Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Rotuerottelu: pohjoisen ongelma

Marko Maunula
Blogit Americana 27.9.2010 13:11

Flickr julkisti hiljattain sarjan kiehtovia karttoja Yhdysvaltain suurkaupunkien rodullisista demografioista.

Kartoissa siniset pisteet edustavat afroamerikkalaisia, punaiset valkoisia, vihreat pisteet aasialaisia, oranssit latinoja, sekä harmaat ryhmää ”muut.”

Nopeakin tarkastelu osoittaa, että pohjoisen kaupungit New Yorkista Chicagoon, Detroitiin, ja Bostoniin ovat huomattavasti pahemmin rodullisesti karsinoituja kuin esimerkiksi historiallisesti rasistinen Etelä.

Vanha sanonta kuuluu, että ”Southern whites don’t care how near a black man gets as long as he doesn’t get too high, while northern whites don’t care how high a black man gets as long as he doesn’t get near.” Eli Etelän valkoiset ovat halukkaampia asumaan afroamerikkalaisten kanssa samassa naapurustossa, kunhan he tietävät paikkansa nokkimisjärjestyksessä.

Lauseessa on jonkin verran totta, mutta omat havaintoni Etelän kulttuurista puhuvat mittavamman positiivisen muutoksen puolesta.

Jo orjuuden ajoista lähtien, Etelän valkoiset ovat tottuneet asumaan lähellä afroamerikkalaisia. Maailmassa, jossa taloudelliset syyt pakottivat mustat ja valkoiset hyvin läheiseen kanssakäymiseen (sekä biologiset syyt vieläkin läheisempään), rotuerottelu oli liki mahdotonta.

Laillinen rotuerottelu syntyi vasta sisällissodan jälkeen, kun orjuuden katoamisen myötä Etelän valkoiset halusivat kehittää uusia keinoja afroamerikkalaisten taloudelliseen hyödyntämiseen sekä poliittis-kulturaaliseen alistamiseen. Rotuerottelu ja rasismi perustuivat pohjimmiltaan taloudelliseen hyväksikäyttöön.

Rotuerottelun kaatumisen jälkeen valkoinen Etelä on ottanut valtavia harppauksia hyvien rotusuhteiden puolesta. Fyysisen läheisyyden perinne auttoi valkoisia asukkaita tottumaan uuteen järjestykseen. Väitän vahvasti, että Etelän suuret kaupungit, kuten Atlanta, ovat tänään huomattavasti vähemmän rasistisia paikkoja kuin esimerkiksi Keskilänsi.

Soundtrack: Randy Newman, Rednecks.

PS. Jos jollakulla on vastaavia karttoja Suomen kaupungeista, otan linkkitietoja kiitollisuudella vastaan.

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Minusta noiden ilmakuvien perusteella ei voi tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä missä kaupungeissa roturajat olisivat tiukemmin nähtävissä. Lisäksi olen aina epäillyt näitä etelävaltiolaisia kliseitä tyyliin: ”olemme täällä etelässä aina asuneet vieritysten ja tottuneet toisiimme”.

Vilkaisu eri kaupunkien monikulttuuristen perheiden osuuteen verratuna ”vain mustien” osuuteen ei myöskään tue näkemystä että etelä olisi ”vähemmän rasistinen”. Monikulttuuriset perheet kasvavat nimeomaan nopeimmin esim. Washingtonissa, Oregonissa tai New Hampshiressä kuin etelävaltioissa.

Ja verrattuna Ranskaan, Hollantiin ja Britanniaan on amerikkalaisilla edelleen suuria vaikeuksia ”tottua” afroväestöönsä. Myös Kanadassa – siis pohjoisessa – näyttää integroitumienn tapahtuvan vaivattomammin kuin rajan eteläpuolella. Etelävaltioiden romantisointi on siten jossain määrin arvelluttavaa. Syyt ovat yhteiskunnan sisäisissä rakenteissa.