Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Romneyn vp-valinta: Paul Ryan

Marko Maunula
Blogit Americana 11.8.2012 12:37

Uutisen virallinen julkistaminen on vielä minuuttien päässä, mutta Mitt Romneyn kampanjasta vuotaneiden tietojen mukaan Paul Ryan, kongressiedustaja Wisconsinista, on Romneyn varapresidenttiehdokas.

Ryan on republikaanien teekutsu-siiven suosikki: nuori (42 v.), karismaattinen, taitava väittelijä ja hyvällä matematiikkapäällä siunattu konservatiivinen idealisti. Talousasioissa Ryan edustaa republikaanisen puolueen oikeaa laitaa, ja hän nousi kansalliseen valokeilaan radikaalin budjettiehdotuksensa myötä. Ryanin budjettiehdotus olisi leikannut hyvätuloisten verotusta sekä mm. julkista terveydenhuoltoa huomattavasti, etsien tietä tasapainoiseen budjettiin tarjonnan talouspolitiikan kautta.

Kannattajien mukaan Ryanin budjettiehdotus tasapainottaisi valtiontalouden sekä leikkaisi amerikkalaisten riippuvuutta valtiosta. Vastustajien mukaan Ryanin talouspolitiikka tuhoaisi terveydenhoitosektorin sekä kiihdyttäisi entisestään Yhdysvaltain jakautumista ultrarikkaisiin sekä köyhtyvään keski- ja työväenluokkaan.

Presidentinvaaleissa kaikki on puhdasta strategiaa. Mitä Romneyn kampanja haluaa saavuttaa valinnallaan?

Romneyn gallup-numerot ovat pudonneet viime viikkoina. Jopa konservatiivisen Fox Newsin tuorein mielipidetiedustelu antaa istuvalle presidentille yhdeksän pisteen johdon. Varsinkin riippumattomat äänestäjät ovat ryhtyneet siirtymään presidentti Obaman taakse selvällä marginaalilla.

Romneyn vp-valinta osoittaa, että hän on jossain määrin jopa luopunut riippumattomien äänestäjien houkuttelemisesta. Vankan konservatiivisen idealistin poimiminen kampanjan kakkosmieheksi osoittaa, että Romney haluaa nyt energisoida puolueen ruohonjuuritason sekä tehdä vaaleista ns. turnout-kisan.

Lisäksi, Romney haluaa vaaleista taistelun kahden talousfilosofian välillä. Hän pyrkii tekemään kisasta valinnan status quon sekä radikaalin reformin välillä, poliittista reformia painottavan kansanäänestyksen Obaman talouspolitiikasta. Ryan on vankan konservatiivisen talousreformin ehkä taitavin puolestapuhuja, ja hän pystyy puolustamaan oikeistolaista talouspolitiikka paremmin kuin juuri kukaan muu Washingtonissa.

Toisaalta, Ryan tekee myös Romneyn kampanjasta entistäkin haavoittuvamman syytöksille välinpitämättömyydestä keskiluokkaa kohtaan. Veikkaan, että pian Obaman kampanja alkaa esittelemään Romney-Ryan parivaljakon oikeistolaisina versioina neuvostoidealisteista, jotka välittävät numeroista ja teorioista enemmän kuin ihmisistä.

Lisää Ryanista, Romneysta ja kampanjoista seuraavassa blogissa.

Soundtrack: Grand Funk Railroad, American Band.

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

”Kannattajien mukaan Ryanin budjettiehdotus tasapainottaisi valtiontalouden.. —Obaman kampanja alkaa esittelemään Romney-Ryan parivaljakon oikeistolaisina versioina neuvostoidealisteista, jotka välittävät numeroista ja teorioista enemmän kuin ihmisistä.”

Miten tämä kuulostaakaan niin tutulta? Eikö Eurokriisissä ole juuri puhuttukin valtiontalouden tasapainottamisesta? Onko se siis oikeistolainen versio neuvostoidealismista, jossa numerot on ihmistä tärkeämpiä? Onko tämä Suomen yksi ja ainoa totuus perua – Neuvostoliitosta!? Sielläkin tehokkuus, tuotantotavoitteiden ylittäminen ja työn tekeminen nostettiin elämän ainoksi tarkoitukseksi. Stahanovilainen puurtaja, jonka verot nousevat, palkkaa ei nosteta ja jonka kuitenkin pitäisi kuluttaa enemmän että pyörät pyörisi. Ruoska heiluu ja elämän ilo katoaa. Mitä eroa siinä on Neuvostoliittoon?

”Veikkaan, että pian Obaman kampanja alkaa esittelemään Romney-Ryan parivaljakon oikeistolaisina versioina neuvostoidealisteista…”

Aivan varmasti. Saavatpahan toisaalta pitkästä aikaa jotain muuta purtavaa iänkuisen Romneyn raha-asioiden kaivelemisen tilalle. On selvää, että omien saavutustensa varassa Obaman ei paljon kannattaisikaan pyrkiä jatkokaudelle, koska niitä ei yksinkertaisesti ole. Obama on kuin Gorbatshov, joka osasi puhua kyllä kauniisti ja nautti (ainakin kotimaansa ulkopuolella) megalomaanisesta suosiosta, mutta joka oli täydellisen kykenemätön jarruttamaan maataan kohtaavan katastrofin etenemistä. Obama saattaa Gorban tavoin olla sitä pikemminkin edistämässä tietyillä linjavalinnoillaan. Itse olisin mieluiten nähnyt Marco Rubion Romneyn aisaparina. Rubio olisi paitsi nauttinut Paul Ryanin tavoin Teekutsuliikkeen luottamusta, myös houkutellut latinotaustallaan ja karismallaan vähemmistöjen edustajia ja riippumattomia äänestäjiä Romneyn taakse Ryania tehokkaammin. Mutta minkäs teet enää tässä vaiheessa. Olisi kamala sääli, jos kummankin tavattoman hienon republikaaniehdokkaan, John McCainin ja Mitt Romneyn presidenttikampanjat kaatuisivat poskelleen menneeseen varapresidenttivalintaan. Toisaalta, ainakin katastrofi-Paliniin verrattuna Ryanin vahvuuksia ovat paitsi äly, myös tinkimätön asiakeskeisyys. Nimenomaan asiakkeskeisyyttä tämä vaalikampanja kaipaa – erityisesti obamalaisten harrastaman henkilöönkäyvän kuonan heittämisen sijaan. Näiden vaalien jos joidenkin on oltava talouspoliittinen linjavaali. Jatkaako entinen maailmantalouden moottori alati kiihtyvän velkakierteen pyörteissä, vai testattaisiinko sittenkin vähän reaganilaisempien lamalääkkeiden tehoa 2010-luvulla? Obaman jatkokausi olisi markkinoiden kannalta masentava signaali, sillä en suoraan sanoen usko, että maailmantaloudessa syntyy edellytyksiä kestävämmälle toipumiselle niin kauan kuin kaappisosialisti Obama on presidenttinä ja yhteisvaluutta euro kituu henkitoreissaan odottamassa markkinoiden armonlaukausta.

@Länsimies, mitä Reagan teki 1970-80 luvun taitteen laman nujertamiseksi? Sen tiedän, että kun Paul Volcker tuli FEDin pomoksi vuoden 1979 syksyllä, hän aloitti Yhdysvaltojen taloutta 1970-luvulla vaivanneen stagflaation vastaisen taistelun nostamalla korkotasoa huimasti. Sen seurauksena maa syöksyi lamaan, inflaatio ja työttömyys nousivat. Matokuurin jälkeen Volcker laski korkotasoa, investoinnit kasvoivat ja maan talous lähti nousuun. Noin yksinkertaistetusti.

Varsin yleisesti kyseiseen lamaan joutuminen laitetaan Carterin piikkiin ja nousun lamasta katsotaan olevan Reaganin ansiota. Kun ajattelee, mikä merkitys Volckerin toimilla oli sekä laskuun että nousuun, voidaan sanoa tärkeimmän molemman presidentin tekemisen olleen sen, että he eivät puuttuneet merkittävästi Volckerin toimiin. Matokuurin alkaessa Carter sattui olemaan presidenttinä ja sen loppuessa presidenttinä sattui olemaan Reagan, à la Jerzy Kosinski – Being There.