Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Tuhansien taalojen urheiluviihdettä

Marko Maunula
Blogit Americana 28.1.2011 17:54

Joulupukki toi lahjaksi kaksi lippua tämän illan Atlanta Hawks-New York Knicks koripallomatsiin. Paikat ovat melko kaukana eturivistä, mutta silti ne maksoivat reilut 60 dollaria kappale. Otteluiden lipunhinnat todistavat, että ei tämä lama urheilufanien päähän käy.

Atlanta Falcons, pitäjän kainalopallojoukkue, ilmoitti juuri nostavansa ensi kauden lippujen hintoja. Kausilippu (kahdeksan kotiottelua) hyvälle paikalle maksaa nyt $1839, eli $230 per matsi. Yksittäinen Thrashers-lippu lähelle kaukaloa heiluu sadan dollarin molemmin puolin.

Mustan pörssin hinnat ovat, luonnollisesti, vielä pöyristyttävämpiä. Halvimmat liput ensi viikon sunnuntaina pelattavaan Super Bowliin maksavat $2000/kappale, ja kalleimmat $23729! Parhaat paikat amerikkalaisen yliopistokoriksen historiallisimpaan hegemoniamatsiin, Duke v. University of North Carolina -peliin, lähtevät hintaan $2500/lippu.

Yhdysvalloissa elää vahva osallistumisen kulttuuri, ja amerikkalaiset ovat ehdottomasti urheiluhulluin tietämäni kansakunta. Amerikkalaiset ovat myös valmiita säästämään pitkään ja sitkeästi, ainoastaan törsätäkseen rahat yhden illan konsertti- tai urheilutapahtumaelämykseen. Mutta 2000 taalaa jenkkifutismatsista?…

Yhdysvaltain vuosivälin 2008-2010 lama oli syvin ja pahin meikäläisen kokema taloudellinen notkahdus (muutin pois Suomesta juuri 1990-luvun taantuman päästessä kunnolla vauhtiin). Silti, miten huono voi olla talous, jossa miljoonilla on vielä varaa pistää koko perheen lomamatkan hinta parin tunnin urheilutapahtumaan?

Soundtrack: Trick Daddy, Take It to the House.

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Kumpi on tärkeämpää, toimiva yhteiskunta vai sirkushuveja kansalle-logiikka … amerikkalainen malli on enemmän sirkushuveja kansalle ja unohdetaan se rapautunut yhteiskunta.

No jopas nyt. Katsaus korismatsin lipunhintoihin tietenkin suorastaan huutaa marxilaista syväanalyysia! Pahaa pelkään, että USA:ssa (ja muuallakin) matsit ovat oikeasti vain matseja ja rentouttavaa ajanvietettä, eivät ideologisia sumutusyrityksiä, väärää tietoisuutta tmv. lahkolaista jupinaa.

Kommenttini ei liity juttuusi – paitsi että siinäkin on kyse rahasta ja urheilusta. Joka tapauksessa Gil Mechen tapaus on mielenkiintoinen:

http://www.nytimes.com/2011/01/27/sports/baseball/27meche.html?ref=baseball

Muuten saan olla ihan tyytyväinen. Katselen NBA:n pelejä netin kautta, eikä maksa kuin pari kymppiä kuussa. Summa tosin tuplaantuu vähäksi aikaa, kun baseball-kausi käynnistyy.

Jos vaikka jaksan valvoa pikkutunneille, niin muista vilkuttaa katsomosta. Älä kuitenkaan mitään plakaattia askartele.

Luin tapauksesta sekoituksella ihailua ja hämmennystä. Baseballista ja rahasta puheenollen, lienet kuullut, että Albert Pujols haluaa Cardinalsilta $300 miljoonan sopimuksen? Hän haluaa kompensointia aikaisemmasta, alipalkatusta 7 v./$100 miljoonaa –diilistään.

Lupaan vilkuttaa innolla joka käänteessä!

Joo, Meche on tosiaan hämmästyttävä poikkeus (vaikka onkin jo ehtinyt tienata kymmeniä miljoonia). Mutta kuten jutussa todettiin, onpa nähty myös pelaajia, jotka istuvat penkillä kauden tai parikin ”ansaitakseen” sopimuksessa määritellyn miljoonapalkkansa.

Eurooppalaisessa ja amerikkalaisessa ammattiurheilussa on muuten jännä ero. Täällä puhutaan juuri nyt jostain jalkapalloilijasta, jonka Liverpool ”osti” toiselta seuralta niin ja niin monella kymmenellä miljoonalla. Toisin sanoen täällä seurat käyvät oikeasti kauppaa pelaajistaan, suhtautuvat heihin kauppatavarana. Kun taas (ainakin baseballissa) tällainen kaupankäynti on pyritty eliminoimaan sallimalla vain pelaajien (ja heidän palkkashekkiensä) treidaaminen eli vaihtokauppa.

Asia ei tietenkään ole näin yksinkertainen, mutta on siinä selvä ja mielenkiintoinen kulttuuriero. Eli Euroopassa pelaajakauppojen yhteydessä ilmoitetaan vain myyntisumma, kun taas Jenkeissä puhutaan (vaihtokaupassa luovutettujen pelaajien lisäksi) vain siitä rahasta, jonka ostaja on velvoitettu maksamaan palkkana hankkimalleen pelaajalle. (Myyjä ”hyötyy” kaupasta saamiensa pelaajien lisäksi vain myynnin seurauksena säästämänsä palkkarahat.)

Free agentit ovat totta kai erikseen, koska hehän neuvottelevat sopimuksesta vain omaan (ja agenttinsa) pussiin, eikä vanhalla seuralla ole enää mitään osuutta koko asiaan. Tässä mielessä Pujolsinkin käsittämätön palkkavaatimus on ”vain” kaupankäyntiä hänen ja Cardinalsin välillä, eikä häntä ”omista” kukaan. Mutta kuten sanottu, tämä on asian yksinkertaistamista, koska erkkikään ei ota selvää sopimussäädösten kaikista kiemuroista, mutta ero kahden systeemin välillä on kuitenkin merkittävä.

Näitä luetaan juuri nyt