Suvakit ja rasistit ovat väärässä islamista
Pariisin terrori-iskut ja sitä seurannut radikaalin islamismin kasvava uhka on, luonnollisesti, synnyttänyt voimakkaita tunnereaktioita molemmissa ääripäissä.
Hyvien asioiden kannattajat ovat toistaneet mantraansa, kuinka hyökkääjät eivät edusta islamia. Jotkut syyttävät iskuista pohjimmiltaan länttä, jonka imperialistinen politiikka on heiluttanut alueen tasapainoa ja synnyttänyt toivottomuutta. Pahimmat hihhulit pitävät koko terroria ja Isisiä Israelin ja Yhdysvaltojen salajuonena, jonka avulla ne aikovat pistää koko Lähi-Idän polvilleen.
Toisessa ääriryhmässä mellestävät vanhan liiton rasistit. Ikävimmät tapaukset suorastaan hekumoivat tapahtuneilla. Radikalisoituneet muslimisiirtolaiset ovat nyt osoittaneet heidän kauhukuvansa oikeiksi, ja ”rättipäät helvettiin” -huudot saavat uutta kaikupohjaa.
Molemmat osapuolet ovat väärässä.
Hyvien asioiden kannattajien kulturaalinen relativismi on eettisesti väärin, vaarallista ja pohjimmiltaan jopa rasistista. He usein suhtautuvat muslimeihin kuin pikkulapsiin. Muslimeilla ei ole agendaa tai sisäsyntyistä ideologiaa – he vain reagoivat pahan lännen toimiin kuin räjähdysalttiit Pavlovin koirat.
Suvaitsevaiston apologismi on katteetonta ja tyhmää. Lännen arvot ovat parempia ja siirtolaisten on omaksuttava meidän yhteiskuntamallimme ja arvomme. Muussa tapauksessa on kaikille paras, että he etsivät uutta kotia muualta.
Rasistit eivät puolestaan näytä ymmärtävän, että terrorismi ei ole jollekin ihmisryhmälle ominainen geneettinen ominaisuus. Rajat kiinni -protestoijien välinpitämättömyys ihmisten kärsimyksille ja ymmärryksen puute Euroopan demograafisesta kehityksestä ja sen asettamista haasteista ovat melko totaalisia.
Keskeinen kysymys on, miten me voimme auttaa muslimeja tuhoamaan uskontonsa väkivaltaiset, apokalyptiset tulkinnat?
On aivan turha väittää, ettei Isisillä ole mitään tekemistä islamin kanssa. Omista lähtökohdistaan tarkasteltuna se on teologisesti hyvinkin johdonmukainen liike. Isis on vankasti sitoutunut toisen kalifaatin aikaiseen islamiin, ja sen johtajat seuraavat apokalyptista logiikkaansa johdonmukaisesti.
Isis ja islamistinen radikalismi ei ole lännen imperialismin tai köyhyyden ja sivistymättömyyden tuote. Se on syntynyt sekoituksesta arabimaiden korruptiota, taipumuksesta syyttää muita omasta alennustilastaan ja radikaalista teologiasta, joka lupaa palauttaa muslimien vallan ja kunnian.
Islamilaisen reformin keskeisessä roolissa ovat muslimit itse.
Ayaan Hirsi Ali, muslimina kasvanut politiikko, julkinen intellektuelli ja islamin kriitikko, twiittasi Pariisin tapahtumien jälkeen, että ”niin kauan kun muslimit sanovat, että Isisillä ei ole mitään tekemistä islamin kanssa, ja puhuvat islamofobiasta, he eivät ole valmiita reformoimaan uskoaan”.
Ali on täysin oikeassa. Muslimien maltillisen ja kunnollisen enemmistön on noustava entistä äänekkäämmin radikaalia islamismia vastaan. Imaamien on kerrottava seurakuntalaisilleen, kuinka viattomien tappajat saavat Allahin tuomion. Islamististen teologien on vakuutettava seuraajansa, kuinka islamin perimmäinen viesti painottaa rauhaa.
Tavalliset muslimit ovat projektissa avainasemassa. Heillä on velvollisuus kertoa viranomaisille radikalisoituneista naapureistaan, vihaa uhkuvista saarnoista ja muista fanatismin ilmentymisistä.
Me olemme keskellä kahta sotaa. Ensimmäinen on fyysinen sota radikaalia islamismia vastaan, ja lännen on otettava entistä agressiivisempi asenne Isisin lyömiseksi. Toinen sota on islamin sisäinen ideologinen sota uskonnon sielusta. Molemmat ovat tärkeitä, mutta toinen vielä tärkeämpi.
Soundtrack: Nusrat Fateh Ali Khan, Shams-ud-Doha, Badr-ud-Doja