Sisällissota loppui alkuunsa: CPAC-tapaaminen osoitti republikaanien olevan yhä Donald Trumpin puolue
Yhdysvaltain entinen presidentti kuoppasi ajatuksen oman puolueen perustamisesta. Sille ei ole tarvetta. Republikaanit ovat hänen taskussaan.
Helmikuun päättänyt CPAC-kokous alleviivasi kasvavaa kuilua konservatismin ja republikaanisen puolueen välillä.
Conservative Political Action Conference, eli CPAC, on perinteisesti tarjonnut osallistujilleen tilaisuuden ilmaista kärkeviä mielipiteitä samoin ajattelevien parissa. Tapaaminen muistuttaa tosiuskovien poliittisia suviseuroja, mutta parhaimmillaan se on tarjonnut mielenkiintoisia vilkaisuja konservatiivisen ajattelun uusiin trendeihin.
Konservatiivisille aktivisteille CPAC on antanut tilaisuuden tavata tuttuja ja verkostoitua, keskustella ideologian nykytilasta, ja arvioida tilaisuuteen saapuneita puhujia. Tapaaminen on ollut hyvä ponnistuslauta kunnianhimoisille republikaaneille, jotka ovat kilvoitelleet paikasta puhujalistalla.
Republikaanien sisäinen debatti on usein ollut kiinnostavaa ja älyllisesti stimuloivaa seurattavaa. Parhaimpina vuosina CPAC:n puheet ja keskustelut ovat muodostaneet testifoorumin, jossa on testattu, toimivatko konservatiiviälykköjen ideat kentän aktivistien parissa.
Internetin aikakaudella CPAC:n luonne on ymmärrettävästi muuttunut. Nykyisin se keskittyy enemmän hengennostatukseen sekä kavereiden ja idoleiden tapaamiseen, omien rivien vahvistamiseen.
Tänä vuonna CPAC merkitsi ennen kaikkea Donald Trumpin paluuta parrasvaloihin. Tapahtuma osoitti trumpismin voimakkaan otteen republikaaneista. Povattu republikaanien sisällissota ratkesi jo alkusuoralla, ja Trump voitti.
Puheessaan Trump vihjaili valmistuvansa uuteen vaalikampanjaan vuonna 2024. Hän myös kuoppasi ajatukset oman puolueen perustamisesta: sille ei ole tarvetta, republikaaninen puolue on hänen taskussaan.
Trumpin tukijat dominoivat puhujalistaa ja ex-presidentin kriitikot pysyivät kotona. Poliittisten debattien sijaan CPAC ruokki yleisöä vihaisella populismilla. Puhujat ja yleisö huokuivat uuden rahan eliitinvastaisuutta, pikkukaupunkien vihaisten valkoisten individualismia ja henkilökultti-politiikkaa.
Trumpismin suhde konservatismiin on ongelmallinen. Henkilökultti, ajatus presidentin liki rajattomista valtaoikeuksista, eliitinvastaisuus ja vapaakaupan kritiikki ovat monille konservatiivisille älyköille kauhistuksia.
Nyt kun Trump on voittanut republikaanisen sisällissodan, Trump-kriittinen konservatiivinen älymystö joutuu pohtimaan seuraavia liikkeitään.
Jotkut, kuten Bill Kristol, ovat avoimesti pohtineet, pitäiskö Trump-vastaisten konservatiivien liittyä demokraattiseen puolueeseen. Kristol uskoo konservatiivien voivan tehdä yhteistyötä Joe Bidenin kaltaisten maltillisten kanssa ja tarjota vastavoiman demokraattien vasemmistolaiselle woke-siivelle.
Toiset, kuten Jonah Goldberg puolestaan uskovat maltillisten demokraattien häviävän taistelun puolueen vasemmistolle. Hän näkee vasemmiston tiivistävän otettaan demokraateista, ja ajattelee, etteivät ex-republikaanit kykenisi antamaan kylliksi tulitukea Biden-siivelle. Goldbergin mielestä demokraattien tulevaisuus on vasemmistolaisen hyve-signaloinnin ja identiteettipolitiikan hallussa.
Joka tapauksessa Trump-kriittiset konservatiivit ovat nyt poliittisesti kodittomia. He ovat ajautuneet republikaanien marginaaleihin. Tämä on Orlandon CPAC-tapaamisen keskeinen viesti.
Soundtrack: Three Dog Night, One is the Loneliest Number.