Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Taloudellinen sisällissota – voittaako Etelä?

Marko Maunula
Blogit Americana 2.3.2011 19:23

Uskonkappaleet, mukaanlukien taloudelliset sellaiset, ovat sitkeästi elävää sorttia. Wisconsinin viime viikkojen poliittinen kuohunta on malliesimerkki empiirisen todistusaineiston sekä vakaumuksen välisestä konfliktista. Se on myös esimerkki Etelän kasvavasta vallasta.

Viime vuosikymmenten myötä valta republikaanisessa puolueessa on siirtynyt yhä vahvemmin Etelän politiikkojen käsiin. Etelän kasvava vaikutusvalta republikaanisessa puolueessa on johtanut Etelän talousajattelun leviämiseen kautta Yhdysvaltojen.

Sitten sisällissodan, Etelä on ollut Yhdysvaltain köyhin nurkkaus, jälkifeudalistisen talousmallin, rasismin, ja huonon koulutuksen riivaama Amerikan takapajula. Liki jokaisella sosio-ekonomisella indeksillä mitattuna vanha Etelä oli taloudeltaan lähempänä Euroopan köyhiä kolkkia kuin vaurasta pohjoista. 1930-luvulla presidentti Franklin D. Roosevelt nimesi Etelän ”maan suurimmaksi taloudelliseksi ongelmaksi.”

Suuren laman myötä Etelän politiikot keksivät uuden keinon parantaa ja rajallisesti modernisoida alueen taloutta. He astuivat pohjoisen junaan, kiertäen ympäri pohjoisen teollisuuspitäjiä ja vakuuttaen tehtailijoille, että he pystyisivät tekemään parempaa tulosta Etelässä. Alhaiset palkat ja verot, yhteistyöhaluiset politiikot, ja ay-liikkeiden puuttuminen alueelta parantaisivat yritysten katteita vuorenvarmasti, politiikot lupasivat.

Strategia toimi. Pian erityisesti Uuden Englannin tekstiiliteollisuus aloitti vaelluksen kohti Etelä- ja Pohjois-Carolinaa sekä Georgiaa. Jopa kuolevat firmat vanhoine koneineen kykenivät vielä jauhamaan muutaman dollarin uupuvista tehtaistaan Etelässä, kiitos alueen alhaisten palkkojen.

Etelä on jatkanut samaa rekrytointistrategiaa aina nykypäivään saakka, mutta vuosikymmenten myötä firmat ovat oppineet tinkimään itselleen mittavia verohelpotuksia sekä suoraa osavaltioiden ja kaupunkien tukea. Kuten eräs Kentuckyn kuvernööri sanoi, firmat kilpailuttavat osavaltioita, kunnes ”ne ovat puristaneet viimeisenkin tipan verta jokaisesta nauriista.”

Strategia on palvellut Etelää, mutta vain osittain. Totta, Etelä on maan nopeimmin kasvavia alueita, ja alueelle muuttaneet yritykset ovat tehneet monista entisen takapajulan taajamista, kuten Atlantasta, maailmanluokan kaupunkeja, mutta alueen koulutus ja tulotaso laahaavat edelleen Yhdysvaltain keskiarvon perässä. Monissa teollisuuskeskuksissa, jotka rekrytoivat yrityksiä pohjoisesta tai jopa ulkomailta, palkkojen kasvu on ollut hitaampaa kuin osavaltioiden keskiarvo.

Laatulehti TNR, muiden mukana, osoitti Wisconsinin kuvernööri Scott Walkerin ay-liikkeen murskaussuunnitelman henkisen velan Etelän talousstrategialle. Walker saarnaa samaa mantraa, jonka mukaan tulonsiirto veronmaksajilta liikeyrityksille, ammattijärjestöjen murskaaminen, sekä toistuvat veroleikkaukset ovat hullunvarma oikotie taloudelliseen onnelaan. Jos annamme yrityksille kaiken mitä ne haluavat, meistä kaikista tulee lopulta vauraita. Duunarit pitää saada ymmärtämään, että ay-liike ei ole heidänkään etujensa mukaista.

Veroleikkaukset pitää maksaa jotenkin, eli jatkuva veroleikkausten ideologia on johtanut rapautuvaan koulutukseen, infrastruktuuriin, etuisuuksiin, ja eläkejärjestelmään. Osavaltiot ovat monessa mielessä pistäneet tulevaisuutensa peliin, panostaen enemmän teollisuuden rekrytointiin kuin koulutukseen ja luovaan talouteen.

Wisconsinin kädenvääntö kuvernöörin ja ammattiliittojen välillä on kansallisestikin merkittävä koitos. Mikäli julkisen alan ammattiliitot kaatuvat jopa perinteisesti liberaalissa Wisconsinissa, aalto leviää sieltä ympäri Yhdysvaltoja.

Soundtrack: Charlie Daniels, South’s Gonna Do It Again.