Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Uhanalaiset akateemiset republikaanit

Marko Maunula
Blogit Americana 9.2.2011 12:34

Eilinen New York Times kysyi jälleen, että miksi akatemiassa on niin vähän konservatiiveja? Vastaus on melko helppo: jos republikaanit haluavat enemmän konservatiivisia tiedemiehiä, heidän kannattaisi lopettaa tiedeyhteisön mollaaminen.

Amerikkalaiset tiedeyhteisöt ovat, kauppakorkeita lukuunottamatta, vahvasti liberaalien hallussa. Laskeskelin humanististen, yhteiskuntatieteellisten, ja luonnontieteellisten aineiden työkavereitani, ja reilusta paristakymmenestä hyvin tuntemasta kollegasta vain yksi on avoimesti republikaani.

Lukuisat tutkimukset osoittavat ilmiön olevan kansallinen ongelma. Republikaanit ovat amerikkalaisten kampusten valkoisia tiikereitä.

Akateemisen yhteisön homogenisaatio on vakava ongelma, ainakin humanistisilla aloilla. Hegeliläinen dialektiikka ei toimi ilman hyviä antiteesejä. Tiede kärsii, jos se muuttuu pelkästään liberaalien ja ultraliberaalien väliseksi debatiksi.

Paikoitellen akateeminen yhteisö on syyllinen konservatiivisten mielipiteiden savustamiseen ulos kampuksilta. Kollegoideni ehdoton enemmistö yrittää olla tasapuolisia, mutta tiedän tapauksia, joissa liberaalit professorit ovat aiheettoman aggressiivisesti kritisoineet konservatiivisten opiskelijoiden töitä ja mielipiteitä.

Silti, suurin syy kampusten liberalismiin piilee republikaaneissa itseissään.

Harva älykäs republikaani haluaa akateemiselle alalle. Useimmat heistä hakeutuvat liike-elämän tai hallinnon palvelukseen. Lisäksi, republikaanien on vaikea saada sympatiaa tai jalansijaa tiedeyhteisössä ilman perusteellista asenteenmuutosta.

Republikaanit ovat tehneet akateemisten saavutusten mollaamisesta viime vuosikymmenten toistuvan vaaliteeman. Sarah Palin nostattaa joukkotapaamistensa henkeä kutsumalla istuvaa presidenttiä halveksivasti professoriksi. Suippopäisten, norsunluutorneissaan asuvien kampus-nörttien pilkkaaminen irroittaa aina hyvät naurut.

Republikaanien fundamendalistisiipi on hyökännyt yhä aktiivisemmin paitsi luonnontieteellisiä itsestäänselvyyksiä (evoluutio), mutta myös historiallisia totuuksia vastaan. Teksasin opetusvastaavat ovat viime vuosina yrittäneet minimoida Thomas Jeffersonin, itsenäisyysjulistuksen kirjoittajan, roolia Yhdysvaltain vallankumouksessa, sillä liki ateistinen, kirkon ja valtion eroa ajanut Yhdysvaltain kolmas presidentti ei natsaa heidän maailmankuvansa kanssa.

Kampukset myös tietävät, että demokraattiset hallinnot ovat myös yleensä huomattavasti avokätisempiä kampusten suhteen. Vertailu esimerkiksi erittäin liberaalin Kalifornian sekä erittäin konservatiivisen Teksasin (maan kahden suurimman osavaltion) yliopistolaitosten välillä kääntyy Kalifornian 6-2 voitoksi.

Palaamalla takaisin aitoon burkelaiseen konservatismiin, johon kuuluu myös älyllisten saavutusten kunnioittaminen, republikaanit voivat paitsi saavuttaa uutta jalansijaa kampuksilla, mutta myös raahata puolueensa troglodyyttisen tieteenkieltäjäsiiven 21. vuosisadalle.

Soundtrack: Talking Heads, Good Thing.

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Mitä vähemmän on käynyt kouluja tai jutellut ihmisten kanssa, sitä varmemmat on vakaumukset omasta oikeasta olemisesta. Perusyksinkertainen on aina konservatiivi. Amerikan demarit vastannevat Suomen kokoomuksen ääreintä oikeistolaitaa, mutta ovat selvästi fiksumpia kuin publikaanit.

Mielestäni homma ei ole onneksi noin yksioikoinen, vaikka kieltämättä omissakin tiedepiireissä tuntuu republikaanisen puolueen tukeminen julkisesti aika kyseenalaiselta toimelta. Humanistipiireissä uskon olevan vielä vaikeampaa.
Mutta molemmissa leireissä on paljon fiksuja ihmisiä, jotka ymmärtävät ettei yhden Sarah Palinin mielipide sido kaikkia republikaaneja (tai vastaavasti jonkun demokraattisen puolueen edustajan kannat demokraatteja). Ja edelleenkin amerikkalaiset ovet suomalaisiin tai eurooppalaisiin nähden paljon uskonnollisempia, mielestäni osin myös tiedepiireissä, joten uskonnon vastaisuus ei ole yhtä selvää kuin joskun euroopassa, vaikka aika anti-konservatiivista meininki olisikin.
Ennakkoluulot ja stereotypiat elelevät omaa elämäänsä, mutta fiksuimmat osaavat nähdä muutakin.

Ennen kuin tuota evoluutio vs uskonto -matopurkkia menee sorkkimaan, on hyvä muistaa että vaikka kreationistit ovat uskovia, kaikki uskovat eivät ole kreationisteja. Raamattua kirjaimellisesti lukevat ovat pieni vähemmistö, joskin äänekäs sellainen. Kouhotuksineen he ovat herkullinen maalitaulu uskontokriitikoille, mutta yleistämällä heidän ajatusmaailmansa koko kristikuntaa kattavaksi saa aikaan vain mahtavankokoisen olkinuken.

Tiede ja uskonto eivät ole vihollisia.