Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Teollinen rekrytointi – kisa pohjalle?

Marko Maunula
Blogit Americana 4.12.2012 14:16

New York Times julkaisee parhaillaan erinomaista artikkelisarjaa osavaltoiden yritysjahdista. Varsinkin Etelän osavaltiot ovat erittäin taitavia suuryritysten houkuttelemisessa, mutta onko rekrytoinnista kehittynyt kisa pohjalle?

Suuren laman aikaan, 1930-luvulla, Etelän osavaltiot ryhtyivät rekrytoimaan yrityksiä pohjoisesta. Etelässä palkat olivat palkat ja verot alhaalla, ay-liike melkein olematon, ja ympäristösäädökset alkeellisia. Firmojen omistajat pitivät kuulemastaan, ja firmojen muuttoliike Etelään sai alkunsa.

Vuosikymmenten saatossa yritysten houkuttelemisesta on kehittynyt Etelän kuvernöörien tärkein tehtävä. 1960-luvulta alkaen kuvernöörit ovat laajentaneet rekrytointi-operaatioitaan myös ulkomaille. Osavaltioilla on käytössään yhä sofistikoituneempi verkosto konsultteja, avustajia, myynnin ammattilaisia, sekä toimistoja ympäri maailmaa.

Sijoitus on tuottanut tulosta. Etelän osavaltiot ovat menestyksekkäästi houkutelleet esimerkiksi globaalia autoteollisuutta alueilleen. BMW:n tehdas on Etelä-Carolinassa, Mercedes Benz Alabamassa, Toyota Mississippissä, ja Kia Georgiassa, vain muutamia mainitakseni. Pelkästään autoteollisuus on tarjonnut, suoraan ja välillisesti, hyväpalkkaisia työpaikkoja vähintäänkin kymmenille tuhansille Etelän asukkaille.

Teollisuuden rekrytointi on palvellut miljoonien Etelän asukkaiden etuja, mutta kehityksellä on myös negatiivinen puolensa. Kilpaillessaan yrityksistä osavaltiot ovat ryhtyneet tarjoamaan valtavia veroleikkauksia, avustuspaketteja, ilmaista maata, ja muita etuisuuksia potentiaalisille tulokkaille. Firmat ovat nauttineet miljardien etuisuuksista, ja tukipaketit ovat tulleet, luonnollisesti, veronmaksajien kukkaroista.

New York Timesin artikkelisarjan tuorein juttu keskittyy Texasiin. Osavaltio tarjoaa vuosittain 19 miljardin dollarin edestä veroleikkauksia sekä muita sokerikuorrutuksia yrityksille. Tämä jättää huomattavasti vähemmän rahaa Texasille infrastruktuuria, koulutusta sekä muita osavaltion perustoimintoja varten.

Texasin sisällä piirikunnat ja pitäjät kisaavat myös keskenään yrityksistä, ja firmoille menevät verohelpotukset ovat jättäneet paikkakunnille yhä vähemmän rahaa toimintoihinsa. Paikallisesti rahoitetut koulut sekä koululaiset ovat kehityksen suurimpia uhreja. Köyhien paikkakuntien ennestäänkin huonot koulut kärsivät leikkauksista, rajoittaen opiskelijoiden mahdollisuuksia taloudelliseen ja sosiaaliseen nousuun. Viime vuonna Texas leikkasi $5,4 miljardia osavaltion koulujen budjetista.

Artikkelisarja herättää tärkeitä kysymyksiä, joilla on myös universaalista merkitystä. Aggressiivinen kilpailu on hyödyntänyt Etelän osavaltioita, mutta milloin kilpailu menee liian pitkälle? Johtaako yritysten jahtaaminen automaattisesti kasvavaan talouteen ja mahdollisuuksiin, vai onko kehityksestä tulossa kisa pohjalle, kun osavaltiot ja paikkakunnat karsivat yhä enemmän koulutuksen kaltaisista perustoiminnoistaan? Miten moraalinen on systeemi, jossa osavaltiot sumplivat tulonsiirtoja veronmaksajilta korporaatioille? Parantaako rekrytointi koko yhteisön elämää, vai jyrkentääkö se rajaa alueen voittajien ja häviäjien välillä?

Globalisaation aikakaudella me kaikki joudumme pian pohtimaan näitä kysymyksiä – Eurooppa mukaanlukien.

Soundtrack: The Allman Brothers Band, Southbound.

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Keskuspankkikartellin pyörittämä velkapyramidiponzijärjestelmä kirjaimellisesti pakottaa kaikki valtiot kilpajuoksuun pohjalle. Toisin sanoen alentamaan suorat/epäsuorat palkkakustannukset mahdollisimman alhaiseksi.

Kun kulut on saatu kaikkialla alhaisiksi niin kuka näitä tuotteita ostaa?
Tuotteille ei ole markkinoita ja siksipä tätä touhua kutsutaankin kilpajuoksuksi pohjalle.
Kukaan ei voita tässä tivolissa. Kaikki häviävät. Jopa pankit.

Näin,

http://zip.samassaveneessa.info/site/AngryLarge.gif

Akitan kanssa olen eri mieltä.
Joku voittaa aina – raha ei häviä olemattomiin, kyllä sen joku korjaa lopuksi, korkojen kera.
Ja se on Pankki.
Semmoinen Iso Pankki, joka tekee sen rahan (tyhjästä).
Lasku jää yhteisön maksettavaksi, jossa joidenkin harvojen asiat paranevat, joidenkin tilanne muuttuu siedettäväksi (työväki, jos syntyy tarpeeksi työpaikkoja), ja loput kärsivät.
Pankki saa omansa, kävi miten kävi.
Työväki pidetään tarkoituksella huonostikoulutettuna, jotta se ei huomaisi silmänkääntötemppua, jota myös euphemistisesti ”Globalisaatioksi” kutsutaan.
Ehkä ei sentään ”universaalista” merkitystä, mutta yhtynyt Eurooppa on toki juonessa mukana.

Näitä luetaan juuri nyt