Taloustieteilijöiden puolustuspuhe

Profiilikuva
Blogit Americana
Marko Maunula on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Fed-pomo Ben Bernanke ennusti taas laman taittumista. Jackson Holen vuosittaisessa taloussymposiumissa puhunut Bernanke povasi, että lähitulevaisuus lupaa varovaa kasvua.

Bernanke on varovainen ja kiistattoman nerokas talousmies, eli annan itseni varovasti uskoa hänen ennustuksiinsa. Itse uskon, että talousnousu tulee olemaan alueellisesti kirjavaa – niin Yhdysvaltojen sisäisesti kuin globaalisestikin.

Jos lama todellakin taittuu loppuvuodesta, mitä se kertoo nykyisten taloustieteilijöiden viisaudesta?

Noin kuukausi sitten The Economist valitti kansikuvajutussaan taloustieteiden huonoa tasoa. Heidän oppinsa veivät maailman ojaan, lehti sanoi. Silti, monetarististen taloustieteilijöiden virheistä huolimatta heidän perimmäinen uskonkappaleensa on virheetön.

”Liian monet, erityisesti Euroopassa, vetävat yhtäläisyysmerkit taloustieteilijöiden virheiden ja vapaiden markkinoiden välille. Heidän logiikkansa uskoo, että jos taloustieteilijät tekivät virheitä, politiikot tulevat toimimaan paremmin. Tämä on väärä ja vaarallinen johtopäätös.”

Tyylilleen uskollisesti The Economist (kokonaisuudessaan eräs maailman parhaita julkaisuja, bloggaajan mielestä) julisti maailmankuvaansa pompöösillä itsevarmuudella. Mutta ovatko taloustieteilijät ammattikuntana todellakin erehtyneet? Ehkä kyse on vain Chicagon koulukunnan virheistä?

Mikäli talous todellakin aloittaa toipumisen jo loppuvuodesta, kyseessä on mielestäni komea modernin talousjärjen saavutus. Keynesiläinen, valtiovetoinen stimulointi yhdistyneenä monetaristiseen korkopolitiikkaan näyttää toimineen. Jos pahin taantuma sitten 1930-luvun osoittautuu vain reilun vuoden mittaiseksi tuskalliseksi rupeamaksi, Bernanken ja Obaman taloustiimi ansaitsee mielestäni raikuvat aplodit.

Soundtrack: Hüsker Du, Afraid of Being Wrong.