Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Urheilu, nationalismi ja bisnes

Marko Maunula
Blogit Americana 14.5.2012 15:47

Keskustelu jääkiekon MM-kisojen lipunhinnoista on mielenkiintoinen esimerkki nationalismin, kapitalismin, ja urheilun hämmentävästä suhteesta suomalaisessa ja eurooppalaisessa kulttuurissa.

Kalliit hinnat ovat saaneet kansakunnan puhkumaan pyhää raivoa suomalaisia jääkiekkopomoja kohtaan. Protestilakanat ovat ilmenneet katsomoihin, ja täysin entiseen itäblokkityyliin ovat kisojen organisoijat pyrkineet hiljentämään mielenosoittajat.

Kansallishenkisen urheiluhulluuden ja kapitalismin suhde eurooppalaisessa urheilussa on epäselvä ja kiistanalainen. Tämä on eräs pienistä mutta merkittävistä eroista eurooppalaisten ja amerikkalaisten välillä.

Jalkapallon MM-kisojen yhteydessä kuulemme aina satunnaisesti palkkioriidoista joukkueiden ja urheilupomojen välillä, kuten Togon tapauksessa vuonna 2006. Eurooppalaiset kaverini reagoivat tapauksiin valittamalla ahneista pelaajista: ”Heidän pitäisi pelata maansa kunnian eikä rahan takia!” Amerikkalaiset kaverini tuumasivat, että ”MM-kisat ovat valtava miljardibisnes. Pelaajat ansaitsevat oman siivunsa kakusta.”

Eurooppalainen huippu-urheilu on valtaosin nationalistista, lippujen ja muiden patrioottisten symboleiden värittämää mellestystä. Maajoukkueet ovat meidän jengejämme, ja pelaajavalinnoista pelistrategiaan ja pääsylippujen hintoihin, me eurooppalaiset vaadimme liki demokraattista päätöksentekomallia joukkueen ja urheilutapahtumien johtamiseen, aina lippujen hintoja myöden. Urheilijat ovat, kuten koko kilpaliikunnan suomenkielinen sana viittaa, urhoja, joiden pitäisi puristaa sinivalkoista verta ja hikeä reilun viisimiljoonaisen kansakunnan puolesta, pyyteettömästi ja liki Talvisodan hengessä.

Amerikkalaiset ymmärtävät, että jopa maajoukkueet ovat bisnes. He seuraavat ennen kaikkea kansallisia (tai kahden kansan) urheilusarjojaan: koripalloa, baseballia, jenkkifutista, ja jääkiekkoa. Ainoastaan olympialaiset ja jalkapallon MM-kisat herättävät heidät puolitehoiseen urheilunationalismiin, ja kylmän sodan loputtua jopa olympialaiset ovat menettäneet hohtoaan amerikkalaisten silmissä. Urheilijoiden ja urheiluliittojen rahastus kisoilla ja mitaleilla on heille itsestäänselvyys.

Jos amerikkalaiset sattuisivat järjestämään jääkiekon MM-kisat ja ylihinnoittelisivat liput, lyön vetoa mistä tahansa, että amerikkalainen yleisö kohauttaisi olkapäitään ja tuumaisi, että kisat jäivät heiltä katsomatta paikan päällä. Tänään me suomalaiset ja ruotsalaiset protestoimme, sillä maajoukkueen seuraaminen on meille sekä kansallinen oikeus että jopa velvollisuus. Ajatus, että urheilutapahtuman lipunhinnat kirvoittaisivat kommentteja ministeriä tai jopa (konsevatiivista) presidenttiä myöden on amerikkalaisille absurdi.

Jääkiekkoliitto mokasi rajusti lippujen hinnoittelussaan sekä suhtautumisessaan protesteihin ja julkiseen mielipiteeseen. He hallitsevat tuotemerkkiä nimeltä Suomen maajoukkue, ja nyt he käyttivät tuotemerkkiä erittäin huonosti. Kansakunnan tunteellinen reaktio on vahva, mutta ehkä suomalaisten pitäisi suhtautua maajoukkueeseen samalla tavalla kuin suomalaiset kiekkopomot: tämä on hyvää viihdettä ja vuorotellen hauskaa ja pelottavaa remellystä kansallisten symbolien ympärillä, mutta ennen kaikkea tämä on bisnestä.

Soundtrack: Deion Sanders, Must Be the Money.

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Suomessahan lajiliitto on Kalervo Kummolan suulla ehdotellut pariin otteeseen jopa kansallisia sanktioita pelaajille jos he eivät osallistu EHT-kiertueen (rahankeruu)peleihin ehdoitta. Vähintäänkin MM-paikka olisi uhattuna, lukee pelipaidan selässä mitä tahansa. Hyvin kiistanalaista politiikkaa sillä liitto kuittaa turnauksista tulot mutta pelaajat seuroineen kantavat riskin (loukkaantumiset jne.). Ei ihan bisnesajattelun kannalta ideaali tilanne siis kuitenkaan.

Tilanteen johdosta kulisseissa on jo ollut liitoista irrallisia euroliigahankkeita kehitteillä. Viimeksi aloitteellinen puhuri kävi Ruotsin suunnalta. Vanha PR-nero Kummola muisti tässäkin yhteydessä toki uhata kansainvälisillä sanktioilla mahdolliseen ”villiin” liigaan osallistuvia pelaajia. Oli miten oli, Nordic Trophy -turnauksessa voi jo nähdä alkusiemeniä uudesta ajattelusta, jossa Eurooppa kenties on seuraamassa Pohjois-Amerikan jalanjälkiä seuravallan ja liittovallan jakautumisen suhteen.

Kolumnin kirjoittaja on pahasti väärässä, eurooppalaiset varsin hyvin tietävät että urheilu nykyisin on pelkkää liiketoimintaa, massaviihdettä. Urheilu muuttuu aatteellisesta toiminnasta liiketoiminnaksi siinä vaiheessa kun urheilutapahtumaan pääsylippuja myydään, ja euroopassa pääsylippuja on myyty urheilutapahtumiin jo varsin pitkään.

Eurooppalaiset myös todellisuudessa kohauttavat olkapaitään ja yksinkertaisesti äänestävät jaloillaan lippujen ollessa ylihinnoiteltuja, he pysyvät sirkusalueelta poissa. Ajastaan jäljessä olevat tietysti maksavat mitä pyydetään ja aasinhattua kantavat ilolla.

Mikä sitten todella erottaa eurooppalaisen ja amerikkalaisen on asian nostaminen esille, amerikkalainen vaikenee asian kuoliaaksi ja kääntää katseensa muualle, eurooppalainen esittää äänekkään vastalauseen.
Amerikkalaiselle raha on pyhä (kiihkouskonto), kaikki on mitattavissa rahalla (aivan kaikki), kaikki keinot ovat sallittuja pyhässä tehtävässä (älkää siis yrittäkö vaikeuttaa pyhää tehtävää nostamalla asia äänekkäästi esille).
Eurooppalaiselle raha on vaihdon väline, kuluttajat kertovat omalla tavallaan (tapaus jääkiekkoliitto > äänekkäät julkiset vastalauseet) tuotteen myyjälle ettei kauppahinta ole yleiselle tasolle sopivaa, tuotteen myyjä saa asiaan reagoida haluamallaan tavalla.

Patriotismin polttoaineena mainostettu urheilu toimii samanlaisena kaikille kansakunnille. Amerikkalaisethan ovat tunnettuja patriotismin tasostaan, siinä lajissa heitä pahempia ei ole olemassa. Jokainen yksilö tietysti päättää kuinka paljon antaa patriotismin itseään puraista ja käyttääkö kansainvälisiä urheilutilaisuuksia ruokkiakseen em.aktiviteettia.

En käsitä MM-lippuhinnoittelu/kohu/a. Ymmärrän (kansainvälisten urheilutapahtumien, teatterimaailman, konserttien) kokemusten kautta, että parhaista katselupaikoista maksetaan kyllä isoja hintoja, mutta sitten on tarjolla halpoja ’standing room only’ tai piippuhyllypaikkoja, jotka ovat jopa erittäin huokeita. Tämä takaa sen, että kaikenkokoisille kukkaroille löytyy ostettavat paikat.
Eikö Kummola tätä ymmärtänyt?
(Muuten: huippu-urheilijat ovat nykyään ammattilaisia, joiden velvollisuus ei todellakaan ole korvauksetta edustaa maataan. Ei kai kukaan tee mielellään ylitöitä korvauksetta???? Ja vielä fyysisesti rasittavaa/riskialtista???)
Televisiosta näkee monesti ottelun paremmin kuin paikan päällä ja hidastetut replayt vielä päälle… areenan meteli ja virikkeiden tulva estää monesti keskittymisen itse pääasiaan – mutta tietenkin sitä yhdessä uhoamista jää paitsi televisiota katsellessa.
Toisaalta: esim. Wienin ooppera esittää liveshownsa teatterin edustalla isolta screeniltä kaiken kansan nautittavaksi ilman eri korvausta. Siellä on monilla kenttätuolit, viltit ja piknikit mukana kadulla. – Ideaa meille Suomeenkin erilaisiin kulttuuri- ja urheilutapahtumiin? Liputta jääneet (syystä tai toisesta) saavat jotain hekin.