Blogit

Professori Marko Maunula seuraa USA:n politiikkaa ja populaarikulttuuria

Teekutsulaiset sekä hihhulivasemmisto

Blogit Americana 14.7.2013 08:35
Marko Maunula
Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Amerikkalainen idealistinen oikeisto ja suomalainen vakaumuksellinen vasemmisto ovat kuin kaksi psykososiaalista marjaa.

Olen parhaillaan vierailemassa Suomessa. Olen viettänyt viimeiset päivät ihastelemassa suomalaista kesää, maan vaurautta, toimivaa infrastruktuuria, puhtaita ja talouskasvusta kieliviä kaupunkeja sekä maan uutta kirjavuutta. Suomi, jonka jätin vuonna 1992 oli huomattavasti köyhempi, sulkeutuneempi ja rasistisempi kuin sen tämän päivän versio. Kulturaalisesti se oli paikoitellen Euroopan valtavirran ulkopuolella, muodostaen mantereen koilliskulman Impivaaran.

Muu maailma on huomannut Suomen kehityksen. Maan koululaitos, onnellisuus, luotettavuus, sukupuolten välinen tasa-arvo sekä muut edistyksen indeksit saavat jatkuvaa ylistystä sekä korkeita rankkauksia kansainvälisissä vertailuissa. Vasemmalle kallellaan olevat amerikkalaiset kaverini katsovat Suomea sekoituksella kateutta sekä ylpeyttä heidän ajamansa yhteiskuntamallin toimivuudesta. TuoreenThe Atlanticin kaltaiset jutut ovat nostaneet Suomen profiilia ja tehneet siitä mm. koulutuksen, sukupuolten välisen tasa-arvon, sekä lapsiperheiden tukemisen mallikappaleen miljoonille valistuneille amerikkalaisille.

Silti, suomalaisten vasemmistolaisten kavereideni sekä facebookin valituskuoron perusteella tämän päivän Suomi on sosiaalisten ja taloudellisten ongelmien tyyssija. Äärioikeisto on nousussa. Eriarvoisuus lisääntyy ja kapitalismi kovenee. Porvari syö pöydässäsi. Suomi on rasistinen. Pahoinvointi lisääntyy.

Ymmärrän hyvin rakentavan kritiikin sekä poliittiset erimielisyydet. Ne kuuluvat oleennaisina osina yhteiskunnalliseen kehitykseen ja demokratiaan. Silti, pessimismin ja negativismin voimakkuus ovat paikoitellen hätkähdyttäviä.

En voi olla havaitsematta tiettyjä samankaltaisuuksia suomalaisen hihhuli-vasemmiston ja amerikkalaisen hihhuli-oikeiston uskomusten ja poliittisen kulttuurin välillä. Tarvitsisimme vankkaa dataa sekä mittavaa tutkimusta tieteellistä vertailua varten, mutta nopeat, intuitiiviset sekä anekdoottiset tarkkailut osoittavat yllättäviä samankaltaisuuksia liikkeiden välillä.

Sekä suomalainen hihhulivasemmisto että amerikkalainen teekutsuliike näkevät itsensä uhreina. He usein edustavat ensimmäisen maailman vaurasta, keskiluokkaista kansanosaa. He ovat valkoisia, koulutettuja, usein keskiarvoa hieman älykkäämpiä ja heidän elämänsä perustarpeet ovat turvattuja. Siitä huolimatta he tuntevat olevansa uhreja ja heidän kontrollinsa ulkopuolella olevien voimien heittopusseja. Molemmilla liikkeillä on selkeää poliittista vaikutusvaltaa, mutta siitä huolimatta ”systeemi” vahingoittaa heitä. Teekutsulaisten vahva kontrolli edustajainhuoneesta tai vasemmistoliiton paikka hallituksessa eivät ole heille kylliksi.

Molemmat naamioivat itsekkäät tavoitteensa jalompien ideoiden viittaan. Politiikka on tappelua siitä, miten kakku jaetaan. Seka suomalainen hihhulivasemmisto että teekutsulaiset puhuvat kauniisti valtionvelasta, tasa-arvosta, demokratiasta tai muista ylevistä aatteista, mutta pohjimmiltaan kyseessä on taistelu euroista sekä dollareista. Teekutsulaiset puhuvat valtion menojen karsimisesta, mutta he haluavat pitää kiinni omista verohelpotuksistaan ja eduistaan viimeiseen saakka. Äärivasemmiston puheet tasa-arvosta tarkoittavat edelleenkin tulonsiirtoa tuottavalta kansanosalta heidän äänestäjilleen.

Sekä teekutsulaiset että hihhulivasemmisto ovat hyötyneet valtavasti armotta kritisoimastaan yhteiskuntajärjestyksestä. Teekutsulaiset ovat usein kouluttaneet itsensä ja lapsensa julkisissa kouluissa ja/tai valtionyliopistoissa. He ovat nauttineet viimeiseen penniin saakka keskiluokkaa ja vaurasta kansanosaa hyödyttävistä veroalennuksista, poliisin ja armeijan tarjoamasta turvallisuudesta, lähiöihin johtavista tieverkoista sekä muusta infrastruktuurista. Silti, yhteiskunta joka tämän on tarjonnut on mätä! Lisäksi veikkaisin, että erittäin suuri osa kapitalismia vihaavasta ja nyky-Suomen tuomitsevasta kansanosasta puhkuu suuttumustaan erinäisten kapitalismin ja yritystoiminnnan mahdollistamien tulonsiirto- sekä tukiohjelmien rahoituksella.

Ääripäät ovat myös innokkaita tuomaan politiikkansa kaduille. Vasemmistolla on vanhat perinteet marssimisesta ja protestoinnista, mutta viime vuosina teekutsuliike on myös siirtynyt kaduille. He huutavat iskulauseitaan tuoretta maalia valuvien kylttiensä alta. He pyrkivät osoittamaan liikkeensä laajuuden myös vaalien välissä.

Molemissa liikkeissä on kyse pelolla ryyditetystä itsekkyydestä. Teekutsulaiset edustavat valtaosin suuria ikäluokkia. He kasvoivat Toisen maailmansodan jälkeisissä lähiöissa ja niiden hyvissä kouluissa, nauttien sodan voittaneen Amerikan valtavasta vauraudesta. 1960-70 luvuilla he kokeilivat uusia elämäntapoja sekä omaksuivat uuden ja usein vihaisen poliittisen kulttuurin. Keski-iässä he hyötyivät Reaganin verohelpotuksista ja Clintonin aikakauden rajusta talouskasvusta. Nyt he ovat siirtymässä varttuneeseen keski-ikään. He eivät enää tarvitse hyviä kouluja ja vahvaa infrastruktuuria, joten ne joutavat mennä veroleikkausten tieltä. Terveydenhoidon uudistuksin pelottaa, sillä he joutuvat nyt jakamaan etunsa ja lääkärinsä muiden kanssa.

Hihhulivasemmisto omalla tahollaan puolustaa yhteiskuntamallia, joka on pitkällä tähtäimellä kestämätön. He ovat valmiita sälyttämään heidän elämäntapansa kustannukset jälkipolville tai Nalle Wahlroosin maksettavaksi, sanovat faktat sekä tutkimukset systeemin kestävyydestä mitä tahansa.

Tyytymättömyyden ja itsekkyyden massapsykologia on universaali ilmiö. Ainoastaan sen ilmentymismuodot vaihtelevat.

Soundtrack: Prodigy, Breathe.