Tim Walz ja J.D. Vance: amerikkalaisen unelman kaksi äärimmäistä ilmentymää
Yhteisöllinen traditionalismi sekä individualistinen materialismi ovat molemmat juhlittuja amerikkalaisuuden muotoja. Ne edustavat jyrkän vastakkaisia – mutta yhtä relevantteja – kiteytymiä maan sielusta.
Tänä vuonna varapresidenttiehdokkaiden persoonat edustavat näitä ääripäitä. Yhdysvallat peilaa Tim Walzin ja J.D. Vancen kautta omakuvaansa.
Pikkukaupungissa asuva ja yhteisön hyvinvoinnille omistautunut hyvä naapuri on ihannoitu amerikkalainen ikoni. He ovat paikallisia kauppiaita, opettajia, maanviljelijöitä tai muita vakaan keskiluokan jäseniä.
Nämä amerikkalaiset tekevät vapaaehtoistyötä kirkoissa tai muissa hyväntekeväisyysjärjestöissä. He auttavat sinua korjaamaan ruohonleikkurisi, tuovat lämpimiä aterioita kun perheesi sairastaa ja ovat innolla mukana kun kaupunki järjestää juhlatapahtumia.
He palaavat kotikaupunkeihinsa tai muuttavat samankaltaisiin yhteisöihin opiskelujen jälkeen. Isot kaupungit ovat kivoja vierailla ja käydä urheilutapahtumissa tai konserteissa, mutta he eivät halua asua niissä kuin pakon edessä.
Toinen amerikkalaisuuden keskeinen arkkihahmo on individualistinen menestyjä. He ovat oman onnensa seppiä, jotka raivaavat tiensä menestykseen sekoituksella terävää älyä, vahvaa työetiikkaa, teräviä kyynärpäitä ja sosiaalista opportunismia.
He huokuvat yksilöllisyyden eetosta. Jotkut heistä ovat kapinallisia, haastaen kankeat instituutiot ja kaavoihinsa kangistuneen liike-elämän ajattelutavat. Toiset palvelevat yritysmaailmassa, nousten tasaisesti meritokraattisessa hierarkiassa. Heistä menestyneimmät mullistavat taloutta ja teknologiaa globaalissa mittakaavassa, Henry Fordista Steve Jobsiin.
Heille menestys merkitsee materiaalista hyvinvointia ja poliittista valtaa. Jos he eivät ole syntyneet isoissa kaupungeissa, he yleensä päätyvät niihin. He ovat usein sosiaalisesti irrallisia ja arvomaailmaltaan sekä kulttuuriltaan joustavia.
Luonnollisesti samat arkkityypit löytyvät liki kaikkialta, mutta amerikkalaisen kulttuurin voimakas tarve pohtia itseään sekä sen historiallinen taistelu yhteisön ja yksilön välillä kärjistävät roolityyppejä ja pitävät ne keskustelussa sukupolvesta toiseen.
Jokaista George Baileyta rinnastamaan löytyy Miranda Priestly. Pikkukaupungin kauppiaan toisessa ääripäässä on Jeff Bezos. Amerikkalaisen jalkapallon joukkueista löytyy usein hyökkäyslinjan hiljaisia puurtajia ja primadonnamaisia pelinrakentajia.
Walz ja Vance tulevat molemmat Keskilännen pikkukaupungeista.
Heistä Walz kasvoi huomattavasti onnellisemmassa kodissa, kahden tasapainoisen vanhemman lapsena, joskin isän kuolema keuhkosyöpään Timin lukiovuosina koetteli perhettä. Nebraskassa kasvanut Walz valmistui opettajaksi, meni naimisiin minnesotalaisen Gwenin kanssa ja muutti 30-vuotiaana Minnesotaan.
Vance on dokumentoinut huumeongelmaisen äitinsä sekä köyhän perheensä tarinan kirjassaan Hillbilly Elegy. Aikuistuttuaan Vance liittyi armeijaan, jonka jälkeen hän opiskeli Ohio State ja Yale -yliopistoissa. Poikkeuksellisen terävä mies valmistui lakimieheksi, aloittaen uran politiikassa ja liike-elämässä.
Walz on syleillyt lapsuutensa kulttuuriympäristöä, kun taas Vance on juossut sitä pakoon heti kynnelle kyettyään. Henkilöhistorioiden valossa molemmat valinnat ovat ymmärrettäviä ja luonnollisia.
Varapresidenttiehdokkaat tarjoavat harvoin yhtä kärjekästä esimerkkiä Yhdysvaltojen kaksinapaisesta omakuvasta tai jopa maan olemuksesta muun maailman silmissä.
Onko Yhdysvallat aggressiivinen oman edun maksimoija? Vai onko se hyväntahtoinen naapuri, joka juoksee paloletku kädessä sammuttamaan tulipaloja? Ja kumpi tekee lopulta maailmaa paremmaksi tässä ajassa ja paikassa?
Kiista Yhdysvaltojen luonteesta on yhtä vanha kuin sen englantilaiset siirtokunnat. Vääntö Uuden Englannin yhteisöllisten ja idealististen puritaanien sekä Etelän individualististen tupakkaparonien välillä käynnistyi heti ensimmäisten laivojen rantauduttua 1600-luvun alussa.
Walzin ja Vancen kisa on variaatio ikivanhasta teemasta, ja se on toistunut läpi historian. Tänään amerikkalaisten taistelu maansa omakuvasta on poikkeuksellisen kiivas, ja vaalien panokset huomioon ottaen merkityksellinen.
Soundtrack: Wilco, Either Way