Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Talouden hedelmistä ja tikapuista

Marko Maunula
Blogit Americana 18.2.2011 16:54

Tyler Cowen on eräs tämän hetken luettavampia ja provokatiivisimpia tuntemiani taloustieteilijöitä. Hänen uusi elektroninen mini-kirjansa, The Great Stagnation: How America Ate All the Low-Hanging Economic Fruit of Modern History, Got Sick, and Will (Eventually) Feel Better, on herättänyt vilkasta keskustelua amerikkalaisen talouden lähihistoriasta ja tulevaisuudesta.

Cowen sanoo, että aina vuoteen 1974 saakka Yhdysvallat eli taloudellisessa satumaassa. Maan innovatiivisuus sekä valtavat resurssit antoivat sille mahdollisuuden poimia alhaalla roikkuvat hedelmät runsauden puusta, mutta 1970-luvun puoliväliin tullessa nämä hedelmät loppuivat. Tästä eteenpäin Yhdysvallat on joutunut kurkottelemaan yhä korkeammalle poimiakseen alati väheneviä hedelmiä.

Menneiden aikakausien innovaatiot, kuten autoteollisuus, loivat miljoonia työpaikkoja, mutta uudet innovaatiot, kuten IT-teknologia, eivät työllistä amerikkalaisia läheskään samassa mittakaavassa, sanoo Cowen, Chicagon koulukunnan taloustieteilijä, sivuuttaen sekä luddiittien että Karl Marxin aihepiirejä. Tästä eteenpäin Yhdysvaltain talous, kansakunnan elintaso, terveystaso, odotettava elinikä, ja muut sosio-ekonomista edistystä mittaavat indikaattorit kasvavat huomattavasti hitaammin.

Teoria Yhdysvalloista varttuneena taloutena, joka on saapunut nopean kasvun päähän, ei ole uusi. Taloustieteilijät myös tunnistavat 1970-luvun taitekohtana, jolloin sodan jälkeinen superbuumi lässähti, kiitos mm. Vietnamin sodan, inflaation, öljykriisien, Yhdysvaltain teollisen taantumisen, ylikasvaneen hallinnollisen sektorin, ja kasvavan kansainvälisen (Eurooppa, Japani) kilpailun. Cowenin teos ei sinänsä tarjoa radikaalia uutta tietoa tai teoriaa, mutta taitava kirjoittaja on lahjakas provosoija ja keskustelun käynnistäjä.

Cowen sanoo, että Yhdysvaltojen teknologinen kehitys on taantunut, ja uudet innovaatiot eivät työllistä samaan malliin kuin aikaisemmat massateollisuuden innovaatiot autoista lentokoneisiin. Vaikkakin totta, argumentti vähättelee informaatioteknologian kehityksen sekä tulonjaon 1980-luvulla käynnistyneen uudelleenjärjestelyn merkitystä.

Amerikkalaisen työvoiman tuottavuus on edelleen maailman huippua, ja uusi teknologia on takonut maalle ja korporaatioille konttitolkulla dollareita. Samanaikaisesti keski- sekä työväenluokat ovat nähneet oman elintasonsa jopa taantuvan, ja sama taantuma vaivaa myös maan nopeasti rapistuvaa infrastruktuuria.

1970-80 luvuilla sekä yritysten raskaat hallinnot sekä valtion kovakätinen säännöstely kahlehtivat amerikkalaisen talouden kasvua ja kehitystä. Carterin ja Reaganin puskema säännöstelyn purku oli tarpeellinen ja järkevä veto, mutta 1990-2000 luvuille tullessa markkinoiden vapauttaminen sekä tulonsiirto huipulle olivat menneet liian pitkälle.

On jotensakin outoa ajatella, että maailman tuottavin työvoima, suurin talous, äärimmäisen innovatiivinen korkean teknologian sektori, luonnonrikkaudet, ja huippuluokan yliopistojärjestelmä eivät jotenkin kykene tuottamaan kylliksi vaurautta elintason kasvattamiseen. Argumentit Yhdysvaltain teknologisesta taantumisesta sekä vaurauden hedelmien hupenemisesta ovat tiettyyn rajaan saakka totta, mutta pelkästään infrastruktuurin perusteellinen korjaaminen kykenisi työllistämään miljoonia sekä parantamaan entisestään Yhdysvaltain kilpailukykyä.

Tämä tosin vaatisi verotuksen lisäämistä sekä yrityksille että hyvätuloisille, mutta se ei näytä poliittisesti mahdolliselta. Sen sijaan me tyydymme katselemaan, kuinka muutamat ahkerat ja terävät ovat rakentaneet itselleen tikkaat poimiakseen korkeampien oksien runsaita hedelmiä ja samanaikaisesti kehoittavat ihmisiä maanpinnassa kiristämään vöitä ja sopeutumaan uuteen, köyhempään todellisuuteen.

Soundtrack: The Beatles, Fixing a Hole

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Veroja on pakko lopulta nostaa, mutta sen päätöksen poliittinen hinta on toistaiseksi liian korkea. Tarvitaan nykyistäkin pahempi kriisi, jolloin verojen korotus voidaan tehdä välttämättömänä kriisitoimena.

Ei vaatine kovaa henkistä ponnistelua havaita se surullinen tosiasia, että USA:n julkisen talouden velkaantuminen on sitä luokkaa, että tarvitaan pian jo kolmas Pearl Habor!!

Lisäys vielä edelliseen: Jos Paul Craig Robertsia ( Assistant Secretary of the Treasury during President Reagan’s first term) on uskominen, ja miksi ei olisi, USA:n tulevaisuus tulee olemaan ankea.

Näitä luetaan juuri nyt