Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Robert W. Fogel, 1926-2013: orjuuden historian jättiläinen

Marko Maunula
Blogit Americana 12.6.2013 17:49

Viime vuosisadan ehkä kiistellyin vakavasti otettava amerikkalainen historioitsija on kuollut. Robert W. Fogel, taloustieteiden nobelisti, poistui maailmasta eilen, 11.6., 86 vuoden iässä.

Fogel nousi maineeseen nuorena tutkijana. Hänen väitöskirjansa 1960-luvun alusta väheksyi rautateiden merkitystä Yhdysvaltain taloudelliselle kehitykselle 1800-luvulla. Alle nelikymppinen Fogel ei epäröinyt haastaa vallassaolevaa viisautta sekä alan arvostettuja asiantuntijoita kärkevin argumentein. Perustaen tutkimuksensa huolelliseen tilastolliseen analyysiin ja taloustieteellisiin malleihin, Fogel laajensi historian tutkimuksen metodologista pohjaa, tuoden siihen vankkaa matemaattista kurinalaisuutta.

Fogelin tunnetuin työ on hänen yhdessä Stanley Engermanin kanssa kirjoittamansa Time on the Cross: The Economics of American Negro Slavery (1974), kaksiosainen teos, joka pisti koko orjuuden historian uusiksi, johtaen vuosikymmeniä kestäneeseen väittelyyn orjuuden luonteesta ja taloudellisesta merkityksestä.

Kun Time on the Cross ilmestyi, orjuuden historiaa leimasi emotionaalinen, New Left -koulukunnan sekä kansalaisoikeusliikkeen muokkaama uhri-ajattelu. Vanha Etelä ja plantaasikulttuuri kuvattiin usein sadistisena helvettinä, tyyliin ”pidätkö viskilasiani, kun minä ruoskin orjani.” Aikoinaan ylistetty Stanley Elkinsin Slavery: A Problem in American Institutional and Intellectual Life (1959) jopa vertasi plantaaseja natsien keskitysleireihin.

Taloustieteilijät Fogel ja Engerman kysyivät, että miksi plantaasinomistajat olisivat sijoittaneet nykyrahassa jopa 35-40 000 euroa nuoreen miesorjaan, ja tämän jälkeen tietoisesti vahingoittaneet sijoituksensa arvoa? He vertailivat orjien syömien kalorien määrää, heidän asutustaan ja terveydenhoitoaan pohjoisen vapaiden valkoisten teollisuustyöntekijöiden kanssa. Fogel ja Engerman sanoivat, että valtaosin orjat olivat paremmin ruokittuja, asutettuja ja terveempiä kuin pohjoisen vapaat duunarit.

Toisin kuin aikakauden historioitsijoiden valtavirta, Fogel ja Engerman myös argumentoivat, että orjuus olisi tuskin kadonnut ilman sisällissotaa. Instituutio oli taloudellisesti kannattava ja tehokas tuotantometodi vanhassa Etelässä, ja se oli osoittanut joustavuutensa sekä yhteensopivuutensa modernisaation kanssa. Orjien hinta oli nousussa koko sotaa edeltävän ajan, kiitos kasvavan puuvillan tuotannon sekä viljelyalueen. Plantaasinomastajat uskoivat instituution tulevaisuuteen aina ensimmäisiin sotavuosiin saakka.

Kritiikki kirjaa kohtaan oli armotonta. Jotkut syyttivät Fogelia ja Engermania orjuuden vähättelystä. He itse puolustivat työtään sanomalla, että heidän teoksensa ainoastaan selitti orjuuden taloudellista logiikkaa. Vaikka orjien kohtelu oli aikaisemmin uskottua parempaa, se ei silti poistanut orjuuttamisen moraalista vääryyttä tai oikeuttanut systeemin pöyristyttävää rasismia. Vielä tänäänkin kirja on vuorenvarma luentosalien sätkähdyttäjä ja keskustelujen katalysaattori.

Fogel sai taloustieteen Nobelin työstään vuonna 1993. Hän oli naimisissa afroamerikkalaisen naisen kanssa, kunnes jäi leskeksi vuonna 2007.

Soundtrack: Henry Purcell, Music for the Funeral of Queen Mary.

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Amerikan Yhdysvallat poisti orjuuden lainsäädännöllä kauan sitten. Englanti taisi olla edelläkävijä. Kolmas maailma ei ole seurannut esimerkkejä. Maailmassa on yhä orjuutta harrastavia valtioita kuten Saudi-Arabia ja Mauritania. Afrikan orjakaupan kenttäpuolen toimijoita olivat arabit ja paikalliset heimokuninkaat. Amerikassa löytyy muuten neekeriorjien jälkeläisiä, jotka julkisesti siunaavat kohtaloaan eli sitä, että esi-isät tuotiin orjina Amerikkaan eikä jälkeläisten ole tarvinnut osallistua heimosotien kauhuihin.

Arabit puolestaan pyydystivät ja myivät eurooppalaisia – ensi sijaisesti naisia -Pohjois-Afrikan haaremeihin ym. viihdetehtäviin. Lukumääräiset arviot pyörivät n. miljoonan vaiheilla.

Yhdysvalloista virtaa jatkuvasti ”tiedostavia” afroamerikkalaisia pyhiinvaellusmatkoille esi-isiensä maille Afrikkaan. On kuulemma useimmille ylitsepääsemätön paikka kun perillä selviää että orjakaapparit ja -kauppiaat olivat lähes poikkeuksetta mustia afrikkalaisia.

Vielä pahemmin näiden juuristaan innostuneitten aivot lyö oikosulkuun kun heille selviää että orjakaupan tukkuporras oli pääsääntöisesti islaminuskoisten arabien käsissä ja että 3/4 Afrikasta pois viedyistä orjista vietiin arabimaihin.

Tämä nykyinen yleinen mielikuva orjuudesta (=paha valkoinen mies) on suurimmaksi osaksi tietoisesti muokattu edistämään poliittisia tarkoitusperiä.

Mitenkään väheksymättä USA:n menneisyyttä orjavaltiona, tosiasia on että ainoastaan hyvin vähäinen sivuvirta afrikkalaisperäisistä orjista päätyi etelävaltioiden plantaaseille: Atlantin yli rahdatuista orjista 80% vietiin Etelä-Amerikkaan, lähinnä Brasiliaan, 10% Länsi-Intiaan ja vain 10% yhdysvaltoihin.

Arabimaihin arvioidaan viedyn noin 20 miljoonaa mustaa lasta orjiksi.

Ai että miksi arabimaissa ei mustia paljon näy? Vastaus on aika julma: Arabit steriloivat kaikki orjansa etteivät nämä pääsisi lisääntymään. Pojilta leikattiin kaikki vehkeet pois, ei mitään eurooppalaista siistiä niks-naks kastraattilaulajahommaa vaan kaikki pois. Kuolleisuus oli 80-90% luokkaa tässä vaiheessa. Yli kymmenvuotiaita poikia ei arabien orjatuotantoon huolittu koska tätä vanhemmat pojat eivät selvinneet hengissä kastraatiosta.

Tytöille tehtiin vastaava toimenpide työntämällä vaginaan asetetun holkin läpi hehkuvaksi kuumennettu rautatanko kohtuun jolloin tytöstä tuli hedelmätön.

Mustille muslimeille olisi ylipääsemätön paikka tutustua orjuuden todelliseen historiaan.

Suomalaisillakin on oma osansa orjuuden historiassa mutta siellä ketjun väärässä päässä: Ison vihan aikaan venäläisten nykytermein kansanmurhaksi luokiteltavassa operaatiossa vietiin kymmenniä tuhansia suomalaisia orjiksi itään. Aikuiset tapettiin, lapset vietiin orjiksi ja nuoret naiset/tytöt annettiin sotilaitten leikkikaluiksi. Ison vihan historia ei ole herkkäsieluisille ja poliittisesti korrekteille ns. ”hyville ihmisille” sopivaa luettavaa.

Ranska kielsi orjuuden ensimmäisenä maana maailmassa 1789, britania 1834, Brasilia 1888.

Näitä luetaan juuri nyt