Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Republikaanit esittelyssä: Newt Gingrich

Marko Maunula
Blogit Americana 25.9.2011 07:47

Newt Gingrich on eräs republikaanisen puolueen mielenkiintoisimpia ajattelijoita sekä kiinnostavimpia hahmoja. Mutta hänen aikansa on väistämättä ohi.

Politiikka oli Gingrichille varalaskupaikka. Hän oli alunperin historioitsija, mutta kun akateeminen ura ei lähtenyt liittoon, mies siirtyi politiikkaan.

Gingrich nousi kongressiin kolmannella yrityksellä vuonna 1978. Hänen ajoituksensa oli täydellinen. Kaksi vuotta myöhemmin Ronald Reagan nousi Valkoiseen taloon, herättäen samalla republikaanisen puolueen ideologisesta horroksestaan.

Reagan-vallankumouksen myötä republikaaninen puolue muuttui valtapuolueista ehdottomasti ideologisesti kiinnostavammaksi. Republikaanit olivat jo pari vuosikymmentä rakentaneet tehokasta think tank -verkostoa, ja 1980-luvulla niiden luoman uuden konservativismin tulokset mullistivat amerikkalaisen yhteiskunnan ja poliittisen ajattelun.

Gingrich, suurten linjojen ajattelija ja ideamoottori, sopi 1980-luvun uuden konservativismin ilmapiiriin täydellisesti. Energisen ja innovatiivisen nuoren edustajan maine nousi, kunnes hänestä tuli vuonna 1989 republikaanien edustajaryhmän whip eli sisäinen kurinpitäjä.

Gingrichin pitkälti muokkaama pamfletti Contract with America (Sopimus Amerikan kanssa) oli republikaanien vuoden 1994 vaalivoiton ideologinen selkäranka. Republikaanien valtavan vaalivoiton myötä Gingrich nousi edustajainhuoneen puhemieheksi, ja hänestä tuli myös eräs Yhdysvaltain tunnetuimpia politiikkoja. Mutta sitten Gingrich kompastui Bill Clintoniin.

Republikaanit tulkitsivat vaalivoittonsa väärin, ja vuonna 1995 he valmistautuivat veriseen budjettitaisteluun Clintonia vastaan. Gingrichin johdolla republikaanit ottivat tiukan linjan, ja neuvottelujen kaaduttua Yhdysvaltain hallinto meni kiinni muutamaksi viikoksi vuodenvaihteessa 1995-1996.

Budjettipatti osoittautui katastrofiksi republikaaneille ja pohjusti Clintonin uudelleenvalinnan vuonna 1996. Amerikkalaiset syyttivät tilanteesta republikaaneja sekä erityisesti Gingrichiä, joka yhtäkkiä näytti kiukuttelevalta primadonnalta.

Clinton kampitti Gingrichin ja republikaanit toisen kerran vuonna 1998, kun heidän yrityksensä tuomita Clinton valtakunnanoikeudessa Monica Lewinsky -suhteesta meni täysin pieleen. Amerikkalaiset suuttuivat republikaanien showsta, ja puolue hävisi vuoden 1998 kongressivaalit, johtaen Gingrichin eroon ja vetäytymiseen politiikasta.

Kongressin jälkeen Gingrich on pyrkinyt rakentamaan itselleen uuden imagon vanhempana valtiomiehenä ja poliittisena guruna. Energinen mies on pitänyt itsensä politiikan sisäpiiriläisten valokeilassa, mutta hänen yrityksensä päivänpolitiikassa näyttävät jotensakin puolivillaisilta, jopa epärehellisiltä.

Minulla ja Gingrichillä on yhteinen ystävä ja kollega. Vuosikymmenten ystävyyden perusteella hän sanoo uskovansa, että Gingrich on presidenttipelissä mukana ainoastaan nostaakseen profiiliaan ja rahastaakseen valokeilalla. Ponneton presidenttikampanja vaikuttaa tukevan väitöstä. Gingrichin saumat ovat täysin poissa. Hänen aikansa on ohi. Presidenttikampanja on vain viimeisten tippojen ajamista tankeista, kortteliralli vanhan kotikaupungin ja nuoruuden urotekojen ympäri.

Soundtrack: The Allman Brothers Band, Blue Sky.