Talous elpyy, entä työllisyys?

Profiilikuva
Blogit Americana
Marko Maunula on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Dow Jones on noussut noin 3000 pistettä viime vuoden tasosta. Työttömyyden kasvu on viimeisimpien tietojen mukaan pysähtynyt. Asuntomarkkinat osoittavat varovaa elpymistä. Mutta kansakunnan pessimismi vain kasvaa.

Uusi CNN gallup osoittaa, että amerikkalaiset eivät usko talouden nopeaan parantumiseen. Terveydenhoidon uudistus ja Afganistanin sota ovat pieniä huolia talouden rinnalla: 63 prosenttia amerikkalaisista uskoo, että talous on maan tärkein ongelma.

Työttömyys ja siihen liittyvät taloushuolet vaivaavat erityisesti teollisuutta, rakennusalaa, sekä muita sinikaulus-ammatteja. Korkeasti koulutetut amerikkalaiset uskovat talouden kääntyneen parempaan suuntaan, mutta duunarit uskovat talouden jatkavan laahustamistaan.

Paperilla indikaattorit kielivät talouden varovasta toipumisesta, mutta vilkaisu hiljaisiin rakennustyömaihin sekä puolitehoilla toimiviin tehtaisiin osoittaa tilastojen kääntöpuolen. Nopea elpyminen työmarkkinoilla ei ole realistinen odotus.

Työllisyys on laahaava indikaattori. Vaikka talous kääntyisikin kiistattomaan nousuun jo tänään, täystyöllisyys tuskin palaa ennen ensi vuoden kongressivaaleja.

Ellei työllisyystilanne parane nopeasti, demokraatit marssivat kohti mittavaa vaalitappiota ensi vuoden kongressivaaleissa. Tappio merkitsisi demokraattisen agendan kaatumista ja hyvästejä ilmastopolitiikan, terveydenhoidon, ja energiapolitiikan reformeille. Ei ihme, että presidentti Obama aloittaa tänään mittavan työllisyyspaketin puskemisen.

Aamupäivän puheessaan Obaman odotetaan tarjoavan osavaltioille 150 miljardin dollarin apupakettia estämään opettajien, poliisien, ja muiden valtion työntekijöiden lomautuksia ja potkuja. Obama tarjoaa myös rahaa infrastruktuurin parantamiseen, lainoja pienyrityksille, ja verohelpotuksia firmoille jotka palkkaavat uusia työntekijöitä sekä energiaa säästävien rakennusten remppaajille.

Paketti on itsessään riittämätön, mutta demokraatit pitävät peukkuja hyvän ajoituksen puolesta. Mikäli työllisyystilanne paranee myös yksityisillä markkinoilla, demokraatit voivat kaapata osan kiitoksesta ja kerskua, kuinka heidän työllisyyspakettinsa elvyttivät työmarkkinat.

Elleivät yksityiset työllisyysmarkkinat parane, demokraattien paketti tarjoaa vain laastaria irroneeseen jalkaan. Se on itsessään riittämätön tilanteen kääntämiseksi parempaan suuntaan. Näillä mennään, arpa on heitetty.

Soundtrack: Billy Joel, Allentown.