Blogit

Professori Marko Maunula seuraa USA:n politiikkaa ja populaarikulttuuria

Sotaoikeuden puolustuspuhe

Blogit Americana 22.7.2011 07:46
Marko Maunula
Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Verrattuna esimerkiksi Suomeen, Yhdysvaltain sisällissodan jälkipyykki pestiin nopeasti ja melko verettömästi: ainoastaan yksi henkilö teloitettiin sotarikoksista. Tämä on huono asia.

Presidentti Abraham Lincolnin toinen virkaanastujaispuhe vuodelta 1865 on eräs hienompia tietämiäni puheita. Kun Lincolnin sanat kaikuivat Washingtonin kiviseinistä, sisällissota oli loppusuoralla. Etelä oli lyöty, ja sen lopullinen tappio oli vain viikkojen kysymys.

Rauha ja kansakunnan yhtenäisyyden jälleenrakennus olivat päällimmäisinä Lincolnin mielessä. Hän ei halunnut rankaista Etelää, vaan laittaa laastaria sen haavoihin. Puheen huipentumassa Lincoln saarnasi anteeksiannon viestiä:

”With malice toward none, with charity for all, with firmness in the right as God gives us to see the right, let us strive on to finish the work we are in, to bind up the nation’s wounds, to care for him who shall have borne the battle and for his widow and his orphan, to do all which may achieve and cherish a just and lasting peace among ourselves and with all nations.”

Kaikella kunnoituksella, herra presidentti, mutta Etelän rankaiseminen ei olisi ollut pahantahtoisuutta (malice) vaan oikeudenmukaisuutta (justice).

Konfederaatin presidentti Jefferson Davis, varapresidentti Alexander Stephens, sekä muut hallituksen johtajat olivat syyllisiä valtionpetokseen. He aloittivat sisällissodan, joka tuhosi valtavat alueet Etelästä, tappoi satoja tuhansia amerikkalaisia, sekä jatkoi afroamerikkalaisten orjuuttamista. He olivat suorassa vastuussa Yhdysvaltain historian pahimmasta katastrofista.

Jotkut Etelän sotilasjohtajat, kuten Nathan Bedford Forrest, olisivat ansainneet ankarimman mahdollisen rangaistuksen sotarikoksista. Forrestin joukot teurastivat satoja afroamerikkalaisia sotavankeja Fort Pillowin taistelun jälkimainingeissa keväällä 1864. Forrest olisi ansainnut hirsipuun, mutta rankaisematta jäänyt mies palasi kotiinsa, jossa hän perusti Ku Klux Klanin, Etelän rasistien terroristi-organisaation, joka vuosikymmeniä jatkoi taistelua lakia ja järjestystä vastaan.

Ymmärrän Lincolnia ja uskon yleensä anteeksiantoon, mutta Etelän johtajien synnit olivat liian suuria halattavaksi pois. Lisäksi, Etelän johtajat käyttivät Pohjoisen jalomielisyyttä surutta hyväkseen. Vanhat Konfederaatin suosijat palasivat nopeasti takaisin valtaan, tuoden takaisin Etelän jälkifeudalistisen talousjärjestelmän sekä rasismiin pohjautuvan sosiaalisen ja lailliseen koodiston.

Kun Pohjoinen antoi valkoiselle Etelälle armon käydä oikeudesta, Etelän afroamerikkalaiset maksoivat kovan laskun. Jälleenrakennuksen murentuessa Etelä palasi takaisin rasismiin sekä valkoiseen valtaan. Vasta ns. toinen jälleenrakennus, eli Toisen maailmansodan jälkeinen kansalaisoikeusliike, kykeni korjaamaan Sisällissodan jälkeiset virheet.

Suomalaisten punikkien summamääräinen lahtaaminen, kuten myös punainen terrori, olivat tietenkin väärin. Silti, anteeksiannon toinenkin ääripää voi olla huono ratkaisu. Ylenpalttinen rikosten ylenkatsominen ei palvellut Yhdysvaltoja. Mitä jos -arvailu on aina vaikeaa, mutta uskon vahvasti, että Etelän oma Nürnbergin oikeudenkäynti olisi nopeuttanut tasa-arvoisen ja rauhantahtoisen Etelän syntyä. En usko kuolemanrangaistukseen kuin äärimmäisissä tapauksissa, mutta tämä on yksi niistä.

Soundtrack: The Band, The Night They Drove Old Dixie Down.