Blogit

Professori Marko Maunula seuraa USA:n politiikkaa ja populaarikulttuuria

Trump kaivaa Ukraina-kohussa innolla omaa hautaansa – mutta tuskin päätyy silti montun pohjalle

Blogit Americana 26.9.2019 16:16
Marko Maunula
Marko Maunula - avatar
Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Ukrainan presidentin ja Donald Trumpin välisestä keskustelusta julkaistut muistiinpanot puhalsivat savun syrjään ja paljastivat liekit.

Vaalivoitto-onnitteluiden ja molemminpuolisten kohteliaisuuksien jälkeen Trump kehuskeli Yhdysvaltojen Ukrainalle antamasta tuesta ja muistutti presidentti Volodymyr Zelenskya, miten Euroopan maat eivät avusta Ukrainaa yhtä paljon kuin Trumpin johtama Yhdysvallat.

Tämän jälkeen Trump pääsi varsinaiseen asiaan. Hän pyysi Zelenskya auttamaan Trumpin henkilökohtaista asianajajaa Rudy Giuliania, jonka Trump on pistänyt tutkimaan Hunter Bidenin – ja Joe Bidenin itsensä – liiketoimia Ukrainassa. Trump palasi teemaan toistuvasti, ja lisäsi, että myös oikeusministeri William Barr tutkii Bideneita.

 

Keskustelussa ei tule esiin suora quid pro quo. Trump ei kertaakaan sano, että ”ellet auta Giuliania, rahaa ei tipu!” Mutta viesti käy kyllä selväksi ilman rautalankaakin.

Pari viikkoa ennen puhelinkeskustelua Trump oli pysäyttänyt liki 400 miljoonan dollarin tukipaketin Ukrainalle. Puhelimessa Trumpin vihjaukset Yhdysvaltain anteliaisuudesta päättyvät pyyntöön: ”Haluaisin sinun tekevän meille palveluksen…”

 

Trumpin toimille on monta selitystä, mutta kolme teoriaa nousevat nopeasti mieleen.

Ensimmäinen vaihtoehto: Trump on niin typerä ja narsistinen, että hän ei näe toimissaan mitään väärää. Vain pari kuukautta Muellerin tutkimuksen jälkeen Trump yrittää rekrytoida vieraalta valtiolta apua vuoden 2020 presidentinvaaleihin ja kuvittelee, että toiminta on ihan ookoo.

Toinen vaihtoehto: Robert Mueller-tutkimusten jälkeen Trump on entistäkin vakuuttuneempi siitä, että hän on voittamaton. Trump ei usko lakien ja politiikan pelisääntöjen koskevan itseään, sillä hän tietää kongressin republikaanien tukevan häntä vankkumatta. Trump haluaa nyt testata rajoja ja tehdä mitä haluaa, sillä kuka voi pysäyttää hänet?

Kolmas vaihtoehto: Trump haluaa tulla haastetuksi valtakunnanoikeuteen, sillä hän uskoo sen olevan hänelle poliittisesti hyödyllistä ja henkilökohtaisesti palkitsevaa. Presidentin mahdollisesta viraltapanosta päättää lopulta republikaanien hallitsema senaatti. Nykyisillä voimasuhteilla viraltapano olisi erittäin epätodennäköistä.

Voitto valtakunnanoikeudessa antaisi virtaa omille kannattajille ja todennäköisesti tiivistäisi republikaaniäänestäjien rivit presidentin taakse. Bonuksena Trumpin loputtoman nälkäinen ego saisi jälleen ison lautasellisen mannaa.

 

Prosessi on alkanut. Jos virkarikossyytteen nostaminen saa kylliksi tukea edustajainhuoneessa, asiat voivat liikahtaa eteenpäin melko nopeasti. Demokraattien kannattaa silti pitää riemunsa kurissa. Republikaanisenaattorien reaktiot, paria poikkeusta lukuunottamatta, vihjaavat, että Trump jatkanee presidenttinä valtakunnanoikeuden jälkeenkin.

 

Soundtrack: Charles Bradley, Why Is It So Hard.