Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Syyskuun 11: traumat väistyvät

Marko Maunula
Blogit Americana 11.9.2010 16:22

Tänään on yhdeksän vuotta WTC/Pentagon/Pennsylvania terrori-iskuista, ja Yhdysvallat näyttää muistavan vuosipäivää vain kevyesti. Hyvä!

Muutama vuosi terrori-iskujen jälkeen Yhdysvallat menetti tilapäisesti mielensä. Kansallinen trauma lähenteli psykoosia. Normaalisti yksityisyydestään tarkat amerikkalaiset hyväksyivät Patriot Actin. Vellihousuiset demokraatitkin kannattivat hyökkäystä Irakiin; ei siksi että he olisivat välttämättä uskoneet heppoisia ja sittemmin valheellisiksi havaittuja ”todisteita” joukkotuhoaseista, vaan siksi että he eivät kestäneet poliittista painetta sodan julistamiseksi.

Vaikka Irakin sota osoittautui nopeasti katastrofaaliseksi virheeksi, terrori-iskujen synnyttämä pelko ja turvallisuuden tunteen kaipuu kantoivat presidentti Bushin toiselle kaudelle. Unilateralismi, eristäytyminen, ja epäluuloisuus leimasivat amerikkalaista elämää ja erityisesti maan suhdetta muuhun maailmaan.

Tänään Atlantan saloissa näkyy normaalia enemmän Yhdysvaltain lippuja. Urheilutapahtumat alkavat hetken hiljaisuudella. Monet kirkot viettävät rukoushetkiä. Silti muistotilaisuuksien kirjo on huomattavasti muutaman vuoden takaista tarjontaa kevyempi. Jopa uutiskanavat ovat löytäneet tänään muitakin puheenaiheita.

Syyskuun 11. päivän iskut olivat valtava rikos Yhdysvaltoja ja koko sivistynyttä maailmaa vastaan. Onneksi amerikkalaiset ovat hiljalleen oppineet suhtautumaan siihen juuri näin: fanaattisten psykopaattien suorittamana rikoksena, joskin mittakaavaltaan historiallisena.

Amerikka on henkisesti toipunut iskuista. Terroristit eivät voittaneet.

Soundtrack: Neil Young, Rockin’ in the Free World.

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Poltetaanpas yhtä monta väärinymmärrettyä koraania kuin oli uhreja voimannäytöissä 11.9.2001. Ihan noin vain sovinnon merkiksi.

Ground zeron läheisyyteen kaavaillun islamilaisen keskuksen ympärillä käyty keskustelu ja vääntö ei puolla näkemystä, että asia olisi vielä läheskään business as usual tasolla.

Olihan se hyökkäys todella suuri vääryys niin niitä ihmisiä jotka sen uhreiksi joutuivat kuin myös heidän omaisiaan ja koko länsimaista vapautta kohtaan. Mutta tapahtunutta kun ei saa mitenkään tekemättömäksi, eikä kostaminen ja vihan hautominen tuo takaisin yhtäkään kuollutta. Vielä vähemmän sotaretket Afganistaniin ja Irakiin.

Haavojen umpeutumiseen menee varmasti sukupolvi tai kaksi, kunhan nyt ymmärtäisivät vain olla tekemättä itse lisää hölmöyksiä, jolla vain pahentavat tilannetta.

Valtaosa amerikkalaisia tulee suremaan 9/11 terrori-iskuja vielä useiden sukupolvien ajan. Tulee todennäköisesti paljon riippumaan Irakin ja Afganistanin sotien suotuisista lopputuloksista, sekä Iranin mahdollisesta demokratisoitumisprosessista ja sen rahallisen tuen loppumisesta islamistisille ääriaineksille, ennenkuin amerikkalaiset katsovat hankkineensa kunnon hyvityksen terroristien teoista. Terrorismin vastaisen sodan loppu on kuitenkin vielä pitkän sotimisen takana Afganistanissakin ja uusiakin pesäkkeitä pyrkii nousemaan Lähi- ja Kaukoidässä sekä Afrikassa.
Presidentti Obaman kehoitus amerikkalaisille suvaitsevaisuuteen 9/11 päivänä on viisasta puhetta, mutta tuskin tässä vaiheessa juurikaan lievittää amerikkalaisten kokemaa vihaa ja surua. Niillä on oltava oma aikansa ja omat tapansa purkautua, eikä keinotekoiset tunteiden jäädyttämiset ja kieltämiset johda mihinkään järkevään lopputulokseen, vaan lähinnä pinnalliseen kyynisyyteen ja sisäiseen katkeroitumiseen.

Maunula: ”Syyskuun 11. päivän iskut olivat valtava rikos Yhdysvaltoja ja koko sivistynyttä maailmaa vastaan. Onneksi amerikkalaiset ovat hiljalleen oppineet suhtautumaan siihen juuri näin: fanaattisten psykopaattien suorittamana rikoksena, joskin mittakaavaltaan historiallisena.”

911 teki CIA ja Mossad, arabeilla ei ollut sen kanssa mitään tekemistä. Näin saatiin sodat pystyyn. Hyvin samanlainen tapaus kuin JFK:n murha. Todella huono kirjoitus.

Kukahan olikaan Maunulan mielestä syyllinen? Jutusta se ei selvinnyt!

Menenpä ostamaan lisää foliota, ne saattavat olla jo jäljilläni.

”Kukahan olikaan Maunulan mielestä syyllinen? Jutusta se ei selvinnyt!”

Aina ja kaikkialla on tärkeintä löytää syylliset ja rangaista sellaiseksi nimettyjä mahdollisimman lujaa. Vai?

vastaus sampop:lle: Selvisihän se Maunulan seuraavasta jutusta eli syyllisiä olivat Osama ja 19 iloista rosvoa, jotka oppivat taitolentämään matkustajakoneilla muutamassa viikossa, kävivät panostamassa räjähteillä 2 pilvenpiirtäjää, lamauttivat suurvallan ilmavalvonnan ja -puolustuksen, jotenkin saivat aikaan WTC7:n romahduksen (kertoen TV:n uutiskanavalle sen romahtaneen jo ennen varsinaista romahdusta), tekivät outoja osakekauppoja ennen 9/11 jne. Hehän rankaisivat itse itseään tai elleivät siinä onnistuneet, niin varmaankin heitä on ystävällisesti autettu itserankaisussa!

Olihan toki World Trade centerin terroriteko kamala asia, jonka muistelu on ihan ymmärrettävää, vaikka Yhdysvalloisessa mediassa se meneekin toki liikaa paatoksen tasolle.

Keväällä, ensi kertaa New Yorkissa vieraillessani, huomasin kuitenkin toisenlaisenkin näkökulman asiaan mitä kaupunkilaiset tuntevat asiasta. Kaupungin keskustassa paloasemat näyttävät olevan hajautettuja 1-2 paloauton asemia ympäri kaupunkia ja täten palomiehet ovat osa tätä paikallista yhteisöä. Todennäköisesti monilla kaupunginosien ihmisillä on siteitä heihin suoraan tai välillisesti. Terrori-iskussa monet näistä pienistä paikallisista asemista menettivät koko vuorossa olleen miehistönsä, jolloin kaupunkilaiset kokivat surun erittäin henkilökohtaisesti. Itse tunsin tämän, kun lähdin turistibussiajelulle bussiyhtiön autolla, jonka toimisto ja reitin lähtöasema olivat suoraan pienen paloaseman seinänaapurina. Ilman sen suurempaa paatosta bussissa ollut opas kertoi kaikkien asemalla vuorossa olleiden kuolleen ja ennen seuraavaan asiaan menoa sanoi loppuun ääni väristen ”heidän olleen urheita miehiä”. Tuo lyhyt henkilökohtaisen tunteen läpituominen säväytti minua enemmän kuin nuo kansallisten uutismedioiden jutut näin 9 vuoden jälkeen.