Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Sota sekä Yhdysvaltojen ja Euroopan roolileikki

Marko Maunula
Blogit Americana 6.6.2012 16:10

Mitä sodankäyntiin ja sotilaallisen voiman ihailuun tulee, Yhdysvallat ja Eurooppa ovat vaihtaneet roolinsa täydellisesti viime vuosisadan aikana. Euroopan pasifistinen kulttuuri on historiallisesti uusi ilmiö – kuten myös amerikkalainen militarismikin.

Luin juuri uudelleen James J. Sheehanin erinomaisen teoksen Where Have All the Soldiers Gone?: The Transformation of Modern Europe. Kirja tutkii Euroopan nopeaa ja perusteellista muutosta ultramilitaristisesta, jatkuvien sotien leimaamasta mantereesta kohti sen nykyistä pasifistista reinkarnaatiota.

Sheehan selittää muutoksen, luonnollisesti, Ensimmäisen ja Toisen maailmansodan avulla. Ensimmäisen maailmansodan länsirintaman valtava teurastus vakuutti miljoonat modernin sodan mielettömyydestä, ja Natsi-Saksan järjettömät sotaretket sekä saatanallinen julmuus tekivät eurooppalaisista lopullisesti pasifisteja. ”Ei koskaan enää” muodostui mantereen uudeksi motoksi.

Nykyisen eurooppalaisen pasifismin valossa on helppo unohtaa, miten perusteellisen militaristinen vanha Eurooppa oli. Preussia on kutsuttu armeijaksi etsimässä itselleen valtiota. Eurooppalaiset suurvallat mittasivat arvonsa ja valtansa armeijansa koolla. Kansallismieliset laulut ylistivät sotaa, ja eurooppalainen miehisyys virtasi vuolaana veritulvana Verdunissa, Barcelonassa ja Stalingradissa. Myös suomalaiset tiesivät, että sodassa nuorukaisen kuolema on kaunis.

Amerikkalaiset katsoivat Euroopan sotaisuutta selvän kammon ja inhon vallassa. Maa halusi pysytellä erossa eurooppalaisesta militarismista ja vanhan mantereen väkivallasta. Saksan typeryys pakotti Yhdysvallat mukaan molempiin maailmansotiin, mutta molemmissa tapauksissa politiikoilla oli täysi työ vakuuttaa amerikkalaiset sotaan menon tärkeydestä.

Maailmansodat sekä Kylmä sota muokkasivat Yhdysvaltain kulttuuria huomattavasti sotaisampaan suuntaan, ja 20. vuosisadasta tuli amerikkalaisen militarismin nousun aikakausi. Yhdysvallat oli toki sotinut ennen 1900-lukuakin. Silti, Yhdysvallat ei ollut läheskään yhtä militaristinen kuin Eurooppa.

Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvalloista on tullut maailman poliisivoima, joka on taistellut kommunisteja vastaan Koreassa ja Vietnamissa, ottanut mittaa Saddam Husseinista kahdesti, rankaissut syyskuun 11. päivän iskuista talebaneja Afganistanissa, pommittanut serbejä Balkanilla, sekä pitänyt jöötä Karibian alueella. Maasta on myös tullut kulturaalisesti militaristinen. Ylilennot, lippuparaatit, kansallislaulut, sekä sotilaallisten symbolien esittely ovat osa suuria urheilutapahtumia tai muita kansanjuhlia.

Tänään Eurooppa valtaosin halveksii Yhdysvaltojen taipumusta voimankäyttöön sekä uhkailuun diplomatian osa-alueena. Eurooppa on julistanut itsensä moraalisemmaksi mantereeksi, ja nyt on sen vuoro kauhistella Atlantin toisen rannan sotaisuutta.

Amerikkalaisilla on kieltämättä paljon opittavaa uuden sukupolven eurooppalaisilta, ja jotkut sen sodista ovat olleet valtavia virhearviointeja sekä moraalittomia operaatioita (Vietnam, hyökkäys Irakiin vuonna 2003) mutta eurooppalaisten pasifismi on paikoitellen tekopyhää ja perustuu usein naiviin uskoon, että sota on aina vältettävissä ja ikävät asiat katoavat itsestään, kunhan vain pidämme silmämme kiinni ja kieltäydymme uskomasta niiden olemassaoloon.

Liian usein eurooppalaiset antavat Yhdysvaltojen tehdä likaisen työn puolestaan. Eurooppa tykkää kritisoida Yhdysvaltoja myös silloin, kun se puolustaa perinteisiä eurooppalaistenkin rakastamia hyveitä, kuten kansallista itsemääräämisoikeutta (Irak 1991) ja ihmisoikeuksia (Kylmä sota, Jugoslavia 1999). Se tosiseikka, että tarvittiin amerikkalaisten väliintulo lopettamaan Balkanin kansanmurha on valtava häpeätahra itseriittoiselle, moralistiselle, ja omassa paremmuudentunnossaan vellovalle Euroopalle.

Soundtrack: Bob Dylan, Masters of War.

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Tämä oli kyllä niin subjektiviinen artikkeli kuin olla ja voi. Yhdysvallat on niin imperialistinen valtio kuin olla ja voi ja on ollut sitä aina. Koko maan on perustettu verta vuodattamalla aina intiaaneista lähtien. Yhdysvallat olisi halunnut pysynyt maailmansodista erossa vaan eipäs pysynyt ja osallistui niihin myös erittäin mielellään. Jos nyt muistetaan että superinflaation käynnistänyt talouslama alkoi Yhdysvaltojen pörssiromahduksesta ja se oli eräs suuremmista syistä natsi-Saksan kannatukseen. Yhdysvallat myös toivoi RaFin ja kumppaneiden pommittavan Saksan raunioiksi, jotta sodan jälkeen Yhdysvaltojen vaikutusvalta alueella kasvaisi ja se saisi talouden avulla Euroopan hyppysiinsä ja nöyryyttää Saksaa vielä lisää.

Pitää nyt ottaa huomioon että 1900-luvun historia on voittajien kirjoittamaa, joka vääristää usein mielipiteitä ja luo väärää mielikuvallisuutta. Voittajien historiaa luetaan myös kouluissamme. Historiaa pitää tarkastella aina mahdollisimman objektiivisesti. Aivan hyvin voisimme sanoa etttä Yhdysvaltalaisten pankkiirien typeryys pakotti Saksan 1930-luvulla sotaan. Lisäksi Saksa oli täysin amputoitu Versaillesissa, joten syyt sotaan olivat loppujen lopuksi aika selvät.

Tämä varmasti kirjoittaa nyt mielipiteitä.

Ei ”Saksan typeryys” pakottanut Yhdysvaltoja toiseen/kaan maailmansotaan. Ideologiset syyt (usko demokratian kaikkivoipaisuuteen) oli tärkeä tekijä. USA:ssa ei myöskään tykätty Japanin lentolaivueitten typeryyksistä. Lisäksi oli tietysti myös etunäkökohtia. Joka tapauksessa USA:n panos oli ratkaiseva. Kommunistien mielestä tietysti NL:n panos oli tärkeämpi. Niin tai näin, Yhdysvaltojen panos NL:n vapauttamisessa totalitarismista oli ihan kiva juttu.

USA on kahdesti pelastanut Euroopan typerien ideologioiden (natsismi ja kommunismi) houreilta. Maailmanpoliisin roolissa se toki tekee erehdyksiäkin.

YK:sta ei kuitenkaan ole maailmanpoliisiksi. Jos sellaista kuitenkin tarvitaan, olisikohan Kiina lutusempi vaihtoehto kuin USA? Vastaamatta voi toki jättää ilmoittamalla, että ei maailma mitään poliisia tarvitse. Itse en ole tällaisen vastauksen kannalla.

Yhdysvallat on ollut imperialistinen valtio aina intiaaneista lähtien ja tulee sitä aina olemaan. Se olisi voinut jäädä maailmansotien ulkopuolelle mutta ei jäänyt ja osallistui niihin erittäin mielellään. Pitää nyt ottaa huomioon että 1900-luvun historia on puhtaasti voittajien kirjottamaa. Natsi-Saksahan on aina haluttu demonisoida mutta syyt sotaan löytävät pitkälti myös sieltä Amerikan mantereelta (1929 pörssiromahdus). Natsien kannatushan pitkälti rakentui tästä talouden kurjuudesta ja hyperinfaatiosta Lisäksi ensimmäisen maailmansodan jälkeen Versaillesissa Saksa amputoitiin lähes kokonaan ja ketkä siellä olivatkaan päättämässä -aivan Yhdysvaltojen edustajat. Lisäksi Yhdysvallat toivoi että Raf ja kumppanit pommittavat Saksan raunioksi , jotta saadaan sitten Yhdysvaltojen yrityksille hyvät rakenneshankkeet Euroopassa ja Marshall avullahan saatiin maat jenkkien liekaan kiinni patoamaan kommunismia. Sama tahti on jatkunut myös Vietnamin , Irakin, Afganistanin ja kumppanien kanssa.

Historiaa on aina tarkasteltava mahdollisimman objektiivisesti ja tämä artikkeli ei sitä kyllä tehnyt.

Tämä varmasti kirvottaa paljon mielipiteitä?

Kommenttini tuli nyt sitten kahteen kertaan. noh pointtini tuli kai selväksi. Pahoittelut.

Moraaliagenttien elämä olisi tylsää ilman Amerikan olemassaoloa. Kukapa hermostuisi kulakkien joukkosurmasta tai vankileirien saaristoista? Ei kukaan, nehän ovat kommunistisen kokeilun harmillisia, mutta välttämättömiä oheistapahtumia.

Tosiasia on, etta eurooppalaisten tulisi joka aamu menna polvilleen ja kiittaa Yhdysvaltoja olemassaolostaan. Ilman Yhdysvaltoja vapaata Eurooppaa ei olisi. Itaeurooppalaisten ja venalaisten tulisi joka aamu rukoilla kohti Yhdysvaltoja ja kiittaa Ronald Reagania ja hanen kovapaisyyttaan tuoda Neuvostoliitto polvilleen. Eurooppalaisten ja aasialaisten tulisi myos kiittaa Japania siita, etta pommittivat Pearl Harboria ja saivat Yhdysvallat mukaan kaukoidan sotaan. Eurooppalaisten tulisi myos kiittaa Hitleria siita etta julisti sodan Yhdysvaltoja vastaan joka sai vihdoin yleisen mielipiteen Yhdysvalloissa sotaan lahdon puolelle. Riippumatta siita mita ajattelet, nama ovat faktat ja nykyinen europpalainen sukupolvi voi elaa vapaana Hitlerista ja Neuvostovallasta kiitos Yhdysvaltain. Jopa jokunen Irakilainen voisi kiittaa Yhdysvaltoja Saddam Husseinin eliminoinnista ja kuwaitilaisten tulisi vannoa uskollisuutta Yhdysvalloille. Yhdysvallat ja vapaa Eurooppa jakavat paljon yhteisia arvoja ja uskomuksia ja eurooppalaisten onneksi Yhdysvallat on valmis vuodattamaan omaan vertaan puolustakseen eurooppalaisten kanssa jaettuja arvoja. Europpalaiset voivat katsoa itseaan ja mietiskella lahettaisivatko suomalaiset, saksalaiset, ranskalaiset ym. nuoria miehiaan kuolemaan Yhdysvaltojen puolesta kaukana kotimaistaan?

Sota on amerikkalaisille liiketoimintaa, erittäin tuottavaa.

Patriotismin piikkiin voi surutta piilottaa oman ahneutensa ja maksimoida voittonsa, optimaalinen tilanne on kun samaiset (hyvin pieni joukko) ihmiset ovat sekä myyjiä, ostajia ja loppukäyttäjiä, kaiken hyvän lisäksi jälleenrakennusprojektin hyötyjät ovat ne jotka olivat alunperin innokkaita hajottamaan kaiken, maksajana tietysti globaali maailma.

On selvää että amerikkalaisessa mediassa, ottaen huomioon keskivertoamerikkalaisen yleissivistyksen ( … kröhhm) sekä älyllisten voimavarojen rajallisuuden, harrastetaan aiheeseen liittyen satujen ja tarinoiden kertomista.

Sivistyneessä euroopassa ihmiset tietävät todelliset syyt ja seuraukset, vaikka mediassa niistä luonnollisesti ei kirjoiteta, siksi kolumni oli lähinnä omalaatuista mustaa huumoria.

Onkin mielenkiintoista nähdä, miten Euroopan turvallisuuspoliittinen ilmasto muuttuu jenkkien keskittyessä väistämättä yhä voimakkaammin Tyynenmeren ympäristöön. Ja erityisesti miten se kolmannella kerralla toimisi, jos Eurooppaa useimpien eurooppalaisten mielestä tarvitsisi ”pelastaa”. ”Hoitakaa itse omat juttunne” lienee vastauksena todennäköisin, jo senkin vuoksi, että USAn väestöpohja on hyvää vauhtia muuttumassa.

Vaikka kuinka ajattelisimme, että ”Sota on amerikkalaisille liiketoimintaa, erittäin tuottavaa” lienee itsepetosta ajatella, että juuri se on amerikkalaisille sodan syy? Ja vaikka olisikin, tuottava liiketoiminta on kiihtyvällä vauhdilla siirtymässä pois Euroopasta.

http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2011/06/historia-ei-toista-itseaan-eihan.html

Ei enää.

En ole havainnut, että läheisemmin tuntemani Eurooppa, kuten Tanska tai Saksa, tänään valtaosiltaan halveksisi Yhdysvaltojen taipumusta voimankäyttöön. Esimerkiksi Tanska haluaa suurella kansanenemmistöllä olla Yhdysvaltojen aktiivinen, läheinen ja lojaali liittolainen. Saksassa Obama on kaikissa piireissä sangen suosittu, eikä esimerkiksi eilen ilmestynyt (amerikkalainen) Daniel Klaidman teos ‘Kill or Capture: The War on Terror and the Soul of the Obama Presidency’ tätä muuksi muuttane. Ero Vietnamin sodan aikoihin on suuri ja merkittävä – tietysti tässä välillä Yhdysvallat onnistui asevarustelullaan, ja vastoin epäilyjä, voittamaan kylmän sodan ja Neuvostoliiton. Berliinin muuri on kiistatta murtunut ja purettu, mutta Ilmasillan monumentti on jäljellä ja pysyy.

Yksi oleellinen voimankäyttöön liittyvä moraalinen, ja nykyään yhdistävä, ulottuvuus on kysymys Israelin turvallisuudesta. Traumojen alkusyyt ovat erilaisia – saksalaisilla kyse on siitä, että miksi menimme tappamaan kaikki juutalaiset, amerikkalaisilla siitä, miksi emme estäneet ja uskoneet tuota ajoissa. Sekä Länsi-Eurooppa että Yhdysvallat ovat viime kädessä varsin sitoutuneita Israelin olemassaoloon ja turvallisuuteen. Tämäkin saattaa kohta tulla jälleen kerran nähtäväksi.

En ole havainnut, että läheisemmin tuntemani Eurooppa, kuten Tanska tai Saksa, tänään valtaosiltaan halveksisi Yhdysvaltojen taipumusta voimankäyttöön. Esimerkiksi Tanska haluaa suurella kansanenemmistöllä olla Yhdysvaltojen aktiivinen, läheinen ja lojaali liittolainen. Saksassa Obama on kaikissa piireissä sangen suosittu, eikä esimerkiksi eilen ilmestynyt (amerikkalainen) Daniel Klaidman teos ‘Kill or Capture: The War on Terror and the Soul of the Obama Presidency’ tätä muuksi muuttane. Ero Vietnamin sodan aikoihin on suuri ja merkittävä – tietysti tässä välillä Yhdysvallat onnistui asevarustelullaan, ja vastoin epäilyjä, voittamaan kylmän sodan ja Neuvostoliiton. Berliinin muuri on kiistatta murtunut ja purettu, mutta Ilmasillan monumentti on jäljellä ja pysyy.

Yksi oleellinen voimankäyttöön liittyvä moraalinen, ja nykyään yhdistävä, ulottuvuus on kysymys Israelin turvallisuudesta. Traumojen alkusyyt ovat erilaisia – saksalaisilla kyse on siitä, että miksi menimme tappamaan kaikki juutalaiset, amerikkalaisilla siitä, miksi emme estäneet ja uskoneet tuota ajoissa. Kuitenkin sekä Länsi-Eurooppa että Yhdysvallat ovat viime kädessä varsin sitoutuneita Israelin olemassaoloon ja turvallisuuteen. Tämäkin saattaa kohta tulla jälleen kerran nähtäväksi.

Kyllähän Yhdysvallat toisen maailmansodan aikana ja vielä sen jälkeen 50-60-luvulle olikin maailman johtava valtio, suorastaan valopilkku synkässä maailmassa sodan runteleman euroopan ja kommunistimaiden rinnalla. Siksi onkin sääli, miten USA on taantunut 80-luvulta alkaen. Kaikki älyttömyys ja rahanhimo perustellaan vapaudella, päättäjille ja megakorporaatioille on edullista että kansa pysyy tyhmänä ja niinpä puolet amerikkalaisista syö pelkkää roskaruokaa ja katsovat tv:stä viihdehömppää ja hurraavat sodalle ja tappamiselle. Kaikki uudistukset terveydenhuoltoon, joukkoliikenteeseen, öljyriippuvuuden poistoon, sotatoimien vähentämiseen ja jopa terveellisemmän ruuan syömiseen (kuten Maunulan aiemmassa kirjoituksessa sivuttiin) leimataan sosialismiksi eikä kukaan päättäjä ei uskalla ottaa sitä leimaa.

Osalla USA:n sodista on varmasti ollut joillekin hyötyä mutta voidaan kysyä olisiko ollut parempi jos USA ei olisi puuttunut vietnamiin persianlahteen kosovoon afganistaniin irakiin ja libyaan? Aika monta henkeä olisi säästetty ja voi olla että länsimaiden paremman maineen ansiosta diktaattorit olisi voitu kaataa muuta tietä. Vietnamissahan kehitys ilmeisesti menee varsin hyvään suuntaan ja kauppa käy USA:n kanssa.

”Nykyisen eurooppalaisen pasifismin valossa…”

Nyt on tainut mennä Markolta pahasti sekaisin pasifismi ja ja haluttomuus panostaa asevoimiin valtavasti ála USA. Kuinka moni eurooppalainen valtio on jäänyt pois viime aikaisista sotilasoperaatioista Libyassa ja Afganistanissa? Tosiasiasa lähes kaikki EU-maat ovat olleet osallisina, jopa Suomi. Siis käyneet sotaa vapaaehtoisesti, ongelmanratkaisumetodina. Toimiiko pasifisti noin?