Ukrainan sota osoittaa demokratian voiman – kariseeko totalitarismin viehätys?
Totalitaariset valtiot osaavat edelleen hajottaa ja tappaa, mutta niistä ei ole rakentamaan vaurautta tai valtaa.
Francis Fukuyama palasi takaisin historian loppu –teemaansa The Atlantic-lehdessä. Jos ohittaa yliampuvan otsikon ja liian pitkälle menevät johtopäätökset, Fukuyaman keskeinen viesti on oikea: olemme jälleen todistamassa demokratian voittoa totalitarismista.
Monet lännessä ovat pelänneet demokratian olevan liian vapaa, salliva ja tehoton vastatakseen diktaattoreiden haasteeseen. Ajatus on kaiku 1930-luvulta. Tuolloin Natsi-Saksan dynaamisuus ja uutiset Neuvostoliiton teollistumisesta saivat miljoonat joko ihailemaan tai pelkäämään totalitarismia.
Kun toinen maailmansota syttyi, demokratiat osoittautuivat niin materialistisesti kuin aatteiltaankin ylivoimaisiksi yhteiskunniksi. Yhdysvallat ja Iso-Britannia löivät Yhdysvaltojen varustaman Neuvostoliiton tuella fasismin.
Sen jälkeen alko kylmä sota, jonka lopputuloksena sortui myös Neuvostoliitto. Vapauden viesti levisi kautta maailman.
Haasteista huolimatta trendi jatkuu edelleen.
Venäjä ja Kiina ovat kylläkin onnistuneet vakuuttamaan monet poliittisten äärilaitojen asukit totalitarismin paluusta. Heille demokratian kaksi suurinta haastajaa edustavat maskuliinisuutta huokuvaa vastavoimaa läntiselle woke-hysterialle.
Jotkut amerikkalaisista konservatiiveista, Ted Cruz etunenässä, ovat julistaneet, miten Yhdysvaltain armeija on wokeismin pehmittämä ja miehuutensa menettänyt organisaatio, josta ei olisi vastusta Venäjän macholaumalle.
Pat Buchananin ja Tucker Carlsonin kaltaiset kommentaattorit ovat ylistäneet sitä, miten Vladimir Putin painottaa perinteisiä arvoja ja sitoutuu symbolisesti kristinuskoon. Tilanteesta riippuen heidän puheistaan ja kirjoituksistaan on huokunut joko Putinin toimien ymmärrys tai suora ihailu.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on osoittanut demokratian ja vapaiden yhteiskuntien voiman, samoin kuin kävi 1940–1980 luvuilla. Neuvostoliitolta peritty ”miehekäs” armeija on helisemässä lännen aseistaman demokratian kanssa. Venäjän nopeaa voittoa povanneet Putinin ymmärtäjät ja myönnytyspolitiikan kannattajat ovat olleet väärässä sekä faktuaalisesti että moraalisesti.
Sota on ideologisen taistelun rintamista merkittävin ja traagisin, mutta ei ainoa. Kiina, Venäjä ja niiden hännystelijät ovat joutuneet kokemaan myös aivo- ja pääomavuotoa.
Sodan syttymisen jälkeen noin 700 000 valtaosin koulutettua, ammattimaista ja älykästä venäläistä on jättänyt maan. Kiinan yritykset tukahduttaa Hong Kongin demokratia ovat ajaneet kaupungin alamäkeen.
Iranissa tyrannit taistelevat yhä mittavampaa kansannousua vastaan. Uskomattoman rohkeiden naisten johtamat protestit vapautta ja ihmisten autonomiaa vihaavia ukkoja vastaan ravistelevat mullahien valtarakenteita.
Totalitaariset valtiot osaavat edelleen hajottaa ja tappaa, mutta niistä ei ole rakentamaan vaurautta tai valtaa. Jos ja kun läntiset demokratiat sulkevat totalitaariset valtiot pois kaupan ja tieteellisen vaihdon piiristä, tyrannit joutuvat huomaamaan oman tieteensä ja teknologiansa vajavaisuudet.
Ukrainan sota on osoittanut demokratian ja vapaiden yhteiskuntien keskeisen voiman. Se syntyy moninaisuudesta, toisten hyväksymisestä ja siitä, että kaikki kansalaiset otetaan mukaan rakentamaan yhteiskuntaa ja parempaa maailmaa.
Ted Cruz voi ihailla Putinin Venäjän pompöösiä uhoa ja surra amerikkalaisesta yhteiskunnasta puuttuvaa maskuliinisuutta. Mutta mitä tieteeseen, teknologiaan, taiteeseen ja jopa sodankäyntiin tulee, helmikuun 24. päivän jälkeiset tapahtumat osoittavat vapaan maailman ylivertaisuuden. Jopa woke-armeijan kera.
Soundtrack: Tool, Descending.