Blogit

Professori Marko Maunula seuraa USA:n politiikkaa ja populaarikulttuuria

Syyskuun 11. päivä ja siunattu unohdus

Blogit Americana 9.9.2016 13:12
Marko Maunula
Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Sunnuntaina tulee kuluneeksi 15 vuotta Yhdysvaltojen historian pahimmista terrori-iskuista.

On ollut helpottavaa todistaa, kuinka kansakunta on hitaasti päässyt irti iskujen synnyttämistä traumoista.

Vuodet syyskuun 11. päivän jälkeen muodostivat ahdistavan aikakauden Yhdysvalloissa. Terrori-iskut säikäyttivät ison osan väestöstä hysteriaan, jota George W. Bushin hallinnon neokonservatiivit käyttivät surutta hyväkseen.

Iskut tarjosivat neokonservatiiveille tilaisuuden tuoda teoriansa käytäntöön. Hyödyntämällä kansakunnan pelkoja, Valkoisen talon neokonservatiivit onnistuivat myymään valeensa amerikkalaisille puskien maan hyödyttömään ja moraalittomaan sotaan Irakia vastaan.

Irakin sota romahdutti koko valtion ja edisti Isisin syntymässä. Kymmenettuhannet kuolivat neokonservatiivisen poliittisen fantasian takia. Luvattu ulkoapäin pakotettu demokraattinen kapitalismi ei materialisoitunut, vaan sota lisäsi epävakautta koko arabimaailmassa. Myös Euroopan pakolaiskriisi on pitkälti Bushin sodan suora johdannainen.

Kotirintamalla Yhdysvaltoja leimasi ahdistava paranoia. Kymmenet miljoonat hiljaisen hysterian valtaamat amerikkalaiset olivat valmiita uhraamaan yksityisyytensä ja perustuslailliset oikeutensa terrorismin vastaisen taistelun alttarille.

Ulkopoliittinen unilateralismi, ahdistava sisäpolitiikka ja ison osan maata vallannut tilapäinen mielenhäiriö tekivät Yhdysvalloista muutamaksi vuodeksi niin ikävän paikan, että harkitsin vakavasti muuttoa joko Kanadaan, Australiaan tai takaisin Eurooppaan.

 

Tänään, 15 vuotta myöhemmin, Yhdysvallat on taas mukava ja valtaosin tasapainoinen maa. Toinen pääpuolueista valitsi ehdokkaakseen patologisen valehtelijan ja fantasiamaailmassaan elävän narsistin, mutta valtaosin maa on hyvällä tolalla, taloudesta kansalaisoikeuksiin.

Kun syyskuun 11. koittaa, televisiokanavat muistelevat jälleen loppukesän 2001 traagisia tapahtumia. Kuolleiden omaiset kyynelehtivät ja me muut pysähdymme muistelemaan, missä olimme kun kuulimme uutisesta.

Me muistamme terrori-iskut ja tunnemme hiipuvan sekoituksen surua ja suuttumusta. Mutta päivä on taas hieman vähemmän tuskallinen, kuten jokainen aikaisempi terrori-iskujen vuosipäivä. Me muistamme ja unohdamme.

Ja hyvä näin.

 

Soundtrack: T. S. Eliot, Ash Wednesday: