Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Teekutsulaiset sekä hihhulivasemmisto

Marko Maunula
Blogit Americana 14.7.2013 08:35

Amerikkalainen idealistinen oikeisto ja suomalainen vakaumuksellinen vasemmisto ovat kuin kaksi psykososiaalista marjaa.

Olen parhaillaan vierailemassa Suomessa. Olen viettänyt viimeiset päivät ihastelemassa suomalaista kesää, maan vaurautta, toimivaa infrastruktuuria, puhtaita ja talouskasvusta kieliviä kaupunkeja sekä maan uutta kirjavuutta. Suomi, jonka jätin vuonna 1992 oli huomattavasti köyhempi, sulkeutuneempi ja rasistisempi kuin sen tämän päivän versio. Kulturaalisesti se oli paikoitellen Euroopan valtavirran ulkopuolella, muodostaen mantereen koilliskulman Impivaaran.

Muu maailma on huomannut Suomen kehityksen. Maan koululaitos, onnellisuus, luotettavuus, sukupuolten välinen tasa-arvo sekä muut edistyksen indeksit saavat jatkuvaa ylistystä sekä korkeita rankkauksia kansainvälisissä vertailuissa. Vasemmalle kallellaan olevat amerikkalaiset kaverini katsovat Suomea sekoituksella kateutta sekä ylpeyttä heidän ajamansa yhteiskuntamallin toimivuudesta. TuoreenThe Atlanticin kaltaiset jutut ovat nostaneet Suomen profiilia ja tehneet siitä mm. koulutuksen, sukupuolten välisen tasa-arvon, sekä lapsiperheiden tukemisen mallikappaleen miljoonille valistuneille amerikkalaisille.

Silti, suomalaisten vasemmistolaisten kavereideni sekä facebookin valituskuoron perusteella tämän päivän Suomi on sosiaalisten ja taloudellisten ongelmien tyyssija. Äärioikeisto on nousussa. Eriarvoisuus lisääntyy ja kapitalismi kovenee. Porvari syö pöydässäsi. Suomi on rasistinen. Pahoinvointi lisääntyy.

Ymmärrän hyvin rakentavan kritiikin sekä poliittiset erimielisyydet. Ne kuuluvat oleennaisina osina yhteiskunnalliseen kehitykseen ja demokratiaan. Silti, pessimismin ja negativismin voimakkuus ovat paikoitellen hätkähdyttäviä.

En voi olla havaitsematta tiettyjä samankaltaisuuksia suomalaisen hihhuli-vasemmiston ja amerikkalaisen hihhuli-oikeiston uskomusten ja poliittisen kulttuurin välillä. Tarvitsisimme vankkaa dataa sekä mittavaa tutkimusta tieteellistä vertailua varten, mutta nopeat, intuitiiviset sekä anekdoottiset tarkkailut osoittavat yllättäviä samankaltaisuuksia liikkeiden välillä.

Sekä suomalainen hihhulivasemmisto että amerikkalainen teekutsuliike näkevät itsensä uhreina. He usein edustavat ensimmäisen maailman vaurasta, keskiluokkaista kansanosaa. He ovat valkoisia, koulutettuja, usein keskiarvoa hieman älykkäämpiä ja heidän elämänsä perustarpeet ovat turvattuja. Siitä huolimatta he tuntevat olevansa uhreja ja heidän kontrollinsa ulkopuolella olevien voimien heittopusseja. Molemmilla liikkeillä on selkeää poliittista vaikutusvaltaa, mutta siitä huolimatta ”systeemi” vahingoittaa heitä. Teekutsulaisten vahva kontrolli edustajainhuoneesta tai vasemmistoliiton paikka hallituksessa eivät ole heille kylliksi.

Molemmat naamioivat itsekkäät tavoitteensa jalompien ideoiden viittaan. Politiikka on tappelua siitä, miten kakku jaetaan. Seka suomalainen hihhulivasemmisto että teekutsulaiset puhuvat kauniisti valtionvelasta, tasa-arvosta, demokratiasta tai muista ylevistä aatteista, mutta pohjimmiltaan kyseessä on taistelu euroista sekä dollareista. Teekutsulaiset puhuvat valtion menojen karsimisesta, mutta he haluavat pitää kiinni omista verohelpotuksistaan ja eduistaan viimeiseen saakka. Äärivasemmiston puheet tasa-arvosta tarkoittavat edelleenkin tulonsiirtoa tuottavalta kansanosalta heidän äänestäjilleen.

Sekä teekutsulaiset että hihhulivasemmisto ovat hyötyneet valtavasti armotta kritisoimastaan yhteiskuntajärjestyksestä. Teekutsulaiset ovat usein kouluttaneet itsensä ja lapsensa julkisissa kouluissa ja/tai valtionyliopistoissa. He ovat nauttineet viimeiseen penniin saakka keskiluokkaa ja vaurasta kansanosaa hyödyttävistä veroalennuksista, poliisin ja armeijan tarjoamasta turvallisuudesta, lähiöihin johtavista tieverkoista sekä muusta infrastruktuurista. Silti, yhteiskunta joka tämän on tarjonnut on mätä! Lisäksi veikkaisin, että erittäin suuri osa kapitalismia vihaavasta ja nyky-Suomen tuomitsevasta kansanosasta puhkuu suuttumustaan erinäisten kapitalismin ja yritystoiminnnan mahdollistamien tulonsiirto- sekä tukiohjelmien rahoituksella.

Ääripäät ovat myös innokkaita tuomaan politiikkansa kaduille. Vasemmistolla on vanhat perinteet marssimisesta ja protestoinnista, mutta viime vuosina teekutsuliike on myös siirtynyt kaduille. He huutavat iskulauseitaan tuoretta maalia valuvien kylttiensä alta. He pyrkivät osoittamaan liikkeensä laajuuden myös vaalien välissä.

Molemissa liikkeissä on kyse pelolla ryyditetystä itsekkyydestä. Teekutsulaiset edustavat valtaosin suuria ikäluokkia. He kasvoivat Toisen maailmansodan jälkeisissä lähiöissa ja niiden hyvissä kouluissa, nauttien sodan voittaneen Amerikan valtavasta vauraudesta. 1960-70 luvuilla he kokeilivat uusia elämäntapoja sekä omaksuivat uuden ja usein vihaisen poliittisen kulttuurin. Keski-iässä he hyötyivät Reaganin verohelpotuksista ja Clintonin aikakauden rajusta talouskasvusta. Nyt he ovat siirtymässä varttuneeseen keski-ikään. He eivät enää tarvitse hyviä kouluja ja vahvaa infrastruktuuria, joten ne joutavat mennä veroleikkausten tieltä. Terveydenhoidon uudistuksin pelottaa, sillä he joutuvat nyt jakamaan etunsa ja lääkärinsä muiden kanssa.

Hihhulivasemmisto omalla tahollaan puolustaa yhteiskuntamallia, joka on pitkällä tähtäimellä kestämätön. He ovat valmiita sälyttämään heidän elämäntapansa kustannukset jälkipolville tai Nalle Wahlroosin maksettavaksi, sanovat faktat sekä tutkimukset systeemin kestävyydestä mitä tahansa.

Tyytymättömyyden ja itsekkyyden massapsykologia on universaali ilmiö. Ainoastaan sen ilmentymismuodot vaihtelevat.

Soundtrack: Prodigy, Breathe.

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Hyvä reportaasi on arvotavaraa sinänsä. (Hyvin kiintoisa)

Jään miettimään…

Marko Maunula ei ilmeisesti ole kuullutkaan suomalaisesta hihhulioikeistosta, joka on rähjännyt netissä jo 90-luvulta alkaen. Oikeastaan mikään heidän retoriikassaan ei ole muuttunut kohta 20 vuoteen. Vasemmisto liittyi huutosotaan vasta paljon myöhemmin. En muista milloin olisin viimeksi lukenut noin paljon palturia tai vähintäänkin oman kokemukseni vastaisia väittämiä kuin Maunulan tekstissä. Listaan muutamia eniten silmään pistäneitä kohtia:

1) ”Suomi oli 1992 köyhempi, sulkeutuneempi ja rasistisempi”. Köyhempi? Joo, ei ollut kännyköitä ja ipädejä, mutta mitä sitten? Kaikkea tarpeellista oli ja sen lisäksi ylimääräistäkin jo 70-80-luvuilla. Sulkeutuneempia olivat varmaan kaikki maat, kun siihen aikaan ei lennelty lentokoneilla toiselle puolelle maailmaa joka viikko. Rasismia en muista olleen kovin paljoa, sitä pidettiin junttina jo silloin, mutta toisaalta en ole kohderyhmää, joten oma kokemukseni voi olla väärä.

2) ”Valituskuoron perusteella Suomessa on ongelmia”. Tämä nyt ei ole mikään vasemmiston tuntomerkki. Oikeisto valittaa veroista ja tulonsiirroista itse asiassa paljon marttyyrimäisemmin.

3) ”Vasemmisto näkee itsensä uhrina”. Ei niin uhrina kuin oikeisto. Lisäksi oikeisto uhriutuu omasta puolestaan, vasemmisto toisten puolesta.

4) ”Vasemmisto haalii tulonsiirtoja äänestäjilleen”. Köyhät eivät juurikaan äänestä. Heidän etujensa ajaminen on tehotonta populismia.

5) ”Teekutsuliikekin marssii kaduilla” . No varmaankin, koska yksi heidän oppikirjoistaan jäsenistölle on Saul Alinskyn ”Rules for Radicals”. Alinsky oli kansalaisoikuesliikkeen ja muiden epäilyttävien vasemmistohippien idoli jo 60-luvulla, joten ylipäänsä koko teekutsulaisten ja partapunikkien yhteyden löytäminen on vähän samaa kuin keksisi munan uudelleen kanan silmien edessä. Maailmassa on erittäin vähän asioita joilla on nolla yhtymäkohtaa keskenään. Nämä on näitä ”kokoomus on samaa kuin natsit!”-löytöjä.

6) ”Vasemmiston yhteiskuntamalli on kestämätön”. Hihhulivasemmistolaiset Sailas ja Niinistö tekivät jo yli kymmenen vuotta sitten raportin, jossa todettiin että Suomen veroaste nousee 45-46:een tulevaisuudessa ja siellä pysyy. Se ei ollut maailmanlopunennuste vaan arvio siitä, millä napeilla mennään. Käsittääkseni he pitivät sitä kestävänä, koska samassa yhteydessä ei ennustettu oikeiston tapaan Suomen tuhoa ja myyntiä mustalaisille (lue: venäläisille).

Jo lähes 70 vuotta Suomessa eläneenä väitän, että elinaikani parasta aikaa elettiin 1980-90-luvun taitteessa. Kommunismin pelko alkoi lientyä. Lääkäriin pääsi nykyistä paljon kohtuullisemmalla jonotuksella. Aivan tavallinenkin lapsiperhe sai tarvitessaan kodinhoitajan esim. sairastunutta lasta hoitamaan, toki kylläkin maksusta. Jokaisessa vähänkin isommassa taajamassa oli sekä posti että pankkeja, joissa oli jopa palvelua. Rautatieasemilla oli lipunmyynti ja lämmitetyt odotustilat. Yritykset tuottivat tuotteita ja antoivat työtä, sen sijaan, että olisivat nostaneet pörssikurssejaan supistamalla työvoimaa tai muuttamalla ulkomaille. Tuloerot olivat nykytasoon verrattuna melko kohtuulliset. Lapsijuoppoudesta tosin jo ensimmäisiä enteitä alkoi näkyä, mutta ei ilmiö ollut vielä läheskään nykyisessä laajuudessaan. Kaikenkaikkiaan varsin viihtyisä yhteiskunta. Siitä alkaen on menty vain huonompaan suuntaan.

Maunulalla meni vähän pieleen USA:n ja Suomen poliittisen puolueilmaston keskinäinen arviointi.
USA:n kaksipuoluesysteemi ja ao maiden keskeiset poliittiset kiistakysymykset ovat niin kaukana toisistaan ettei arviointi onnistu muiltakaan..

Suomi ei vuonna 1992 ollut mikään takapajula. Ainoa suuri muutos on tuon ajankohdan jälkeen on ollut liittyminen Euroopan Unioniin.
Myös NL:n romahtaminen ja entisten satelliittien vapautuminen vaikutti meilläkin poliittiseen ilmastoon.
Vasemmistohihhuleita meillä ei enää ole. Sen paikan on ottanut persujen ylläpitämä poliittinen sirkus klovneineen.

Hienoa, että Marko löysi kalenteristaan raon ja ehti ”vierailemaan” Suomessa sen sijaan, että olisi vain käynyt Suomessa.

”Lisäksi oikeisto uhriutuu omasta puolestaan, vasemmisto toisten puolesta.”

Ei taida kuivalehti itsekään ymmärtää miten vahva ironia onkaan tässä lauseessa.

Laitavasemmistolaisuus on ollut läpi historian yhteiskunnan yläluokan kultalusikka suussa syntyneitten vesojen narsistinen harrastus. Oikeasti työläistaustainen kommunistijohtaja on harvinainen kuin kanan hampaat mutta pumpulissa kasvaneita yläluokkaisia narsisteja vasemmiston johto on aina ollut turvoksissa. Proletariaatti kelpaa ”tiedostavalle etujoukolle” ainoastaan tykinruoaksi.

Marxin mielestä ryysyköyhälistö (Lumpenproletariat) on yhteiskuntaluokista taantumuksellinen ja tulee siksi hävittää. Eikä hän tarkoittanut tulonsiirtoja.

Siksi vasemmiston itselleen omima asema köyhien ystävänä on irvokas.

On muuten kumma juttu miten erilaiset hihhuliliikkeet juurtuvat aina kaikkein vahvimmin yliopistoihin. Akateemisen Karjala-seuran perijäksi nousi aikanaan stalinistinen hurmosliike joka Neuvostoliiton romahduksen jälkeen veti päälleen vihreän verhon.

Nauran huutonaurua aina kun jossain ryhdytään pystyttämään ”äärioikeisto” -kyltillä varustettua olkinukkea. Toisaalta, kun on parkkeerannut itsensä vasempaan marginaaliin niin että toinen jalka on vahvasti yhteiskunnan ulkopuolella niin kyllähän se muu yhteiskunta näyttää siirtyneen reippaasti oikealle.

Psykologiassa tunnetaan ilmiö nimeltä projektio. Wikipedian mukaan projektiolla tarkoitetaan omien mielensisältöjen heijastamista toiseen ihmiseen tai muuhun ulkoiseen kohteeseen. Projektio kuuluu ns. defenssimekanismeihin. Asianosainen ei välttämättä ole tietoinen projektiostaan eikä oivalla, että hän havainnoi omaa psyykkistä todellisuuttaan ikään kuin se olisi objektiivista todellisuutta. Kyseiset mielensisällöt koetaan usein torjuttaviksi, ja ne saattavat ärsyttää tai ahdistaa asianosaista itseään. Esimerkiksi omat ahneusyllykkeet voidaan sijoittaa vaikkapa juutalaisiin, ja asianosaisesta näyttää siltä kuin juutalaiset todellakin olisivat ahneita.

Ei Suomessa oikeasti ole mitään nousevaa äärioikeistoa. Kyseessä on vain latavasemmiston omista toiveistaan ja peloistaan rakentama kuvitteellinen mörkö johon voi heijastaa oman pahan olonsa ja kuvitella saavansa oikeutuksen omalle olemassaololleen, omalle katkeralle vihalleen ja huonolle käytökselleen.

Hyvää huomiointia Maunulalta tässä kolumnissa. Fundamentalistit ovat hyvin samanlaisia, ovatpa he sitten vasemmalla tai oikealla. Suomessa tämä vasemman laidan fundamentalismi näyttää saaneen kovin näkyvän aseman tiedotusvälineissä, onneksi ei sentään elävässä elämässä. Tässä, kuten muissakin asioissa, he seuraavat ranskan jakobiinien perinteitä. Kuten hyvin muistamme, jakobiinit vaativat suureen ääneen utopistista ihanneyhteiskuntaa ja valtaan päästyään keskittyivät kaulojen katkomiseen ja kaikenlaisen vapauden tukahduttamiseen. Samoilla jäljillä nämä heidän seuraajansa näyttävät olevan. He vaativat eri mieltä oleville sananvapauden rajoituksia. He kehittelevät erilaisia talouden tuhoksi koituvia säännöksiä samalla kun vaativat itselleen lisää etuuksia. He keksivät itselleen erilaisia oikeuksia, jotka merkitsevät muille maksuvelvoitteita.

Niinpä niin. Tyytymättömyyden ja itsekkyyden massapsykologia on universaali ilmiö. Eivätkä sen muodotkaan loppujen lopuksi niin kovin paljoa vaihtele.

”Laitavasemmistolaisuus on ollut läpi historian yhteiskunnan yläluokan kultalusikka suussa syntyneitten vesojen narsistinen harrastus.”

Eli pointtisi? Valkoinen ei voi vastustaa rasismia? Mies ei voi olla feministi?

Laskepa huviksesi vaikkapa Skdl:n 50-luvun kansanedustajat ja katso kuinka monella oli akateeminen tausta.

Pointtini on se, että toisten puolesta loukkaantuminen, närkästyminen, uhrautuminen yms. on aina pelkästään narsistista statusviestintää ja oman eduntavoittelua jossa käytetään tarkoituksenmukaista joko todellista tai kuviteltua vääryyttä keppihevosena tai astinlautana itsensä ylentämiseen.

Ja yleensä se porukka jota vasurit torvien soidessa suureen ääneen rintaansa paukuttaen mukamas auttaa on lähinnä vaivaantunut tästä kohelluksesta.

”Laskepa huviksesi vaikkapa Skdl:n 50-luvun kansanedustajat ja katso kuinka monella oli akateeminen tausta.”

Ei huvita tippaakaan.

Kuinka monella kansanedustajalla oli ylipäätään akateeminen tausta 50-luvulla?

Kuinka monta duunaritaustaista veijaria oli Skdl:n johtoryhmässä – siis siinä porukassa joka määrää rivikansanedustajallekin millä askelilla marssitaan – sinä aikana kun p.o. puolue oli edes olemassa?

Punaviinissä itsensä marinoineelle vasemmistoeliitille proletariaatti on aina ollut pelkkää tykinruokaa. Kansanedustajatkin, joilla ei ole muuta virkaa kuin kuuliaisesti äänestää eliitin ohjeitten mukaan.

Hihhuleita löytyy joka suunnasta, mutta minkähän takia kirjoittaja esittää esimerkissään vain vasemmistolaisia hihhuleina? Vai onko hän jenkkivuosinaan alkanut pitää valtaosaa suomalaisista vasemmistolaisina?

Olisivatkohan muita hihhuleina pitävät itsekin jonkin sortin hihhuleita? ma kysyn.

”Pointtini on se, että toisten puolesta loukkaantuminen, närkästyminen, uhrautuminen yms. on aina pelkästään narsistista statusviestintää ja oman eduntavoittelua”

Tähän ehkä kiteytyy oikeiston ja vasemmiston itsekkyysero. Minulle ainakin on ihan sama mitä minusta puhutaan, tölvitään tms., mutta jos läheisiäni tai ihmisiä joita arvostan, kohdellaan epäoikeudenmukaisesti niin puutun asiaan.

Eiköhän 50-luvulla(kin) akateeminen tausta ollut useimmiten oikeiston edustajilla. Duunaritaustaisia vasemmistolaisia oli mm. Aarne Saarinen, joka muistaakseni oli jonkin aikaa jollain johtopaikalla hieman punertavassa puolueessa.

Tästäkin blogikirjoituksesta näemme, että jos oikeistolla ja vasemmistolla ei olisikaan muuta yhteistä, niin ainakin molemmat osapuolet ovat hanakoita kutsumaan toista fundamentalistiseksi ja marginaaliseksi. Itsehän me kaikki toki olemme niitä kohtuullisia keskitien kulkijoita. Oman yhteisön suojaisasta sylistä katseltuna vastaranta on omituinen ja vähän pelottava: molemmin puolin alkaa jälleen joukossa tyhmyys tiivistyä.

Ysama kirjoitti:
”Jo lähes 70 vuotta Suomessa eläneenä väitän, että elinaikani parasta aikaa elettiin 1980-90-luvun taitteessa. Kommunismin pelko alkoi lientyä. Lääkäriin pääsi nykyistä paljon kohtuullisemmalla jonotuksella. Aivan tavallinenkin lapsiperhe sai tarvitessaan kodinhoitajan esim. sairastunutta lasta hoitamaan, toki kylläkin maksusta. Jokaisessa vähänkin isommassa taajamassa oli sekä posti että pankkeja, joissa oli jopa palvelua. Rautatieasemilla oli lipunmyynti ja lämmitetyt odotustilat. Yritykset tuottivat tuotteita ja antoivat työtä, sen sijaan, että olisivat nostaneet pörssikurssejaan supistamalla työvoimaa tai muuttamalla ulkomaille. Tuloerot olivat nykytasoon verrattuna melko kohtuulliset. Lapsijuoppoudesta tosin jo ensimmäisiä enteitä alkoi näkyä, mutta ei ilmiö ollut vielä läheskään nykyisessä laajuudessaan. Kaikenkaikkiaan varsin viihtyisä yhteiskunta. Siitä alkaen on menty vain huonompaan suuntaan.”

Yhden sukupolven verran ”Ysamaa” nuorempana puolestani sanon, että nyt eletään elinaikani parasta aikaa.
Kommunismia ole pelännyt enää kukaan yli kahteenkymmeneen vuoteen. Lääkäriin olen itse ja sukulaiseni myös päässyt hyvin lyhyellä jonotusajalla, niin julkiselle kuin yksityiselle puolen, ja erikoissairaanhoidon taso on kehittynyt parissa kymmenessäkin vuodessa huimasti paremmaksi. Pankissa en ole käynyt noin viiteen vuoteen, kaikki pankkiasiat hoituvat netissä. Postiakin tarvitsen hyvin harvoin, ja se hoituu lähikaupassa. Junaliput saa automaatista paljon nopeammin kuin tiskillä jonottamalla, ja asemahalli on yhtä lämmin kuin 80-luvulla. Itse tuotan yrityksessäni tuotteita ja palkkaan tarpeen mukaan väkeä. aivan eri tunnelmissa kuin 80-90-lukujen vaihteen lamassa ahdistuneena opiskelijana, kun maailma näytti siltä ettei Suomessa enää mistään tule mitään. Nykypäivän lapsetkin käyttävät vähemmän päihteitä kuin me aikanamme, ja ovat sitäpaitsi kaikin tavoin fiksumpia ja sosiaalisesti kyvykkäämpiä kuin me nuorena.

Sukupolvikysymys tuo onnellisuus on. Nuorena ongelmoi omiaan, keski-iässä asiat ovat järjestyksessä ja vanhana taas kaikki oli ennen paremmin.

Maailma olisi moneen kertaan pelastettu jos sen pelastamisesta niin kiinnostunut vasurilaita olisi käärinyt hihat ylös ja aloittanut pelastamisen omalla panoksellaan, mutta kun ei. Se olisi väärin pelastettu. Maailma on kerta toisensa jälkeen pelastettava toisten taskusta. Sen enemmistön, joka suhtautuu laitavasureihin korkeintaan hermostuneesti hymyillen kohteliaisuuden osoituksena. Tällä tapaa maailmasta tosin saadaankin ruma ja ikuisesti jatkuvia ongelmia sisältävä; eivätpä lopu ainakaan valituksen aiheet kesken. Ei sitä pelkästään muille velvotteita rakentamalla tässä maailmassa mitään muutakaan asiaa olla vielä kuntoon saatettu.

Oma uhrautuminen on tuon laidan edustajille täysin vieras, jotenkin likainen ajatus. Vaikka kunnia maailman pelastamisesta kelpaisikin heille, vastuu pelastuksen resursoinnista kuuluu lähinnä muille, koska valtaosa kansasta ei heitä yksinkertaisesti ole äänestänyt.

Esimerkiksi viime vuosina jatkuvan itkun kohteena ollut maahanmuuttajien heikko työllistyminen suomalaisten ”rasistisuuden” vuoksi ratkeaisi kuin taikaiskusta jos vaikkapa miljoona vasemmiston kannattajaa päättäisi että nyt ratkaisemme tämän ongelman niinkuin puheissamme haluamme. Perustaisivat firman tai jonkin sortin osuuskunnan jossa jokainen pistäisi projektiin vaikkapa kaksi sataa euroa kuussa, ja saisi vastineena työllistämiltään syrjityiltä ryhmiltä laadukkaita palveluita, hyvää mieltä ja yhden ongelman pois mieltänsä kalvaamasta. Tarkasteltava ongelma ratkeaisi – ainakin sikäli kuin vasemmiston teoriat heikon työllistymisen syistä pitävät paikkansa – kuin taikaiskusta. Miksi ette siellä työväen ja solidaarisuuden vasemmistossa ryhdy jo toimeen?

Tämä on vapaa maa. Täällä saa palkata ihmisiä töihin siksikin, että tuntee sillä korjaavansa näkemäänsä epäoikeudenmukaisuutta; riistoa ei ole pakko harjoittaa jos ei halua. Tässä maassa on mahdollisuus tehdä asioita niihin käytettävän rahan kulkematta kokonaisuudessaan julkisen sektorin kautta. Hyviäkin asioita. Miksi maailmanparantajat eivät siis toimi? Eivät kai he voi olla henkisesti epärehellisiä ja nojata kaikessa muiden rahalla pelaamiseen ja muiden maksajapeliin pakottamiseen? Eiväthän?

Ja kyllä, teekutsuliikekin on ihan kahjo. Se ei vain huuda niskaani langettamaansa maailmantuskaansa koko suomalaisen median voimalla korvaani joka päivä.

Mitähän Maunula mahtaa tarkoittaa hihhulivasemmistolla?
Kerran mainitsemaansa vasemmistoliittoako?
Sen vaikutusvallan rinnastaminen teekutsuihin on lähinnä naurettavaa, kun puolueella on yksi kevyt ministerinsalkku, ja muutoinkin puolueen painoarvo on lähempänä mitätöntä harrastaessaan jonkinlaista humanismin, liberalismin, ja idealismin sekasotkua, eikä vasemmistolaisuutta juuri näykään. Ainoa merkittävä erimielisyys kokoomuksen kanssa samassa hallituksessa koski osinkoveromuutosta.
Hihhulivasemmistoa nähtiin viimeksi muutama vuosikymmen sitten Veikko Sinisalon johdolla SKP:ssa.

Toisaalta onhan kokoomuksessakin henkeä, että duunari syö heidän pöydässään, ja porvari on verouhri.
Puolueen nuorisojärjestöstä kuin tuulahduksena natsi-Saksasta tuli vaatimuksia, että heikomman (kansan)aineksen lisääntymisen tukeminen on lopetettava. Lisäksi vaadittiin koko sosiaaliturvan lakkauttamista.
Se lienee hihhulioikeistoa?

Pahoittelen kömmähdystä.
Veikko Sinisalolla ei tietenkään ollut SKP:n kanssa mitään tekemistä.
Tarkoitin Taisto Sinisaloa.

Edelleen seuraamme kiinnostuksella kuinka Maunula vaikenee NSA:sta, Snowdenin ja Manningin paljastuksista. Siis tuollainenko on se ihminen joka myy sielunsa ja nahkansa Barack Hussein Obaman ”muutokselle2?

”Ymmärrän hyvin rakentavan kritiikin sekä poliittiset erimielisyydet.”

Ymmärrät USA:ssa ”rakentavan kritiikin” kun sen kohteena on republikaaninen presidentti. Sen sijaan NSA:n, Snowdenin ja Manningin tapausten jälkeen sinulta puuttuu täydellinen kyky ymmärtää kovaa kritiikkiä eikä edes ”rakentavaa kritiikkiä” USA:n demokraattisen puolueen harjoittamaa ulkopolitiikkaa kohtaan.

Marko Maunula, syytät muita poliittisesta yksisilmäisyydestä etkä huomaa että ole itse yksi heistä. Kun kuulenkin sanat ”pragmaattinen ulkopolitiikka” näen nuoren John Kerryn Vietnamissa tappamassa viattomia siviilejä tykkiveneellään ja Barack Obaman lähettämässä ohjuksia sinne sun tänne kyselemättä paljoa tuon teurastuksen moraalin ja edes järkyvyyden perään.

Maunula – olet parantumaton idealisti. Olet naivi.