Trump-ilmiö voi tapahtua myös Suomessa
Media, politiikan tutkijat, sosiaalipsykologit, muut kiinnostuneet ammattilaiset ja harrastajat ovat pohtineet Donald Trump -ilmiön syitä perusteellisesti kampanjan alusta lähtien.
Sadat esseet, kyselyt ja mielipidekirjoitukset ovat listanneet yleiset motiivit: työväenluokan ahdinko, jälkiteollisen aikakauden rakennemuutokset, maan demograafisen muutoksen synnyttämät pelot, vanhemman väen vihainen nostalgia, anti-intellektuellismin nousu…
Oma subjektiivinen tulkintani zeitgeististä ehdottaa, että Trump-ilmiö ponnistaa läntistä maailmaa parhaillaan vaivaavasta atomistisesta individualismista sekä sekoituksesta aynrandiläistä itsekkyyttä ja taitavaa itselle valehtelua.
Trump on löytänyt kansakunnan metapoliittisesta psykopatologiasta kandidaatin mentävän reiän. Hän saa anteeksi narsisminsa, häikäilemättömän oman edun maksimointinsa ja avoimen, anteeksipyytämättömän valehtelunsa, koska kymmenet miljoonat amerikkalaiset eivät pidä näitä pahoina asioina vaan jopa ihailtavina ominaisuuksina. Asenne on usein tiedostamaton ja kumpuaa emootioista ennemmin kuin analyysistä.
Ajatusmalli nojaa osaltaan kyyniseen oletukseen, että kaikki poliitikot valehtelevat ja suora valehtelija on kelvollinen vaihtoehto. Toisaalta se myös vetoaa ihmisiin, jotka ovat oppineet suhtautumaan yhteiskuntaan koneistona, jonka rahoittaminen on muiden tehtävä mutta joka on velkaa juuri minulle.
Uusi itsekkyys ja aggressiivinen individualismi eivät riipu yhteiskuntaluokasta. Siihen uskovia löytyy niin köyhän väestön parista kuin miljardöörienkin riveistä, niin vasemmalta kuin oikealtakin. Trump on tästä tyyppiesimerkki.
Vuosien saatossa Trump on toistuvasti valittanut, kuinka amerikkalaiset eivät maksa kylliksi veroja. Hän on kritisoinut niin pienituloisia kuin miljonäärejäkin, niin istuvaa presidenttiä kuin suuryrityksiäkin heidän alhaisista veroistaan. Hän on vaatinut amerikkalaisia tekemään suurempia uhrauksia yhteisen hyvän eteen.
Samanaikaisesti Trump itse ei mahdollisesti maksanut ollenkaan liittovaltion tuloveroja liki kahteen vuosikymmeneen, kiitos verokoodin, joka salli liiketappioiden kompensoinnin tulevien vuosien verotuksissa.
Kun verot tulivat esiin Trumpin ja Hillary Clintonin ensimmäisessä väittelyssä, Trump sanoi, että hänen kykynsä välttää veroja osoitti hanen älykkyytensä. Trumpin tukijat myöhemmin painottivat samaa pointtia: heidän ehdokkaansa on nerokas, koska hänen ei tarvinnut maksaa veroja.
Sama atomistinen individualismi ja uskomus, että muiden on maksettava yhteiskunta jossa minä elän, leimaa myös monia pienituloisia ja julkisen rahan elättämiä henkilöitä.
Kun Suomessa yritettiin käynnistää keskustelua vastikkeellisesta sosiaaliturvasta, ehdotus sai ankaran tuomion monilta vasemmalle kallellaan olevilta kommentoijilta. Sen pelättiin johtavan palkattomaan pakkotyöhön. Ajatus, joka olisi voinut rohkaista työttömiä aktiivisuuteen ja osallistumaan yhteiskuntamme rakentamiseen, verkostoitumiseen ja taitojen ylläpitoon, oli liikaa. Velvollisuudet kulkivat ainoastaan yhteen suuntaan: yhteiskunnalta yksilölle.
Samaa asennetta löytyy myös tikapuiden yläpäästä. Jotkut suomalaisesta koulutuksen, ensiluokkaisen infrastruktuurin, yritystukien ja muun yhteiskunnallisen panostuksen avulla vauraiksi tulleet suomalaiset siirtävät omaisuuttaan Suomen verottajan ulottumattomiin ja muistavat valittaa kokemansa sorron määrää Helsinki-Vantaan lentokentän premium loungessa.
Uusi itsekkyys on vakava ongelma, joka nakertaa yhteiskuntasopimustamme vähintään yhtä tehokkaasti kuin talouden nopea sukellus.
En kannata paluuta suopeiden patruunien ja Pentinkulman työväentalon keskinäisen avun ja sivistystyön aikakauteen, mutta ehkä niiden edustamien asenteiden parhaita puolia olisi syytä arvioida uudelleen, katsoa mikä saattaisi toimia 21. vuosisadalla.
Ellemme löydä uutta yhteisöllisyyttä, Trump-ilmiö voi rantautua myös Suomeen. Nopeammin kuin moni osaa edes arvatakaan.
Soundtrack: Joe Walsh, Life’s Been Good: