Trump ja unohdetut valkoiset miehet
Saska Saarikoski kirjoitti Hesariin ansiokkaan kolumnin valkoisten amerikkalaisten duunareiden ahdingosta.
Saarikosken kuvaus ja analyysi Länsi-Virginiasta vakuuttavat. Valkoisen, Yhdysvaltojen keskisissä osissa ja erityisesti sen ruostevyöhykkeellä asuvan työväenluokan elämä on muuttunut vaikeammaksi viime vuosikymmenien saatossa.
Työpaikkojen pako halpatyömaihin, henkinen lamaantuminen, itsetunnon rapautuminen ja näiden myötä tulevat ihmissuhde-, terveys- ja päihdeongelmat ovat tilastollisesti ja silmämääräisesti helposti todettavissa.
Kuten Saarikoski toteaa, Donald Trumpin kannatus on vankkaa usein juuri Länsi-Virginian kaltaisilla Amerikan nälkämailla sekä niiden köyhimmän kansanosan parissa.
Lisäisin Saarikosken analyysiin pari omaa pointtiani.
Ensiksi, Trumpin kaltaiset politiikot eivät ole uusi ilmiö.
Toisekseen, Trumpin suosio duunareiden parissa ei perustu pelkästään lupauksiin paremmasta taloudesta, mutta myös niin sanottuun status anxiety -ilmiöön.
Uhriksi joutuminen, viktimisaatio, on muodostanut merkittävän teeman amerikkalaisessa politiikassa aina lähtölaukauksesta saakka. Sisällissodan tappio teki valkoisesta Etelästä hyvää maaperää populistisille politiikoille, jotka lypsivät väestön (oikeaa ja kuviteltua) ahdinkoa.
”Cotton Ed” Smith, Theodore Bilbo, Eugene Talmadge ja kumppanit perustivat poliittiset uransa sekoitukseen rasismia, tauotonta Washingtonin kritiikkiä ja äänestäjäkuntansa esittelemistä rodullisten vähemmistöjen, eliittien ja politiikkojen uhrina.
Myöhemmin Strom Thurmond ja George Wallace, kaksi toisen maailmansodan jälkeistä saman koulukunnan politiikkoa, yrittivät näkyvästi presidentiksi. Heistä varsinkin Wallacen kampanja vetosi samanlaiseen äänestäjäkuntaan kuin Trumpkin – myös Etelän ulkopuolella. Wallacen suosio ruostevyöhykkeen duunareiden parissa yllätti varsinkin demokraatit.
Unohdettuja valkoisia miehiä on Yhdysvalloista löytynyt aina, ja he ovat historiallisesti kuunnelleet vihaisia, vähemmistöjä ja eliittejä syyttäviä rasistisia populisteja. Trump on tuore – ja näkyvä linkki – pitkässä ketjussa.
Duunareiden ahdinko on joillain alueilla selkeä ongelma. Viime vuosikymmenien talouspolitiikka yhdistyneenä teknologiseen kehitykseen ja globalisaatioon on syönyt varsinkin huonosti koulutetun väestön työpaikkoja ja laskenut heidän palkkojaan.
Mitenkään vähättelemättä taloudellista ahdinkoa, nostaisin sen rinnalle niin sanotun status anxiety -ongelman.
Monet duunarit ja jopa keskiluokkaiset valkoiset miehet valittavat valtansa lipsumista amerikkalaisesta yhteiskunnasta. He eivät pidä ajatuksesta, että he joutuvat jakamaan yhteiskunnan afroamerikkalaisten, siirtolaisten, naisten, homojen sun muiden erilaisten ihmisten kanssa.
Sitten sisällissodan päättymisen Trumpin kaltaiset politiikot ovat vedonneet rasismiin ja muukalaiskammoon. He ovat kironneet eliitin, joka pakottaa köyhät valkoiset jakamaan poliittisen vallan, työpaikat ja julkiset tilat afroamerikkalaisten/latinojen/siirtolaisten kanssa.
Trumpin kampanja ei ole ilmestynyt tyhjästä. Se edustaa pitkää, amerikkalaisen demokratian populistista, rasistista ja pimeää puolta. Nyt se on lähellä koko amerikkalaisen vallan kahvaa. Trump pelaa vanhaa peliä, mutta tekee sen paremmin kuin ehkä kukaan muu.
Soundtrack: The Allman Brothers Band, Whipping Post