Uutisia lääkäritalo Kafkasta
Terveisiä yksityisen terveydenhoidon ylivertaisuuteen uskoville!
Olen potilaana eräässä suuressa onkologiaan ja hematologiaan erikoistuneessa lääkäritalossa. Hematologini hoiti tautini ensimmäisen kierroksen 2009-2010 moitteettomasti – sikäli kun maallikkona kykenen tälläisiä asioita arvioimaan.
Taudin palattua halusin toisen asiantuntijan mielipiteen. Soitin hematologilleni ja jätin viestin, pyytäen häntä tai hänen avustajaansa soittamaan minulle. Halusin kuulla hänen hoitosuunnitelmansa ja saada suosituksen hänen kollegalleen.
Soittopyyntööni ei vastattu. Viikkoa myöhemmin jätin uuden viestin vastaajaan, toistaen asiani. Varmuuden vuoksi jätin sanan myös vastaanoton sihteerille. Nämäkin viestit jäivät vastaamatta.
Perjantai-aamulla soitin jälleen toimistoon. Tällä kertaa minut ohjattiin toimistopäällikön puhelinvastaajaan. Arvatkaapas soittiko kukaan takaisin?
Lisäksi, kaksi viikkoa sitten pyysin toimistoa lähettämään minulle laboratoriotulokset veri- ja luuydinnäytteistäni. Paras kaverini, henkinen veljeni Gerson, on ensiluokkainen patologi. Hän halusi silmäillä tuloksia. Kirje ei ole saapunut vieläkään.
Puoleen päivään mennessä olin saanut tarpeekseni. Ajoin 15 kilometriä vastaanotolle ja kerroin, että kukaan ei vastaa viesteihini, en ole saanut laboratorio-tuloksia ja kuinka jouduin nyt saapumaan paikan päälle varmistamaan, että asiat tulevat hoidetuksi. Lääkäri oli paikalla, mutta ei vaivautunut tapaamaan minua edes pahoitellakseen tapahtunutta. Täytin henkilökunnan vaatimat paperit ja he lupasivat hoitaa asian välittömästi.
Kaksi tuntia myöhemmin soitin uudelle spesialistille, yritin varata tapaamisen. ”Kukaan toisesta lääkäritalosta ei ole ottanut meihin yhteyttä,” sihteeri sanoi.
Rauhallinen ja sovitteleva Marko, perusmoodini, katosi ja sen tilalle ilmestyi tappeluun valmis kaksoisveljeni. Soitin takaisin lääkärini vastaanotolle, jätin tuohtuneen mutta asiallisen viestin, jossa vaadin heitä hoitamaan asian välittömästi ja ilmoittamaan minulle, kun tehtävä on suoritettu. Varmuuden vuoksi välitin sanan vielä toisellekin sihteerille, pyytäen häntä ottamaan sanelemani viestin vastaan.
Soitin lääkärikaverilleni, kerroin päivän tapahtumista. Gerson huokaisi ja sanoi: ”Veikkaan, että firma tienaa niin paljon rahaa, ettei sen tarvitse välittää potilaistaan. Sinun pitää nyt soittaa toimistoon ja sanoa, että jollei lääkärisi soita sinulle kahden tunnin sisällä, sinä teet kirjallisen valituksen Georgian osavaltion terveydenhoidon valvojille. Voit ehkä myös soittaa Vernonille (yhteinen asianajajakaverimme) ja pyytää häntä ottamaan yhteyttä lääkäriisi, uhata laillisilla seurauksilla.”
”Jeesus sentään,” Gerson ärähti: ”Tässä on kyse leukemiasta! Tämä on ammattitaidottomuutta ja välinpitämättömyyttä, joka lähestyy jo sadismia.”
Sain vastaanottokäynnilläni sentään kopiot laboratoriotuloksistani. Tuijotan veriarvoja, jotka ovat laskeneet viimeisen kuukauden aikana kuin lehmän häntä. Odotan myös soittoa vastaanotolta, mutta puhelin on hiljaa. Leukemian hoitoa ei ole kiva aloittaa tappelemalla ammattitaidottomien ja välinpitämättömien terveydenhoidon henkilöiden kanssa, mutta tältä se nyt näyttää.
Toivottavasti Vernonilla ei ole kiire.
Soundtrack: Todd Snider, Double Wide Blues