Blogit

Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Tappaako Kindle kirjat?

Blogit Americana 30.7.2009 08:49
Marko Maunula
Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

En pidä kirjoista. Rakastan tuhansien kirjojen sisältöä, niiden tarjoamaa tietoa ja tarinoita, mutta kirjat esineinä käyvät usein hermoilleni.

Työkseen lukevana ja kirjoittavana henkilönä olen väsynyt toimistoni ja kotini kirjapinoihin. Ne keräävät pölyä, vievät tilaa, ja vaativat jatkuvaa arkistointia. Säilytän toimistossani ja kotonani ainoastaan työssäni tarvitsemia perusteoksia sekä välttämättömiä klassikoita, mutta pelkästään ne täyttävät seitsemän pölyistä ja tilaa vievää kirjahyllyä.

Suomen reissun alla SK:n toimitus pyysi minua tuomaan heille tuliaisiksi uuden Amazon Kindle -elektronisen lukimen sekä testaamaan laitteen. Vekotinta ei vielä saa Suomesta. Kolmesataa dollaria vaihtoi omistajaa, ja kaksi päivää myöhemmin lähettipalvelu toi Kindlen kotiini.

Alkuvaikutelmani oli hieman skeptinen. Kindle sopi käteen hyvin, mutta näyttö vaikutti pieneltä. En ollut varma kauanko jaksaisin tuijottaa pientä näyttöä.

Latasin vekottimen, avasin sen, ja ryhdyin etsimään digitaalista luettavaa, ja olin myyty. Kindlestä ja minusta tuli kaverit noin kolmessa minuutissa.

Kindle on ergonomisesti hyvin suunniteltu laite. Sen selainnäppäimet ovat sijoitettu hyvin. Valikkoa on helppo lukea ja looginen käsitellä. Kirjojen ja lehtien etsiminen Amazonin verkkokaupasta oli helppoa ja nopeaa.

Tilasin lentokonelukemisekseni Cormac McCarthyn The Road -romaanin, New Yorker -aikakauslehden uusimman numeron, päivän New York Timesin, sekä digitaalikuvauksen käsikirjan testatakseni laitteen graafisia ominaisuuksia. Sisäänrakennettu wifi oli nopea; teosten lataamiseen meni alle minuutti.

Kindlen edut tulivat esiin lentokoneessa. Normaalin kirja- ja lehtipinon sijasta matkalukemiseni mahtuivat pikkutakkini taskuun. Kyynärpääni sekä sanomalehteni eivät tunkeneet vieruskaverini reviirille.

Kindlen näyttöpääte-teknologia, eli ns. nestemäinen paperi, toimi erinomaisesti. Toisin kuin tietokoneen näyttöpääte, se ei hehku omaa valoa. Pystyin lukemaan Kindleä koko matkan ilman silmieni rasittumista. Itse asiassa se oli lempeämpi silmilleni kuin perinteinen, lentokoneen spottivaloa heijastava valkoinen kirjapaperi.

Vekottimessa on myös heikkoutensa. En voi lainata kirjoja kavereilleni tai siirtää niitä muihin laitteisiin. Ostamani teokset katoavat ja kuolevat Kindlen myötä. Pieni, kaksivärinen näyttö ei toimi graafisten kirjojen lukemisessa.

Kirja on ollut sitkeä ja pitkäikäinen keksintö. Sen kestävyys, kannettavuus, helppo luettavuus, sekä suhteellisen halvat tuotantokustannukset ovat tehneet kirjasta erään ihmiskunnan pitkäikäisimmistä ja suosituimmista keksinnöistä.

Kindle ei tapa kirjaa esineenä. Kirjan tulevaisuus on huomattavasti valoisampi kuin perinteisten äänitallenteiden tai vaikkapa DVD-formaatin. Silti, Kindle ja vastaavat elektroniset lukimet tulevat silti viemään asiakkaita perinteisiltä kirjoilta ja kirjakaupoilta, varsinkin päivän kirjallisuuden ja aikakauslehtien suhteen.

Kirjastot ja kirjakaupat, luddiittien viimeiset linnakkeet, ovat pian uhanalaisia (mutta eivät täysin katoavia) instituutioita. Elektroniset lukimet ovat tulleet jäädäkseen.

Soundtrack: Rolling Stones, Yesterday’s Papers.

PS. Hauska yhteensattuma: lataamani New Yorker sisälsi hyvän, joskin omaa arviotani huomattavasti kriittisemmän, jutun Kindlestä.