Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Syrjäytyneitä kommentteja

Marko Maunula
Blogit Americana 21.9.2012 01:11

Voisiko joku ystävällisesti valaista minua monien suomalaisten oudosta reaktiosta syrjäytymiskeskusteluun?

Presidentti Sauli Niinistön Ihan tavallisia asioita -kampanja vaikutti minusta erinomaiselta idealta. Presidentti arvojohtajana tarttui tärkeään ongelmaan, painottaen arkipäivän humanismin, välittämisen sekä vanhan ja koetun lagom är bäst -viisauden voimaa.

Uskoin tämän olevan universaalisti hyväksyttävä ja paljon kaivattuun kansalaisaktivismiin pohjautuva kampanja. Yllätys oli melkoinen, kun havahduin kolumnistien, blogien ja facebookin vihaisten kommenttien vyöryyn. Vielä yllättyneempi olin kun havaitsin kriittisten kommenttien tulevan ns. vihervasemmiston edustajilta. Presidentin ajama humaani ja välittämiseen keskittyvä ohjelma olikin taas jonkin sortin kapitalistinen juoni.

Viimeiset kolme vuosikymmentä olen kuullut vihreiltä kavereiltani jatkuvaa materialistisen vaurauden vähättelyä: rikkautta ei voi mitata ainoastaan euroilla, maailma ei parane pelkällä rahalla, humaani välittäminen ja solidaarisuus ovat tärkeitä. Nyt saman filosofian edustajilta nousi kova parku, kun presidentin johtama ryhmä ehdotti ei-materialistista ratkaisua edesauttamaan syrjäytymisen ehkäisyssä. Yhtäkkiä he näyttävät löytäneen sisäiset materialistinsa, parkuen rahan ja resurssien perään kuin kuoro kovia kapitalisteja.

Perinteisen vasemmiston edustajien reaktiot vihjaavat myös, että liike on unohtanut juurensa. Mikäli työväenliikkeen historian tuntemukseni pitää paikkansa, työväentalo oli historiallisesti paitsi poliittisen aktivismin, mutta myös sivistys- ja raittiustoiminnan keskus. Väinö Linnan pentinkulmalaiset vetivät omatoimisesti myös paikkakunnan ressukat ja muut ongelmatapaukset mukaan työväentalon rientoihin. Nyt monet vasemmalta näyttävät arvostavan institutionalisoitua, laitostettua ja persoonatonta ratkaisua, jossa ongelmat ratkotaan paiskomalla rahaa summittaisesti niiden suuntaan.

Olen ollut poissa kauan, 20 vuotta. En teeskentele ymmärtäväni suomalaisen syrjäytymisen laatua tai laajuutta, puhumattakaan ongelman ratkaisuista. Mutta ottaen huomioon Suomen vaurauden kasvun sekä mittavan sosiaalisen sektorin, maalaisjärki vihjaa, että raha ja byrokratia eivät yksin riitä.

Ehkä vihreiden ja vasemmistolaisten kriitikkojen pitäisi tutustua paremmin liikkeittensä historiaan sekä pistää teoriansa jonkin sortin loogiseen järjestykseen. Välittämisen viestin torppaaminen kertoo paitsi kaunaisuudesta ja lyhyestä institutionaalisesta historiasta, mutta myös puolivakavasta ideologisesta kriisistä.

Soundtrack: Ten Years After, I’d Love to Change the World.

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Kiitos Maunula, veit sanat suustani. En pysy enää mitenkään näiden käsittämättömien ajatuskuvioiden perässä. Tietynlainen kritiikki on aina hyvästä, mutta kyllä tässä asiassa tarvitaan kritiikin sijasta solidaarisuutta enemmän kuin missään muissa ongelmissa pitkiin aikoihin.

Kyse on pettymyksestä. Tämä oli yksi Niinistön vaaliteemoja ja nyt lupauksen toteutus: vähän juustohöylällä sohaistaan suunnilleen syrjäytyneisiin päin? Niinistön työryhmän asiantuntijatkin ovat myöntäneet etteivät nämä keinot tepsi syrjäytymisen ns kovaan ytimeen, joka niitä kustannuksia generoi tulevat vuosikymmenet. Helsingin Sanomissa asiaa kommentoitiin mm. näin ”yhteiskunnalla ei ole varaa hoitaa lastani nyt mutta myöhemmin on, sitten vankilassa”. Nyt Niinistön kannattajaporukka on alkanut sitten vähättelemään asiaa, väittäen ettei tämä mikään vaalilupaus ollut jne.

Vasemmiston SDP- osa alkaa olla eläkkeellä, vasemmistoliiton äänestäjät eivät ole työelämässä, ainakaan yksityisellä puolella. Vammiston kahtiajako on ongelman aiheuttaja, solidaarisuussyistä ongelmaa etsitään oikealta. Oikeassahan vasemmisto on, rahaa eikä holhousta syrjäytyneet tarvitsevat. Oikeiston virhe on epäsuorasti vihjata, että ongelmat juontavat vasemmiston jumalattomista elintavoista (siitä Niinistö viha), vasemmiston virhe taas on sivuuttaa täysin ongelman ydin: työmarkkinat ovat liian jäykät. Sosiaaliturvasta on järjetöntä kiistellä, sen tarkoitus on hoitaa oiretta, ei syytä -siihen julkinen keskustelu vain on jumittanut. Vihreiden ajama kansalaispalkka auttaisi monessa asiassa, mutta työssä käyvä vasemmisto ei siihen suostu, kuin ei myöskään oikeiston konservatiivit, joiden tapa on todella syyttää ongelmista ensisijaisesti ihmistä itseään. Politiikan tehtävä ei ole ajaa talouden etua, vaan kunkin puolueen eturyhmän asiaa, ratkaisuja on turha odottaa niin pitkään, kun osapuolet vain haukkuvat toisiaan (Niinistön kamppanjan voi todella ottaa haukkuna, jos todella on syrjäytynyt, vaikka kieli kaunista onkin).

Kyllä tässä on kyse, kuten artikkelissakin todetaan, perinteisestä oikeisto vs. vasemmisto-ideologioiden kiistasta. Joku totesi, että vihreätkin ammentavat perinteisestä vasemmistolaisesta retoriikasta, jossa syypää on aina ahne ja kasvoton kapitalisti.

Ovatpa monet kampanjaa kritsoineet todenneet, että syy on rakenteissa eli yhteiskuntamallissa. Sosialistista vallankumoustako vielä havittelevat? Yksilön vastuuta ja vaikutusmahdollisuuksia, sekä yhteisöllisyyteen kannustamista ei saa missään nimessä unohtaa.

Vastuun työntämisellä poliitikkojen hoidettavaksi, ulkoistetaan vastuu itseltä, jotta voidaan taas jatkaa filosistista bloggailua norsunluutornista, viinilasin äärellä.

MM: ”…Vielä yllättyneempi olin kun havaitsin kriittisten kommenttien tulevan ns. vihervasemmiston edustajilta.”

Ehkä tuo kertoo siitä, että olet ollut jo pitkään pois Suomesta. Tämänhetkinen vasemmisto ei näytä perustavan hyvinvointikäsitystään työntekoon, vaan sosiaalisiin tukiin. Vasemmistoliitto ja Vihreät eivät politiikassaan painota suomalaisen talouselämän menestystä, vaan ne keskittyvät lähinnä tulonsiirtoihin ja erilaisten tukijärjestelmien kehittämiseen/kasvattamiseen. Pres. Niinistö sai siksi kuraa niskaansa, koska esitti ihan normaalin perinteisen näkemyksen siitä, että hyvinvointi on ensisijaisesti yksilön omalla vastuulla. Sosiaalivaltio vastaa taas lähinnä niistä, jotka syystä tai toisesta eivät siihen itse kykene.

Tuollainen näkemys edustaa nyky-Suomessa jotain tylyä oikeistolaisuutta, joidenkin mielestä jopa ääri-sellaista. Kyse on vain siitä, että me olemme tottuneet parin sukupolven aikana tähän 24-h -huoltovaltioon, jollaiseen ei koskaan aiemminkaan ole ollut varaa, eikä ole nytkään. Sosiaalivaltio on luonut tilanteen, jossa monilla on varaa laiskistua, koska joku muu aina ne veromarkat kassaan tuo. Hyvinvoinnin perusajatus on hukassa monilta, erityisesti vasemmistossa, mutta osittain oikeistossakin.

Suomen julkista sektoria on paisutettu niin, että tällä hetkellä meillä on n. 6-7 miljardin velkataakka edessä vuosittain. Sokea reettakin näkee, että julkista sektoria ja sen tarjoamia etuuksia tulee karsia, varsin kovalla kädellä.

Tässä omat kaksi senttiäni:

Mielestäni syrjäytyneet nuoret voidaan tässä keskustelussa karkeasti jakaa kahteen ryhmään:

1. Omaan huoneeseensa syrjäytyneet – Omiin huoneisiinsa passivoituneita nuoria joilla ei ole väkivalta tai rikostaustaa. Psykiatrisia ongelmista lähinnä keskivaikeaa masennusta joka parantuisi mielekkäällä tekemisellä ja onnistumisilla. Näillä nuorilla on monesti ympärillään välittäviä aikuisia, jotka eivät tiedä miten voisivat auttaa nuoriaan.

2. Kadulle syrjäytyneet – Väkivaltaista käytöstä, päihdeongelmia, mielenterveysongelmia ja pikkurikoksia. Kotiin ei voi mennä ennen kuin faija on sammunut tai tulee turpaan.

Niinistön puolustajat puhuvat ykkösryhmästa ja vastustajat kakkosryhmästä. Ihmiset puhuvat toistensa ohi koska puhuvat eri asioista. Sekaannus syntyi mielestäni siitä ettei Tavallisia – kamppanja selkeästi tunnusta 2. ryhmän olemassa oloa.

”Vihervassareiksi” syytettyjä poliittisia toimijoita tietenkin pelottaa, että oli tarkoituksellista unohtaa kakkosryhmä. Jos syrjäytyneillä nuorilla tarkoitetaan vaan ykkösryhmää voidaan jatkaa leikkauksia yhteiskunnan suojaverkoista ilman, että se pahentaa poliittiseksi teemaksi noussutta nuorten syrjäytymisongelmaa.

Aika useilla syrjäytyneillä nuorilla on jokin tai useimmat seuraavista ongelmista:

Lapsena ja nuorena koettu itsetunnon, välittämisen, turvallisuuden ja tunnelämmön puute aiheutettuna vanhempien taholta.

Tupakan, viinan ja muiden päihteiden käyttö aivan liian nuoresta iästä lähtien.

Epävakaa, epäluuloinen, eristäytyvä tai epäsosiaalinen persoonallisuuden toiminta.

Alkoholisoitunut isä tai äiti tai molemmat.

Köyhyys, juurettomuus, oman viihtyisän kodin ja tervehenkisten kavereiden puute.

Urbaanin elämänmuodon aikaansaama käyttäytymisen vastuuttomuus ja urbaanihulluus.

Kaikki tämä mielestään onnellisella mutta lähes kaikesta purnaavalla kateellisella kansalla, joka vasta äskettäin on astunut valoon synkkien metsien kätköistä.

Tiedä siinä sitten mitä pitäisi tehdä.

Suomessa on syrjäytymisuhan (miten se nyt siten määritelläänkään) jotain 50000 nuorta, tämmöisen luvun olen nähnyt mainittivan. Sanomalehti Ilkan mukaan tänä syksynä on ilman työpaikkaa tai toisen asteen koulutuspaikkaa noin 100000 nuorta. Nuo molemmat ovat ihan hirveitä määriä, ei Suomella ole varaa päästää näitä nuoria lopullisesti sossunluukulle. Se on iso ongelma.

Eikä tommosten massojen liikkeelle saamiseen pelkkä nettisivun väsääminen auta. Se voi tuntua ongelman lakaisemiselta maton alle jos paras, mitä presidentin arvovallalla varustettu työryhmä saa aikaiseksi, on nettisivut. Sinänsähän siellä oli ihan tavallisia, hyviä juttuja, joista itse kunkin kannattaisi ottaa vaarin. Ehkä tilanne kuitenkin vaatii epätavallisia keinoja. Arvokeskustelun aika on ohi.

Niinistöllähän tietenkin oli oma ongelma käsissä heti, kun vaalivoitto varmistui – mitä tehdä tän syrjäytymistyöryhmän suhteen. Ei presidentillä enää ole valtaa laittaa hallitusta tekemään mielensä mukaisia asioita. Jos hallitusta ei nappaa panostaa syrjäytyneisiin nuoriin, se ei panosta. Mitään kovin konkreettista tavoitetta Niinistö ei voinut varmaan työryhmälle asettaa, esimerkiksi jotain valtion rahanjakoon liittyvää uuden koulutus- tai työllistämismallin kehittämistä. Se olisi astunut Kataisen varpaille, eikö se ny vaan käy.

Kyllähän tässä on todellakin kyse oikeisto – vasemmisto asetelmasta.

”Koti, uskonto, isänmaa” – linja, neuvoo työttömiä paistamaan pullaa ja heräämään ajoissa. Siis taho, joka on pakkolunastanut tsyrjäytyneen ihmisen kodin, uskoo itse vain markkinavoimiin ja kertoo aina tarvittaessa, että pääomalla ei ole isänmaata.

Vihervasemmisto ei minusta niinkään paru sen perään, että rahaa ja materiaalia olisi kokonaisuutena saatava lisää. Kritiikki kohdistuu käsittääkseni tapaan, jolla se jakautuu. Kun Salen kaltainen pieni eliitti pitää hallussaan valtaosaa varallisuudesta ja murusiin tyytymään joutuvien suhteellinen osuus kasvaa koko ajan, niin ei siinä mikään pullanpaisto tätä ongelmakenttää ratkaise. Ratkaisu löytyy eriarvoistaviin rakenteisiin puuttumalla, mutta sitä koskevia ehdotuksia työryhmä ei halunnut edes käsitellä, koska ne ei kuulemma kuulu pressan toimivaltuuksiin, kuten pullanpaisto ja aamuherätykset.

No itse kyllä ymmärrän Niinistön kamppanjan kritiikin, vaikka siitä ivailu facebookissa ehkä onkin typerää. Se nyt vaan on täyttä sanahelinää ja yhtä tyhjän kanssa jos suuri vaalilupaus syrjäytymiseen puuttuminen lunastetaan julkaisemalla sata sivua itsestäänselvyyksiä.

Ongelman ydin on siinä että enää ei eletä Kekkosen aikaa eikä presidentin tehtävänä yksinkertaisesti ole syrjäytymisen estäminen vaan ulkopolitiikan hoito erityisesti Venäjän ja muiden Euroopan ulkopuolisten suurten valtioiden kanssa. Niinistö mokasi kun yhdisti huolensa syrjäytymisestä niin voimakkaasti vaalikampanjaansa.

Toisaalta, jos Niinistö haluaisi oikeasti ehkäistä syrjäytymistä oikeiston ja Amerikan malliin hän olisi voinut perustaa hyväntekeväisyyssäätiön. Hänhän on rikas mies, olisi voinut lahjoittaa siihen miljoona euroa ja haastaa suomen sata rikkainta ihmistä tekemään samoin. Säätiöltä olisi voitu jakaa palkintoja esim 100 henkilölle/taholle vuosittain (Hannu Karpon malliin) jotka ovat parhaiten ehkäisseet syrjäytymistä. Joko toimineet toisten hyväksi tai nousseet itse syrjäytymiskierteestä jaloilleen. Näitä henkilöitä voisi jokainen Suomalainen ehdottaa palkittavaksi, sillä tavalla jokainen voisi jotenkin osallistua.

P. Raukko: ”Vihervasemmisto ei minusta niinkään paru sen perään, että rahaa ja materiaalia olisi kokonaisuutena saatava lisää. Kritiikki kohdistuu käsittääkseni tapaan, jolla se jakautuu. ”

Suomen tulonjako on edelleen tasaisimpia maailmassa. Moni maa menestyy epätasaisemmallakin tulonjaolla, joten tuo tuskin on se Suomen ongelma. Suomen ongelmat lienevät enemmän siinä, että meillä on rakenteellisia esteitä yritteliäisyydelle ja työllistämiselle.

Tasainen tulonjako ei sinänsä ratkaise mitään, se kyllä tappaa yritteliäisyyden. Yrittäjällä (ja ahkeralla työntekijällä) kun on oikeus ansaita enemmän kuin keskivertotyöntekijän.

Väärinkäsitys. Kysymyshän oli kuten Jussi Jalonen havaitsi ”porvariston rappiosta”. Suomalainen porvaristo kokee omantunnon tuskia kun omat lapset ovat jääneet kasvattamatta. Nykyisin esim. Kokoomuksen riveistä löytyy poliitikkoja joiden käsitys säädyllisyydestä ja kunniallisuudesta on hukassa. Niinistön työryhmän toimintalista kertoo juuri suhteellisen hyvin toimeentulevien perheiden sisällä löyhkäävästä moraalisesta rappiosta ja arvotyhjiöstä. Kypäräpäinen pappi on muuttunut Alfa Romeolla huristelevaksi yökerhoöykkäriksi.