavoittaa. Sitä ei edes suomalainen sosialidemokraatti pysty lakkauttamaan., Sama koskee jenkkifutista. Homma jatkukoon sisäisen kehityskeskustelun kautta. Ja vapaaehtoisuuteen perustuvan riskeille altistumisen kautta, riittävästä riski-informaatiosta huolehtien.

Taas kerran mitaan ymmartamaton suomalainen lehdisto nostaa esiin marginaalisia ilmioita ilman minkään sortin tutkimusta. Toki on selvaa, etta yksittaiset skandaalin hakuiset mielipiteet nousevat aina hetkeksi jenkeissakin esiin, mutta siella (toisin kuin taalla) lehdisto osaa myös suhteuttaa naita kohuja kertomalla lajeista myos niiden hyvia puolia.

Varsin hyvan kuvan jenkkifutiksen vaarallisuudesta saa National Center for Catastrophic Injury researchin sivuilta (www.unc.edu/depts/nccsi/), joista selviaa, etta yhdysvalloissa lukiosarjoissa voimistelussa ja jaakiekossa on todennakoisempaa loukkaantua vakavasti ja pysyvasti. Mutta se on kiva nostaa lajista esiin yksi tarina ja jattaa ne muut 100 hyvaa tarinaa kertomatta. Muutahan suomalainen lehtimies ei enaa osaakaan kuin etsia negatiivisia puolia kaikista asioista.

Kova ja fyysinen laji jenkkifutis ilman muuta on, mutta sita kilpaurheilu on lajissa kuin lajissa. Ja turvallisuutta pitaa kehittaa jatkuvasti, mutta turhan paivainen mouhuaminen yksittaistapauksesta, jonka yhteytta jenkkifutikseen ei ole laaketieteellisesti todettu on turha levitella.

Tämä on aika mielenkiintoista että kahdesta tapauksesta määritellään koko laji. Ilman että katsotaan onko mitään muuta pelaajien taustoissa?

Voidaanko tehdä samaa päätelmää siitä kun muutama vuosi sitten suomalaisessa jalkapallossa pelaaja suoritti itsemurhan hävityn pelin jälkeen? Luultavasti samanlainen ilmiö on muissakin lajeissa, pitäisikö siis kaikki urheilu kieltää vaan sen takia että urheilu saattaa aiheuttaa voimakkaita tunneilmiöitä pelaajissa.

Hyvät Marginaalien… sekä Juuri näin: Amerikkalainen jalkapallo on erinomainen peli, ja seuraan sitä itsekin vahvalla mielenkiinnolla. Silti, on kiistamaton tosiseikka, että aivovaurioiden määrä lajin harrastajien parissa ylittää väestön keskiarvot hälyyttävän selvästi. Blogissa mainitsemani kaksi henkilöä ovat vain esimerkkejä huomattavasti mittavammasta ongelmasta. Uudet tutkimukset ovat viittaamassa esimerkiksi ALS-taudin ja aivotärähdysten—kainalopallon pelaajien toistuvan ongelman—välisen yhteyden olemassaoloon. Suosittelen lukemaan blogissa linkittämäni jutut sekä myös tämän uutispätkän: http://articles.latimes.com/2010/aug/17/news/la-heb-brain-trauma-20100817

Tässä tilastot kaikista USA:ssa raportoiduista päävammoista vuonna 2007.
http://www.cdc.gov/mmwr/preview/mmwrhtml/mm5629a2.htm

Vammoja ja riskejä täytyy minimoida. Näin tehdään myös amerikkalaisessa jalkapallossa. Käytössä on lähes rajattomat resurssit varusteiden kehitykseen. Lisäksi sääntöjä on muutettu tällä vuosikymmenellä lähes vuosittain pelaajien vammojen vähentämiseksi.