Tuli ja vimma: Paljastuskirja osoittaa Trumpin Valkoisen talon kaaoksen ja presidentin tietämättömyyden

Kun omasta nerokkuudestaan vakuuttunut presidentti ei ymmärrä, miten politiikka toimii, valta siirtyy lakeijoille.

Profiilikuva
Blogit Americana
Marko Maunula on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Michael Wolffin uusi kirja, Fire and Fury: Inside the Trump White House, on synnyttänyt mediamyrskyn vesilasissa.

Wolff kertoo jo tutun tarinan poliittisesta brändäysoperaatiosta, joka vahingossa päättyi Donald Trumpin voittoon. Kaikki yllättänyt lopputulos nosti Valkoiseen taloon huonosti valmistautuneen miehen, jolla ei ollut tietoa, älyä, taitoa, kokemusta, kiinnostusta ja persoonallisuutta johtaa maailman voimakkainta supervaltaa.

Kirja vaikuttaa perustuvan paitsi haastatteluihin, mutta myös epävirallisiin keskusteluihin, juoruihin ja toisen käden tietoihin, ryyditettynä satunnaisella analyysilla. Wolff on paikoitellen oivaltava, varsinkin paloitellessaan Trumpin ja median välistä viha-rakkaus-symbioosia ja sen kehitystä.

Kirja tarjoaa runsaasti juorutietoa ja hauskoja anekdootteja Valkoisesta talosta, jonka liki jokainen työntekijä pitää pomoaan idioottina. Webbisivusto toisensa jälkeen on listannut ja rankannut teoksen ällistyttävimmät anekdoottimaiset paljastukset Valkoisen talon kaaoksesta ja presidentin idiosynkraattisesta tietämättömyydestä.

Tarinat ovat valtaosin summauksia aikaisemmista paljastuksista, opitun kertausta ja kokoamista samoihin kansiin. Jotkut kommentit vaikuttavat hieman muokatuilta, osatotuuksilta tai toisen käden tiedoilta.