Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Työttömyyden talousmaantieto

Marko Maunula
Blogit Americana 11.8.2009 23:09

Webbijulkaisu Slate julkaisi hiljattain interaktiivisen kartan työttömyyden kehittymisestä Yhdysvalloissa.

Kartta kattaa aikavälin tammikuusta 2007 tämän vuoden kesäkuuhun. Paitsi tehokas ja informatiivinen kartta amerikkalaisen talousmaantieteen kehityksestä sekä työttömyyden noususta, kartta on myös erinomainen esimerkki interaktiivisen webbimedian mahdollisuuksista.

Kartan tiedot kertovat laajemminkin Yhdysvaltain talouden demograafisesta uusjaosta. Tsekkaa esimerkiksi Michiganin työllisyysongelmat jo ennen laman alkua, sekä Etelä-Kalifornian aikainen taantuma. Huomaa myös Teksasin suhteellisen vahvat työmarkkinat sekä Pennsylvanian osavaltion yllättävä menestys pohjoisessa.

Mitä tämä kaikki merkitsee? Tätä puidaan seuraavissa kolmessa blogissa.

Soundtrack: Simon and Garfunkel, The Boxer.