Siirtolaisuus ja fanatismin pitkä historia

Profiilikuva
Blogit Americana
Marko Maunula on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kun suomalaiset saapuivat Yhdysvaltoihin 1800-luvun jälkipuoliskolla, kanta-asukkaat oppivat tuntemaan heidät nopeasti kovina työmiehinä ja/tai kroonisina lakkoilijoina

Muihin siirtolaisryhmiin verrattuna suomalaiset olivat hyvin lukutaitoisia ja havahtuivat sosialismin ilosanomaan nopeasti. Pian suomalaiset haalit isännöivät marxilaisia lukupiirejä. Radikaalipuolueiden jäsenlistat olivat täynnä Virtasia ja Korhosia.

Suuren laman aikaan tuhannet jättivät Yhdysvallat tai Kanadan, myivät omaisuutensa ja painuivat Neuvosto-Karjalaan rakentamaan sosialistista paratiisia, jossa he tapasivat Suomesta vuonna 1918 paenneita tai sinne myöhemmin loikanneita aatetovereita. Kun Stalinin vainot kunnolla alkoivat 1930-luvun jälkipuolella, suuri osa heistä kuoli joko leireillä tai teloittajien niskalaukauksiin. Valtaosa suomalaisista oli uhreja, mutta jotkut heistä osallistuivat innolla maanmiestensä ja muiden luokkasodan vihollisten teurastamiseen.

Miljoonat italialaiset saapuivat Yhdysvaltoihin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Eteläitalialaiset toivat mukanaan järjestäytyneen rikollisuuden. 1880-luvun lopussa mafian ja New Orleansin poliisin välinen taistelu kiihtyi liki urbaaniksi sotatilaksi.

Kun New Orleansin poliisipäällikkö David Hennessy murhattiin vuonna 1890, kaupungin virkavalta epäili, aiheellisesti, mafiaa. Kun valamiehistö ei onnistunut tuomitsemaan epäiltyjä, tuhannet kaupunkilaiset ryntäsivät vankilaan ja lynkkasivat liki parikymmentä murhaan osallisuudesta ja mafiajäsenyydestä epäiltyä italialaista.