Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Terveydenhoidon moraalinen dilemma

Marko Maunula
Blogit Americana 29.5.2012 14:55

Erään elintärkeän palvelun hinta Yhdysvalloissa on käytännössä salainen. Jokainen meistä tarvitsee tätä palvelua jossain välissä, mutta me vain aniharvoin tiedämme maksamamme palvelun hinnan. Laskun saldo selviää vasta palvelun saamisen jälkeen, ja silloinkin se saattaa heittelehtiä rajusti, riippuen maksajasta ja maksumuodosta.

Jos asioin kahvilassa, IKEA:ssa tai jopa autokaupassa, tuotteiden hinnat on selvästi eritelty ja listattu asiakkaiden tiedoksi. Mutta sairaaloissa ja lääkärin vastaanotoilla en saa selvitettyä hintoja aina edes kysymällä. Laskun suuruus on yleensä täydellistä arpapeliä.

Monet politiikot, molemmista valtapuolueista, ovat vaatineet hintojen julkistamista. Valitettavasti vielä useammat politiikot, edelleen molemmista valtapuolueista, ovat tiukasti terveydenhoidon lobbaajien talutushihnassa.

Terveydenhoitosektori on vastustanut hintojen julkaisemista. Sen argumentti on, että potilaat valitsisivat tässä tapauksessa halvimman, mutta ei aina parhaimman hoitomuodon. Siksi salainen hinnoittelu on potilaiden etu, terveydenhoidon tarjoajat sanovat.

Ja höpsis. Todellinen syy on, tietenkin, että hintojen julkistaminen johtaisi hintakilpailuun eri sairaaloiden ja lääkäritalojen välillä. Terveydenhoito pelkää kuollakseen sen valtavien voittomarginaalien kutistumista, ja se on valmis puristamaan viimeisetkin dollarit irti sairaista amerikkalaisista sekä heidän vakuutusfirmoistaan.

Tässä piilee koko amerikkalaisen terveydenhoidon kaksinaismoralistinen dilemma. Tilanteesta riippuen amerikkalainen terveydenhoitoala sanoo olevansa joko bisnes tai yleishyödyllinen palvelu, jonka ei pitäisi toimia tavallisen kapitalismin pelisääntöjen mukaan. Sektori haluaa olla vain puoliksi raskaana.

Kun sairastuin leukemiaan pari vuotta sitten, sain Atlantan Piedmont Hospitalissa erinomaista hoitoa. Lääkärit ja sairaanhoitajat olivat erinomaisia, ja saan suurelta osin kiittää heitä elämästäni. Mutta he eivät tehneet sitä pelkkää hyvyyttään: sairaala sai korvaukseksi todella komean shekin vakuutusfirmaltani sekä omavastuumaksuni omasta kukkarostani.

Muutama viikko kotiutumiseni jälkeen sain puhelinsoiton sairaalasta. Koska olin saanut niin hyvää hoitoa ja olin ilmaissut tyytyväisyyteni sairaalaan, olisinko kenties halukas lahjoittamaan sille hieman rahaa? Kun kysyin mihin tarkoitukseen rahat menisivät, he sanoivat sen menevän sairaalan yleiseen rahastoon (eli sairaalan ylläpitoon, henkilökunnan palkkioihin ja sijoittajien osinkoihin). Ilmoitin olevani ehkä halukas antamaan pienen lahjoituksen köyhien ja ilman sairasvakuutusta olevien atlantalaisten hoitoon, jos sairaalalla sattuisi olemaan tälläinen rahasto. Rahasto oli olemassa, sain kuulla, mutta en saanut koskaan jatkosoittoa sekä tietoja minne ja miten antaa lahjoituksen. Ilmeisesti tämä rahasto ei ollut niin tärkeä eikä vaivan arvoinen.

Terveydenhoitosektorin puoliksi raskaana -asenne kapitalismiin on eettisesti mahdoton. Hyvä havaita, että rehellisemmät politiikot molemmista puolueista ovat tiedostaneet tilanteen.

Soundtrack: UFO, Doctor, Doctor.

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Amerikassa hoito on kallista ja pelko hintain kyselystä johtaa suurempaan pelkoon, ettei seuraavalla kerralla otetakaan sisään tai lätkäistään vieläisompi kiskurilasku. Tällaiset säikyt sitten näkevät sosialismia kaikissa uudistuksissa.

Maunula on osittain vaarassa taas. Itse asiassa ei ole avoimempaa ja lapinakyvampaa terveydenhuolto jarjastelman hinnoittelu systeemia kuin Amerikassa; jos menet esim. umpisuolen leikkaukseen saat tarkan erittelyn etukateen ja voit itse paattaa otatko skooppisen tai konventionaalisen leikkauksen. Kaiken lisaksi voi viela neuvotella hinnasta ja saada alennusta; jos olet ison yrityksen palveluksessa ja tyonantaja maksaa niin sanotun ”cadillac” vakuutuksen niin naet vakuutusyhtion hintalistasta miten paljon he maksavat laakarille ja sairaalalle. Jos potilaalla on ”tavallisempi” vakuutusturva, hinta on halvempi koska vaakuutusyhtio on neuvotellut yleiset tariffit perustuen empirisiin hintoihin ja tuotepalveluiden keskiarvoihin. Jos potilaalla ei ole vakuutusta voi neuvotelle yksityisella puolella halvan hinnan tai menna kunnan sairaalaan ja maksaa ei mitaan.

Itse asiassa sektori osittain on puoliraskaana; kunnan sairaala toimii osittain kuin yksityinen, laskuttaa ja yrittaa tehda voittoa tai olla non profit. Toisaalta kunta asettaa minimi maaran liikevaidosta jonka tulee olla ilmaista hoitoa potilaille joilla ei ole vakuutusta. On tapauksia joissa hoidon maara on nuossut useaan miljoonaan dollariin ja potilas on kavellyt ulos maksamatta mitaan.

Yksityinen puoli yrittaa olla olematta puoliraskaana mutta laki (ja etiikka) vaatii useimmissa osavaltioissa, etta ensiapupotilaat pitaa hoitaa riippumatta pystyvatko maksamaan tai ei. Taman vuoksi vaikeat liikenne onnettomuuspotilaat ja muut trauma potilaat hoidetaan ja sairaala ei valttamatta saa maksua naista hoidoista.

Olen samaa mielta kanssasi pitkaaikaishoidosta joka on yksi amerikkalaisen jarjastelman suurimmista haasteista. Krooniset sairaudet kuten diabetes ovat liittovaltion ja osavaltioiden vastuulla rippumatta onko vakuutusta tai ei. Syopasairaiden ja ”harvinaisten” sairauksien kohdalla tilanne on traaginen; jos ei ole vakuutusta, yksityinen puoili ei tule hoitamaan naita potilaita pitkalla tahtayksella. Julkinen sairaanhoito ei useasti hoida erittain haastavia sairauksia ja usein potilaat joilla ei ole vakuutusta menehtyvat ennen kuin saavat riittavaa hoitoa.

Hyvä harryi-850: Kyllä, joissain tapauksissa potilas kykenee neuvottelemaan hoitonsa hinnasta, mutta en kutsuisi systeemiä läpinäkyväksi. Lue jutussa linkittämäni (konservatiivisen) bloggaajan juttu hinnoittelusta sekä terveydenhoitosektorin yrityksistä pitää se mahdollisimman salaisena.

Hinnoittelun hasteellisuus on itse asiassa maksajan aiheuttama. Jos potilaalla on ”cadillac” vakuutus han maksaa korkeimman mukaan. Jos taas hanella on Blue Cross-Blue Shield kallein vakuutus, yleensa $20 omavastuu per visiitti, han maksaa korkeamman hinnan kuin jos omavastuu on korkeampi. Jos potilaalla on nk. ”budget” vakuutus, hinnat ovat taas halvempia ja ilam vakuutusta hinnat ovat taysin neuvoteltavissa. Osa hinnoittelun sekavuudesta aiheutuu kun potilas tulee vastanotolle hanelta kysytaan ensimmaiseksi millainen vakuutus on. Jos vastaa etta Blue Cross-Blue Shiled ja vastaanotooapulainen ei tarkista omavastuuta niin hinnoitellaan korkeamman hinnan mukaan. Jos omavastuu on korkea ja kerrot sen vastaanottoapulaiselle niin hinta on alhaisempi. Tama kaikki yleisesti ottaen; on alueita jossa hintajousto on jaykka koska tervedenhoitopalveluita ei ole tarpeeksi tarjolla silloin kuluttajan on vaikeampi saada alhaisempia hintoja. Itse asiassa puoliraskaus aiheutaa paljon monihinnoittelua samasta toimenpiteesta; kaikki sairaalat joutuvat hoitamaan potilaita joilla ei ole vakuutusta tai eivat maksa. Siksi hyvin vakuutetut hinnoitellaan korkeammaksi koska he subventoivat maksamattomia potilaita. Tapaus on vahan samanlainen kuin muutamia vuosia sitten kun Pentagon maksoin noin $7,000 vessapontoista ja $200 suihkuverhoista. Rikasta maksajaa lypsataan. Vakuutusyhtiot ovat tehneet hyvaa rahaa sairausvakuutuksista eivatka ole painostaneet kalliiden premium asiakkaiden hintoja ja sen vuoksi alalle on syntynyt aika raikeaa monihinnoittelua samasta palvelusta. Mainitsemasi syopa hoito on aariesimerkki; hoitojakso tuntematon, hoitococtailit muutuvat usein hoidin edetessa, uudet laakkeet ovat kalliita ja vanhat syopalaakkeet tulevat myos kalliiksi koska vahemman laakeyhtioita tekee niita ja potilaat jotka saavat syopahoitoa ovat kaiiki hyvin vakuutettuja tai rikkaita. Potilaita joilla ei ole vakuutusta tai rahaa kategoorisesti ei hoideta. Jos menet FDA:n websitteen ja listaat laakkeet joista USA;ssa on ”pulaa”, lista shokkeeraa! Syy nk. hinnoittelu avoimuuden puutteeseen on etta kukaan ei halua julkisesti sanoa, etta hyvin vakuutettuja rahastetaan enemman kuin muita. Tama on ”julkinen” salaisuus ja valilla politiikot vetavat sen esiin sopivan paikan tullen. Kongressin jasenilla on oma sairausvakuutus ja erilaisten arvoiden mukaan heidan hinnoitellut palvelut ovat korkeimpia Yhdysvalloissa kuin kenenkaan muun.

Moraalisesti moitteeton terveydenhuoltojärjestelmä toimisi seuraavanlaisin ehdoin: 1)Lääkärien, sairaaloiden ja lääketieteellisten hoito- ja tutkimusyksikköjen toiminta olisi luvanvaraista ja valtiovallan valvomaa. 2) Toiminnassa olisi toimiluvan menetyksen uhalla noudatettava valtiovallan määräämiä tariffeja. 3)Kattava ja valtion hallinnoima sairausvakuutus kattaisi potilaan maksut, ehkä pientä omavastuuosuutta lukuunottamatta. 4)Toimilupia myönnettäisiin vain voittoa tuottamattomille yhteisöille, siis valtion ja kuntien ohella säätiöille, kannatusyhdistyksille ja osuuskunnille, ei koskaan osinkoja jakaville osakeyhtiöille. 5)Potilaalla olisi oikeus hakeutua haluamaansa hoitoyksikköön, mikä pitäisi tason korkeana, kun yksiköt joutuisivat kilpailemaan potilaista laadulla, ei hinnalla.

Ihmisen terveys on hyvä kauppatavara, käytännön pakko.
Peruskapitalistisessa versiossa toimijat ovat yksityisiä, liikeelämän lainalaisuuksien mukaan toimivia (yrityksen ensisijainen tehtävä on tuottaa taloudellista voittoa omistajilleen).

Luonnollisesti kauppatavaran hinnan pitäminen (ennen laskun tulemista) poissa näkyvistä on tuottajilleen etu, yksittäiset kuluttajat ei juurikaan kilpailuta toimijoita keskenään, eikä näinollen todellista kilpailua synny, kyseessä on siis kollektiivinen kartelli.

Yhteiskunnassa joka perustuu, arvoiltaan vain rahaan, tuskin halutaan kovinkaan helposti purkaa em.tilannetta. Suomessa yleinen terveydenhoitojärjestelmä on ollut alasajossa jo parikymmentä vuotta ja laadukasta palvelua saa vain yksityiseltä sektorilta, tilanne tullee muuttumaan samoilla koordinaateilla yksityisten eduksi.

Tietyt kulutushyödykkeet (terveys, ravinto, etc) ovat siitä onnellisessa asemassa, olkoon hinta mikä hyvänsä, ihmisten on niitä pakko käyttää. Yhteiskunnan moraalinen selkäranka määrittää tason joilla pakolliset kulutushyödykkeet käytännössä hinnoitellaan kaikille osapuolille sopivaksi, lain toimiessa työkaluna.

Näitä luetaan juuri nyt