Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Talouskuilu, osa kaksi

Marko Maunula
Blogit Americana 24.2.2013 18:26

Kongressi vältti vuodenvaihteen talouskuilun, mutta uusi kriisi on laukeamassa tämän kuun lopussa. Ampuuko Yhdysvallat itseään jalkaan?

Kun Valkoinen talo ja kongressi neuvottelivat velkakaton nostosta elokuussa 2011, republikaanit ajoivat pakettiin sitoumuksen valtion menojen leikkaamisesta. Puolueet loivat yhdessä työryhmän, jonka tehtäväksi tuli löytää 1,2 biljoonan dollarin edestä leikattavaa valtion menoista seuraavan kymmenen vuoden vuoden aikana.

Työryhmän motivoimiseksi sitoumus sanoi, että elleivät puolueet pääse ajoissa sopimukseen hallituista leikkauksista, vuodenvaihteessa 2013 laukeava leikkausautomaatti pakottaisi valtion vetämään juustohöylällä 109 miljardia dollaria pois valtion menoista joka vuosi, kymmenen vuoden ajan. Supistukset koskisivat niin siviilisektoria kuin puolustusvoimiakin. Ainoastaan terveydenhoito, eläkkeet sekä jotkut muut valtion sosiaaliset maksusitoumukset välttyisivät leikkauksilta.

Yllätys, yllätys: puolueet eivät päässeet yhteisymmärrykseen leikkauksista. Juuri ennen vuodenvaihdetta neuvoteltu talouskuilu-sopimus puski tämän ns. sequestration-juustöhöylän helmikuun loppuun, mutta neuvottelut eivät ole edenneet ratkaisevasti.

Molemmat puolueet näyttävät juuttuneen poteroihinsa. Neuvottelut jatkuvat takahuoneissa, mutta julkisesti presidentti Obama ja kongressin republikaanit ovat keskittyneet media-pokeriin sekä tapahtumien poliittiseen hyödyntämiseen. Republikaaneille tämä on tilaisuus esittää kovanaamaa valtion velkaantumisen suhteen. Obama pyrkii vahvistamaan imagoaan aikuisena, joka on pakotettu leikkimään tuittuilevien pikkulasten kanssa.

Mitä sequestration-juustohöylä merkitsee käytännössä? Jos automaattiset leikkaukset astuvat voimaan marraskuun alussa, niiden aiheuttama shokkiaalto vaikuttaa miljoonien amerikkalaisten elämään: puolustusvoimien siviilityöntekijät kokevat pakkolomia, lentokenttien turvatarkastajien lomautusten myötä jonot lentokentillä kasvavat pahimmillaan tuntien mittaisiksi, leikkaukset ruuan tuoreustarkastajien budjetteihin saattaa johtaa kasvaviin ruokamyrkytyksiin, ja myös muut valtion rahoittamat organisaatiot NASA:sta CDC:n saakka joutuvat leikkaamaan budjettejaan jopa sadoilla miljoonilla.

Leikkausten kumulatiivinen vaikutus hitaasti toipuvaan työllisyyteen olisi mittava. Arviot menetetyistä työpaikoista vaihtelevat rajusti, mutta vähimmilläänkin kyse on sadoista tuhansista hyväpalkkaisista viroista. Työntekijöiden joukkosiirtyminen valtion palkkalistoilta valtion työttömyyskortistoihin olisi huono talousveto.

Kongressin ja Valkoisen talon välinen jännite on edelleen voimakas. Lopputulos on ollut jatkuvassa kriisi-moodissa operoiva hallinnollinen ja poliittinen kulttuuri, joka on pysynyt jotenkuten kasassa viime vuodet. Mutta jossain vaiheessa hyvä tuuri loppuu.

Soundtrack: R.E.M., It is the End of the World as We Know It (and I Feel Fine).

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Luottavatko amerkikkalaiset Jumalaan tarpeeksi?

”In God we trust ” was adopted as the official motto of the United States in 1956…”
”In 2011 the House of Representatives passed an additional resolution reaffirming ”In God we trust” as the official motto of the United States, in a 396-9 vote.”
Rahakin (kolikot) sanoo samaa.
http://en.wikipedia.org/wiki/In_God_we_trust

Tiedämme siis, mistä amerikkalaiset saavat ohjeensa myös talousasioiden hoitoon. Kuitenkin näyttää päällisin puolin siltä, että kyseinen luottamus Jumalaan ei olisikaan niin luja kuin miltä virallisten vakuutusten perusteella näyttäisi. Eihän paha velkaantuminen voine olla Jumalan tahto?

Mitä Jumala siis asiasta sanoo? Jos ei ole suorempaa tietoa, niin Raamatustahan (the Bible) neuvot on otettava. Ovatko ne ehkä tulkinnnanavaraisia ja ristiriitaisia?
Uudessa Testamentissa puhuu Jeesus, jonka voidaan katsoa olevan samaa jumaluutta. Hän kyllä muistuttaa veronmaksun (tosin keisarille) ja köyhistä huolehtimisen kuuluvan asiaan, mutta amerikkalaiset ovat näköjään omaksuneet tämän Vuorisaarnan neuvon:

”Sen tähden minä sanon teille: älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet?
Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?
Mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää.
Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä.
Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset!
Älkää siis murehtiko: ’Mitä me nyt syömme?’ tai ’Mitä me juomme?’ tai ’Mistä me saamme vaatteet?’ Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä.
Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.
Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.”

Tätä saarnaa ovat amerikkalaiset siis pitäneet kunniassa. Samoin muut länsimaalaiset, me suomalaiset mukana, vaikka emme julistakaan luottamustamme yhtä näkyvästi. Nyt on vain odotettava, että huomispäivä pitää huolen itsestään eli Jumala huolehtii.

—– Toki kaikista, sillä epäluottamuksellakin on ollut pätevät perusteensa.

No niin, tuittuilevat pikkulapset ampuivat kuin ampuivatkin Yhdysvaltoja jalkaan. Mitäs siitä seuraa?