Terroristin epistola

Lähi-Idän terroristit eivät ole enää marxilaisia vaan islamisteja, mutta semantiikka on edelleen 1970-luvun peruja.

Tapasin eilen Fatahin ja Hamasin edustajia. Olin valmistellut tukun kysymyksia, mutta ensimmäisestä vastauksesta alkaen oli selvää, että dialogi jäi haaveeksi.

”Miten voit auttaa palestiinalaisia veljiäsi paremmin: taistelemalla Israelia vastaan, vai ryhtymällä lääkäriksi tai opettajaksi?”

”Vastaus” oli huolellisesti pyöritelty sekä pohjustettu monologi Israelin rikoksista, Hamasin puskemasta ”aselevosta,” sekä palestiinalaisten kärsimyksistä, jonka side kysymykseeni oli vain näennäinen. Keskustelun kulku oli viitoitettu.

Oikeista terroristeja ovat israelilaiset, siionistinen imperialismi on vastuussa alueen ongelmista, palestiinalaisten oikeuksia poljetaan jatkuvasti, ja muut teeveestä tutut greatest hits -pointit soljuivat suoraan ulkomuistista. Monologi oli kuin neuvostoliittolaisesta kommunikeasta, jossa ympäröivä todellisuus on alistettu ideologian palvelukseen, ja jossa toimittajan huonot kysymykset saavat oikeaoppiset vastaukset..

Suurissa kysymyksissä selkosanaisuus löytyi – ainakin ajoittain. ”Oletteko valmiita rauhaan Israelin kanssa?” Hamasin edustaja tarjosi vastaukseksi järjestönsä epävirallista ja tilapäistä aselepoa (hudna) Israelin kanssa, mutta jatkokysymys josko hän haluaa pysyvää rauhansopimusta Israelin kanssa sai poikkeuksellisen selvän vastauksen: ”Ei!”

Soundtrack: Ellis, Beggs, and Howard: Big Bubbles, No Troubles.