Ukrainan kriisi ei kiinnosta Yhdysvaltoja
Yhdysvallat katsoo Ukrainan kriisiä kädet taskussa. Politiikot, media ja kansakunta eivät ole sitoutuneet vahvasti Ukrainan uutisiin tai maan kohtaloon.
Amerikkalaiset seurasivat Ukrainan tapahtumia tarkasti ensimmäiset pari viikkoa, mutta pian Krimin miehityksen jälkeen Ukrainan tapahtumat siirtyivät lehtien sisäsivuille ja poliittisen keskustelun marginaaleihin.
Muutamat republikaanit ovat valittaneet Barack Obaman jättäneen Ukrainan yksin ja Itä-Euroopan Vladimir Putinin armoille, mutta heidänkin huutelunsa on ollut melko flegmaattista. Republikaaninen kritiikkikoneisto on Ukrainan suhteen operoinut autopilotti-moodissa. Konservatiivien Putin-”mancrush” osoittautui lyhytaikaiseksi ja elää enää marginaalisten paleokonservatiivien parissa.
Amerikkalaisten välinpitämättömyydelle on monta syytä: väsymys, historia, rajallinen poliittinen tai taloudellinen hyöty sekä niistä kasvanut uusi ulkopoliittinen doktriini.
Marraskuussa 2008 amerikkalaiset nostivat Valkoiseen taloon miehen, joka lupasi vetäytymistä Irakista ja Afganistanista, neuvottelevaa ulkopolitiikkaa, yhteistyötä maailman kanssa ja uuskonservatiivisen ideologian siirtämistä historian roskaämpäriin. Kahteen loputtomaan sotaan ja republikaaniseen talouspolitiikkaan väsyneet amerikkalaiset äänestivät Obamaa merkittävällä enemmistöllä.
Obaman ulkopoliittinen malli on jatkuvasti painottanut kansainvälistä yhteistyötä ja Yhdysvaltojen toimimista kansainvälisen yhteisön jäsenenä. Yhdysvallat tänään ei välttämättä halua olla edes läntisen maailman automaattinen keulakuva tai johtaja. Libyan kriisin aikana eräs Obaman avustajista kutsui Yhdysvaltain roolia ”takarivistä ohjaamiseksi.” Ukrainan suhteen Yhdysvallat on toistuvasti ilmoittanut toimivansa kansainvälisen yhteisön puitteissa ja sen pelisäännöillä.
Ulkopoliittisesti Obama on maltillinen realisti, jonka kynnys sotilaalliseen voimankäyttöön on erittäin korkealla. Mitä ulkopolitiikkaan tulee, hän määrittelee Yhdysvaltain ”kansallisen edun” tai ”humanitäärisen tarpeen” huomattavasti kapeammin kuin ehkä kukaan hänen edeltäjistään sitten Jimmy Carterin.
Amerikkalaiset ovat valtaosin olleet melko tyytyväisiä Obaman passiiviseen ulkopolitiikkaan. Republikaanien hyökkäykset eivät ole ottaneet tuulta, ja Ukrainan tapauksessa kritiikki ei ole tehonnut ollenkaan: George W. Bushin kieltäytyminen avustamasta Georgiaa vuoden 2008 sodassa on melko tuoreessa poliittisessa muistissa.
Ukraina on historiallisesti ollut melko vankasti Venäjän tai muiden Itä-Euroopan valtojen etupiirissä. Maa ei myöskään ole Naton jäsen. Poliittisen huutokuoron takana myös monet republikaaniset ulkopolitiikan ajattelijat ovat varoittaneet Yhdysvaltoja sekaantumasta Venäjän etupiirin asioihin.
Amerikkalaisessa poliittisessa mallissa maan ulkopoliittinenkin suunta heittelehtii rajusti presidenttien vaihtuessa. Yhdysvaltain ulkopolitiikka muuttunee jälleen uuden presidentin sekä Irakin ja Afganistanin sotien arpien paranemisen myötä, mutta seuraavat kolme vuotta Yhdysvaltojen toimet ja rooli kansainvälisissä kriiseissä pysynevät hieman totuttua passiivisemmalla tasolla.
Soundtrack: Suzanne Vega, Marlene on the Wall