Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Talousvaalien tinkakysymykset

Marko Maunula
Blogit Americana 23.6.2012 14:17

Marraskuun presidentinvaaleista tulee ehdottomasti talousvaalit. Presidentti Obama vastasi viime viikolla Mitt Romneyn pistoiskuihin koko rintaman massiivisella vastahyökkäyksellä.

Romneyn kampanja on keskittynyt talouteen. Korkean työttömyyden ja hitaan elpymisen varjossa Romneyn keskittyminen talouteen on lupaava vaalistrategia. Taktiikakseen Romney on valinnut tuhannen piston tyylin, eli jatkuvan, väsymättömän piikittelyn ja Obaman toistuvan syyttämisen jokaisesta mahdollisesta amerikkalaisen talouden ongelmasta.

Mielipidetutkimukset osoittavat, että enemmistö amerikkalaisista pitää edelleen presidentti George W. Bushia suurempana syyllisenä talouden takkuamiseen kuin presidentti Obamaa. Romneyn haaste on muuttaa asenteet, ja väsymätön Obaman kritisointi auttaa mielipideilmaston muokkaamisessa.

Obama haluaa puolestaan saada amerikkalaiset uskomaan, että Romneyn valinta johtaisi Bushin talouspolitiikan paluuseen. Istuva presidentti painottaa jatkuvasti, että viime vuosien talousongelmat ovat mittakaavaltaan historiallisia ja juontavat juurensa republikaanien ajaman tarjonnan talouspolitiikan sekä markkinaortodoksian epäonnistumiseen.

Kesäkuun 14. päivän talouspuhe oli toistaiseksi merkittävin puhe Obaman uudelleenvalintakampanjassa. Ohion Clevelandissa pidetty puhe poikkesi tyyliltään Obaman korkealentoisesta retoriikasta, keskittyen yksinkertaistettuun ja suoraviivaiseen viestiin: talouden toipuminen on ollut hidasta, mutta me olemme kiipeämässä valtavasta kuopasta; takkuava talous on viime vuosikymmenten konservatiivisen talouspolitiikan hedelmä; Romneyn valinta johtaisi epäonnistuneen talouspolitiikan paluuseen.

Obaman suoraviivainen puhe pyrki myös energisoimaan nuoret, kyynisyyteen taipuvaiset äänestäjät, jotka usein eivät näe eroa republikaanien ja demokraattien välillä. Puhe flirttaili paikoitellen populismin kanssa, merkiten myös poikkeusta Obaman maltilliseen ja kompromissihakuiseen linjaan.

Romney haluaa tehdä vaaleista kansanäänestyksen Obamasta sekä talous-protestivaalit, ja Obama haluaa irroittaa vaalit henkilöistä sekä tehdä kisasta kamppailun ideologioiden välillä. Romney muistuttaa amerikkalaisia kuralla olevasta taloudesta, ja Obama painottaa vastapuolen tarjoamien ehdotusten vaarallisuutta. Kumpikaan strategioista ei ole kovinkaan inspiroiva, mutta tilanteen valossa ne ovat täysin loogisia. Hyvästi, vuoden 2008 korkealentoinen idealismi. Tervetuloa takaisin, 1990-2000 lukujen verinen rintamasota.

Soundtrack: Beirut, The Rip Tide.

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Entä sotavarustelun lisääminen ja mihin seuraavaksi pitäisi hyökätä. Ja verot tietenkin alas ja sairausvakuutusuudistus komuunismia.

Niinpa niin, huulenheitossa pitaisi olla sen verran vakava, etta pitaytyy tosiasioihin; talla hetkella Yhdysvaltain ylin 1% tulonsaajista maksaa 37% liittovaltion verokertymasta, ylin 5% maksaa 59% ja ylin 10% maksaa 70% liittovaltion kokonaisverokertymasta. Alin 50% tulonsaajista maksaa 2.7% koko liittovaltion verotuloista. Lisaksi ylimmat tuloluokat useimmiten omistavat oman asunnon ja nain maksavat paikallisesti koulujen, poliisin, palolaitoksen kulut kiinteistoveron maksuna. 15% koko vaestosta, noin 46 miljoonaa ihmista (2011) elaa alle koyhyysrajan. Obaman ensimmaisena hallitusvuotena (2009) koyhyysrajan alapuolella eli noin 40 miljoonaa ihmista ja nyt yli 46 miljoonaa. Taman vuoksi Obamaa on alettu kutsua Food Stamp presidentiksi. ”Takkuava talous on viime vuosikymmenten konservatiivisen talouspolitiikan hedelmä; Romneyn valinta johtaisi epäonnistuneen talouspolitiikan paluuseen.” on jo niin kliseen omainen lausunto ettei voi muuta kuin nauraa. Riippumatta siita haluaako syyttaa George Bushia tai Bill Clintonia jotka ovat hallinneet viime vuosikymmenet niin yksi asia on varmaa; Obama ei ole se presidenti joka pystyy korjaamaan talouden ja saamaan ihmiset takasin toihin. Kun Obama vaati saada American Recovery and Reinvestment Act of 2009 hyvaksytyksi niin paa argumenttina oli jos sita ei hyvaksyta, tyottomyys nousee yli 8%:n! Tyottomyys on ollut yli 8% koko viimeiset 3.5 vuotta riippumatta ARRAsta tai siita, etta liittovaltion velka on kasvannut noin $10,000 miljardista noin $15,000 miljardiin vuodesta 2008 vuoteen 2012. Vaaleissa on kyse ainostaan taloudesta ja tyollisyydesta. Ne noin 25 miljoonaa kotitaloutta jotka ovat menettaneet asuntonsa takaisin pankeille Obaman valtakauden aikana eivat varmaan pida Obaman kykyja niin ihmeellisina ja ihmettelevat miksi talousnero presidentti ei ole pysayttanyt asuntojen haltuunottoja ja pakkohuutokauppoja.

Harrille, voisitko kertoa tarkemmin, mitä tarkoittaa kotinsa menettäminen pankille. Mihin ihmiset sitten joutuu, millä hinnoilla ja ehdoilla pankki saa realisoida. Suomen lamassa pankit teki bisnestä, ahdingossa olevilta ostettiin pillkahinnalla ja pankki möi eteenpäin jo etukäteen tiedossa olevalle ostajalle pitäen hyvänään voittorahat, mutta velallinen jäi velkaa alkuperäisen velan ja pankin ostohinnan välisen eron vammautuen henkisesti ja joutuessa suorituskyvyttömäksi. Ennen 1969 meillä oli nerokkaat pankkilait. Talon joutuessa pankin haltuun, sen oli käytettävä myyntihinta velan vähennykseen ja sai itse pikkuprovision. Jos poliitikot eivät olisi olleet pankkien juoksupoikia, ei lakeja olisi muutettu.

Hei Nelmi, koti menee kun lainanantaja, useimmiten pankki paattaa, etta lainanottaja ei pysty hoitamaan lainanmaksuja ja vaatii lainankohteen itselleen ja useimmiten (pakko)huutokauppaa tai myy lainankohteen sen jalkeen. Usein pankki myy kohteen korkeimmalle tarjoukselle tai huutokauppaa pois. Parodia nykyisessa tilanteessa on etta melkein kaikki pankit joutuivat turvautumaan liittovaltion lainoihin noin 2008-2009, etteivat menneet konkurssiin. Nama rahat tulivat valtiolta, eli veronmaksajilta, kiinalaisilta lainattua tai muuten vain setelipainosta. Eli veronmaksajat pelastivat pankit hallituksen kaskysta ja sitten samat pankit heittavat 25 miljoonan kotitalouden veronmaksajat ulos kodeistaan. Seuraukset yhteiskunnalle ovat dramaattiset; ennen kuin pankki ottaa kiinteiston haltuunsa niin useimmiten siita ei makseta kiinteistoveroa. Useissa kunnissa kiinteistoveron tuotto maksaa koulut (opettajien palkat), poliisin ja palokunnan. Nyt kun kiinteistoveron tuotto laskee, opettajat, poliisit ja palomiehet menettavat tyopaikkojaan. Useimmissa osavaltioissa ei jaa lainasta koukkuun jos laina oli omassa kodissa mutta noin 7 vuoteen ei saa uutta asuntolainaa ja myos muiden lainojen ja luottokorttien saaminen vaikeutuu. Ulos heitetyt taloudet muuttavat vuokra asuntoihin tai turvautuvat kunnan asutukseen missa sita sattuu olemaan. Vapaaehtoisjarjastot ja non profitit myos rakentavat asuntoja uusasunnottomille. Vanha sanonta on jos olet pankille 1 miljoona velkaa, sinulla on ongelma, jos olet velkaa 10 miljoonaa pankilla on ongelma mutta jos olet 100 miljoonaa velkaa, valtiolla on ongelma. Pankit pelastetaan useimmiten aina; pyha kolminaisuus; pankki, politiikko ja veronmaksaja, joka aina maksaa.

Bushin hallinto törsäili kuin horkassa ja antoi valtionvelan kasvaa holtittomasti, se on kiistatonta. En väitä, että Obaman lähtökohdat olisivat olleet helpoimmat mahdolliset. Nyt kuitenkin otetaan mittaa Obaman vuodesta 2008 alkaen antamista lupauksista, joiden mukaan velkaelvytykseen upotetut miljardit synnyttäisivät miljoonia uusia työpaikkoja. Eivät ole synnyttäneet. Obama sanoi haastatteluissa jo alkuvuodesta 2009, että jos tavoitteet eivät toteudu kolmessa vuodessa, edessä on todennäköisesti vain yhden kauden pesti. No, eivät ole toteutuneet. Tehtailemalla toinen toistaan liberaalimpia ja kalliimpia reformeja Obaman hallinto on sen sijaan synnyttänyt ilmapiirin, joka tekee amerikkalaisista yrityksistä entistä varovaisempia. Toisaalta, onko julkisen vallan roolin paisuttaminen ennenkään tuonut alisuoriutuvaan talouteen toivottua dynaamisuutta? Tai velkavuori keventynyt ottamalla lisää velkaa? Obaman olisi sen sijaan kannattanut ensimmäisellä kaudellaan ottaa mallia Ronald Reaganin politiikasta 80-luvun alussa. Reaganin metodit kirittivät USA:n talouden jälleen maailman dynaamisimmaksi ja budjettivajeetkin olivat pelkkiä kapeita varjoja nykyiseen verrattuna. Talouden tervehdyttäneenä vahvana valtiomiehenä Obaman olisi kelvannut keskittyä toisella kaudellaan hellimiinsä sosiaalipoliittisiin uudistuksiin. Nyt Obaman presidenttiys on aidosti (ja mielestäni ansaitusti) katkolla. Ja oli lopputulos mikä hyvänsä, niin paikastaan hän joutuu taistelemaan kaikin voimin. On totta, että Mitt Romney tuskin olisi sentään mikään uusi Ronald Reagan. Mutta kaikella kunnioituksella, ei Obamakaan ole todellakaan mikään uusi Bill Clinton. Obama on pikemminkin ”Jimmy Carter with the Charisma”.

Bush joutui torsailemaan paljon 9/11:n takia; palkattiin poliiseja, agentteja, aloitettiin uusia turvallisuus ministerioita, kalliita vakoilu ja puolustusohjelmia ja rajua elvetysta 9/11:n jalkeen etta saatiin talous takaisin jaloilleen. Bush vaan ei syytelly Bill Clintonia ja sanonut etta kaikki oli Clintonin syyta kun Clinton kieltaytyi ohjusiskusta Osa Bin Ladenina vastaan kun han loytyi jostain kallioluolan ulkopuolelta autokolonnassa. Olisi sama jos Sauli Niinisto ja Jyrki Katainen huutaisivat yhteen aaneen etta Suomen ongelmat liityen Kreikan velkatakauksiin ja taloudelliseen tilaan olivat Tarja Halosen syyta. Nokian syoksykierre ja Finnairin ongelmat ovat kaikki Tarja Halosen syyta ja nyt Katainen ja Niinisto vain yrittavat paikata Halosen holtitonta hallintoa! Jossain vaiheessa Obaman taytyy ottaa vastuu hanen hallinosta ja osoittaa etta han pystyy ”korjaamaan” toisten virheet. Obama on kasvattanut mainitsemaasi holtitonta valtionvelkaa +50% Bushin ajoista! Olen samaa mielta monessa mainitsemassasi asiassa. Obama nayttaa enemman ja enemman surkealta Jimmy Carterilta ja voi olla etta hanelle tulee sama kohtalo. Erona Carteriin on, etta Obama on keitetty Chicagon politrukki jarjastelmassa ja han on aarettoman haikailematon itsevaltias. Yksi Obama on televisiossa nakyva loistava puhuja ja oraattori joka visioi paremmasta maailmasta ja lupaa maat ja mannut ja toinen Obama on my way or highway tyylinen johtaja joka vaatii narsista palvontaa ja absoluuttista ja messiamaista seurantaa. Toista Ronald Reagania ei tule olemaan; aari idelogi joka halusi tuhota Neuvostoliiton ja julkisesti oli taysin peraanantamaton. Kaytannossa mita parhain kompromissien aikaan saaja ja pystyi saamaan Tip O’Neill:n Congressin tekemaan mita eriskummallisempia kompromisseja ottaen huomioon etta Tip O’Neill vihasi Reagania ja halveksi hanta henkilokohtaisesti. Obama ei pysty koskaan samaan samaa suhdetta John Boehneriin joka on huomattavasti humaanimpi kuin Tip O’Neill. Romney on eri aikakauden mies; liike elamassa erittain hyvin parjannyt, vahemman ideologinen ja kompromissien mestari. Todellinen self made man ja ennen kaikkea republikaanien establishmentin epailema vaarauskoinen. Tarkeata ymmartaa, etta perus republikaanit taistelivat viimeiseen asti, ettei Romneysta olisi tullut ehdokasta. Obama toisaalta on koneiston nostama ja rakentama ehdokas; Harry Reed kutsui Obaman hanen senaatin toimistoon nuorena senaattorina ja jalkeen pain kertoi lahimmilleen etta Obama olisi hyva ehdokas ”koska han on musta muttei liian musta, osaa puhua hyvaa englantia mutta tarpeen tullen puhuu sujuvaa ebonics kielta ja osaa oratoida kuin etelan baptisti pappi”. Jalkeen pain, Obaman tultua valituksi, Harry Reed pyysi Obamalta anteeksi hanen lausuntoaan joka on aika kuvaavaa siita etta jarjastelma loysi kultapojun joka nostettin presidentiksi. Ei mitaan pahaa siina. Demokratia toimii.