Me tarvitsemme vallankumouksen
The Economist -lehden parivaljakko John Micklethwait ja Adrian Wooldridge kuuluvat nykymaailman parhaisiin pohtiviin toimittajiin.
Miesten ensimmäinen teos The Witch Doctors pilkkasi johtamiskonsultteja ja muita yrityshallinnon tragikoomisia pyörän uudelleen keksijöitä. Vuoden 2000 A Future Perfect tarjosi erinomaisen katsauksen globalisaatioon, tutkien ilmiötä yksilöiden ja yritysten tasolla. Lyhyt kirjanen The Company oli aloittaville opiskelijoille mainiosti sopiva ytimekäs summaus modernin yrityksen historiasta. The Right Nation tutki amerikkalaista oikeistoa kahden maltillisen konservatiivin ja maan erinomaisesti tuntevan englantilaisen journalistiälykön silmin.
Tekijöiden uusin kirja The Fourth Revolution: The Global Race to Reinvent the State on heidän toistaiseksi kunnianhimoisin teoksensa. Se analysoi modernin läntisen maailman haasteita yhteiskuntafilosofisina kysymyksinä, laaja-alaista pohdiskelua vaativana ongelmakenttänä.
He ovat oikeassa. Tämän päivän politiikkaa läntisissä jälkiteollisissa maissa leimaa outo näköalattomuus. Me näemme haasteet ja reagoimme niihin pienin muutoksin: kirjanpidollinen uudelleenjärjestely täällä, hieman maalia sinne, uusi tapetti tänne.
Pragmaattinen ja konkreettinen yhteiskunnan korjaaminen on tärkeää sekin, mutta pintaremontti ei enää riitä. Micklethwait ja Wooldridge uskovat, että suhtautumisemme moderniin valtioon on neljännen vallankumouksen kynnyksellä.
Ensimmäinen modernin ajan vallankumous tapahtui modernin aikakauden alkusuoralla. 1600-luvulla Thomas Hobbes argumentoi voimakkaamman, keskitetyn valtion puolesta. Ilman voimakasta valtiota ihmiset päätyvät jatkuvaan sotaan toisiaan vastaan. Atomistinen individualismi murentaa yhteisöt. Sitoutuminen kansallisvaltioon ja voimakas esivalta lopulta auttavat meitä kaikkia, Hobbes uskoi.
Hobbesin visioimat modernit kansallisvaltiot auttoivat lopulta Euroopan nopeaan nousuun, yhdessä innovatiivisen merenkäynti- ja sotateknologian kanssa. Eurooppa haastoi ja päihitti esimodernin aikakauden hallitsevat valtiot, Kiinan ja Ottomaanien imperiumin.
Toinen vallankumous syntyi Yhdysvaltain ja Ranskan vallankumousten uusista liberaaleista ideoista ja nousi Euroopassa kukoistukseensa viktoriaanisessa Britanniassa. Klassinen liberalismi kyseenalaisti jäykät yhteiskunnalliset rakenteet, kritisoi aristokraattista jähmettyneisyyttä, puolusti pienempää valtiota ja painotti kansalaisten vapauksia.
Viktoriaanien aikakausi uskoi meritokratiaan. Brittiläinen julkishallinto revittiin irti laiskojen ja kyvyttömien aatelistollojen käsistä ja annettiin terävien, koulutettujen ja kunnianhimoisten keskiluokkaisten nousukkaiden käsiin. Demokratia nousi, verot laskivat, yhteiskunnasta tuli vapaampi ja sosiaalisesti aikaisempaa liikkuvampi apparaatti.
Klassinen liberalismi piti sisällään modernin liberalismin siemenen. Kuten John Stuart Mill, yksi klassisen liberalismin keskeisiä ajattelijoita, havaitsi elämänsä loppusuoralla, liberalismi vaatii onnistuakseen sijoituksia maan tulevaisuuteen. Tasa-arvo ja meritokratia eivät toimi ilman hyvää yleistä koululaitosta. Miten me voimme puhua meritokratiasta, jos rikkaiden lahjattomat lapset menevät Etoniin ja työvänluokan orastavat superlahjakkuudet nuohoavat savupiippuja kahdeksanvuotiaina?
Kolmas vallankumous, moderni hyvinvointivaltio, on dominoinut meidän elinaikaamme. Olemme tottuneet valtioon, joka antaa paljon ja vaatii vähän. Miljoonien ihmisten huonosti informoiduissa mielissä vaurautta ei luoda, vaan se jaetaan. Me olemme yhdistäneet klassisten liberaalien käsitykset yksilönvapaudesta modernien liberaalien uskoon valtion kyvystä luoda ja jakaa vaurautta sekä korjata liki kaikki epäkohdat, henkilökohtaisesta onnellisuuden puutteesta alkaen.
Mutta tämä malli on tullut nyt tiensä päähän. Liberaali Leviathan on paisunut yli äyräidensä. Jopa John Maynard Keynes, modernin liberaalin talouspolitiikan keskeinen guru, sanoi, ettei julkisen sektorin sovi antaa paisua yli 25 prosenttiin kokonaistaloudesta. Modernissa lännessä julkinen sektori heiluu nykyisellään 50 prosentin tuntumassa.
Halusimme tai emme, olemme neljännen vallankumouksen kynnyksellä, Micklethwait ja Wooldridge sanovat. Yhteiskuntamme on liian pöhöttynyt nykymenon jatkumiseksi.
Hyvinvointivaltion kultaisella aikaudella, toisen maailmansodan jälkeen, yhteiskunnan päällimmäinen tehtävä oli jakaa avokätisesti hyvinvoinnin hedelmiä. Tulevaisuudessa yhteiskunnan keskeinen tehtävä on ottaa niitä pois. Tämä on kipeä ja vaikea tehtävä, mutta se on välttämätöntä läntisen talouden, yhteiskunnan ja jopa sivilisaation turvaamiseksi.
Tämä ei tarkoita pelkästään kaiken eliminointia ja libertaarista vallankumousta. Me tarvitsemme myös hallinnon ja byrokratian reformin. Julkisen sektorin tuottavuus on monilla aloilla edelleen heikko. Läntisen maailman on pakko katsoa ympärilleen ja reformoida julkista sektoria.
Kirjoittajat ovat maltillisia konservatiiveja, mutta he heittävät haasteen erityisesti vasemmistolle.
Vasemmiston kannattaisi olla erityisen kiinnostunut julkisen sektorin reformista – varsinkin, koska vasemmisto uskoo valtion kykyyn hallita kriisejä ja yhteiskuntaa, he sanovat.
Kriisi on saapunut. Voimme reagoida siihen joko nyt tai liian myöhään.
Soundtrack: The Beatles, Dear Prudence