Blogit

Professori Marko Maunula seuraa USA:n politiikkaa ja populaarikulttuuria

Syrjäytyneitä kommentteja

Blogit Americana 21.9.2012 01:11
Marko Maunula
Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Voisiko joku ystävällisesti valaista minua monien suomalaisten oudosta reaktiosta syrjäytymiskeskusteluun?

Presidentti Sauli Niinistön Ihan tavallisia asioita -kampanja vaikutti minusta erinomaiselta idealta. Presidentti arvojohtajana tarttui tärkeään ongelmaan, painottaen arkipäivän humanismin, välittämisen sekä vanhan ja koetun lagom är bäst -viisauden voimaa.

Uskoin tämän olevan universaalisti hyväksyttävä ja paljon kaivattuun kansalaisaktivismiin pohjautuva kampanja. Yllätys oli melkoinen, kun havahduin kolumnistien, blogien ja facebookin vihaisten kommenttien vyöryyn. Vielä yllättyneempi olin kun havaitsin kriittisten kommenttien tulevan ns. vihervasemmiston edustajilta. Presidentin ajama humaani ja välittämiseen keskittyvä ohjelma olikin taas jonkin sortin kapitalistinen juoni.

Viimeiset kolme vuosikymmentä olen kuullut vihreiltä kavereiltani jatkuvaa materialistisen vaurauden vähättelyä: rikkautta ei voi mitata ainoastaan euroilla, maailma ei parane pelkällä rahalla, humaani välittäminen ja solidaarisuus ovat tärkeitä. Nyt saman filosofian edustajilta nousi kova parku, kun presidentin johtama ryhmä ehdotti ei-materialistista ratkaisua edesauttamaan syrjäytymisen ehkäisyssä. Yhtäkkiä he näyttävät löytäneen sisäiset materialistinsa, parkuen rahan ja resurssien perään kuin kuoro kovia kapitalisteja.

Perinteisen vasemmiston edustajien reaktiot vihjaavat myös, että liike on unohtanut juurensa. Mikäli työväenliikkeen historian tuntemukseni pitää paikkansa, työväentalo oli historiallisesti paitsi poliittisen aktivismin, mutta myös sivistys- ja raittiustoiminnan keskus. Väinö Linnan pentinkulmalaiset vetivät omatoimisesti myös paikkakunnan ressukat ja muut ongelmatapaukset mukaan työväentalon rientoihin. Nyt monet vasemmalta näyttävät arvostavan institutionalisoitua, laitostettua ja persoonatonta ratkaisua, jossa ongelmat ratkotaan paiskomalla rahaa summittaisesti niiden suuntaan.

Olen ollut poissa kauan, 20 vuotta. En teeskentele ymmärtäväni suomalaisen syrjäytymisen laatua tai laajuutta, puhumattakaan ongelman ratkaisuista. Mutta ottaen huomioon Suomen vaurauden kasvun sekä mittavan sosiaalisen sektorin, maalaisjärki vihjaa, että raha ja byrokratia eivät yksin riitä.

Ehkä vihreiden ja vasemmistolaisten kriitikkojen pitäisi tutustua paremmin liikkeittensä historiaan sekä pistää teoriansa jonkin sortin loogiseen järjestykseen. Välittämisen viestin torppaaminen kertoo paitsi kaunaisuudesta ja lyhyestä institutionaalisesta historiasta, mutta myös puolivakavasta ideologisesta kriisistä.

Soundtrack: Ten Years After, I’d Love to Change the World.