Republikaanien sisällissota

Tiistain vaalitappio on, luonnollisesti, johtanut ankaraan republikaanisten hammasten kiristelyyn, ahdistukseen sekä kriittiseen analyysiin. Republikaanit ovat tulleet sananlaskun tienhaaraan.

Reaktiot vaalitappioon ovat jakaneet republikaanit pääpiirteittäin kahteen eri leiriin.

Puolueen oikea laita syyttää tappiosta Mitt Romneyn maltillisuutta. Heidän mukaansa republikaanien olisi pitänyt valita ehdokkaakseen aito ja pesunkestävä konservatiivinen idealisti, joka olisi ylpeästi ja ilman epäröintiä kannattanut tyylipuhdasta tarjonnan talouspolitiikkaa, veroleikkauksia sekä ehdottoman konservatiivista sosiaali- ja arvopolitiikkaa. Teekutsulaiset, verojen vihaajat, konservatiiviset talk show -kommentaattorit sekä evankeliset fundamentalistit uskovat, että Michele Bachmanin tai Rick Santorumin kaltainen tinkimätön ehdokas olisi voinut voittaa. Heidän argumenttinsa on, että Romneyn kampanjan tanssi keskitielle sekä ideologinen joustavuus passivoi aidot konservatiivit, jotka reagoivat jäämällä vaalipäivänä kotiin.

Perinteiset konservatiivit ja muut vanhan kaartin republikaanit puolestaan uskovat tappion johtuvan puolueen demograafisesta sokeudesta sekä teekutsu-liikkeestä. Republikaanit ovat reagoineet Yhdysvaltain muutokseen negatiivisesti. Puolue ei ole rekrytoinut naimattomia naisia, latinoja ja afroamerikkalaisia, vaan se on keskittynyt heidän kritisoimiseen. Jatkuva puhe abortista, muurin rakentamisesta Meksikon rajalle, sekä demokratteja äänestävistä laiskoista sosiaalipummeista on polttanut liian monta poliittista siltaa tulevaisuuteen.

Puolueen sisäisen taistelun rintamalinjat ovat selvät, mutta tilanteen nopea korjaaminen on erittäin vaikeaa.

Israelilaisilla on sanonta: ”Voit ratsastaa tiikerillä aikansa, mutta sitten tiikerille tulee nälkä.” Republikaanien johto päätti ratsastaa teekutsu-liikkeellä. Liike edesauttoi sen mittavaan vaalivoittoon vuoden 2010 kongressivaaleissa, mutta taktinen voitto osoittautui strategiseksi tappioksi. Teekutsulaiset kieltäytyvät kompromisseista, halveksivat perinteistä politiikkaa ja viittaavat kintaalla puolueen strategisteille sekä maltillisille johtoryhmille. He uskovat ideologiseen puhdasoppisuuteen sekä suhtautuvat puolueensa maltilliseen johtoon tavalla, joka tuo mieleen vanhat SKP/SKDL-väännöt sukupolven takaa. Tiikerillä on nälkä, eikä se kuuntele ratsastajaa.

Mitä republikaanit voivat tehdä voittaakseen neljän vuoden päästä?

Ensiksikin, puolueen pitää lopettaa vähemmistöjen solvaaminen sekä kaikki puhe muurista Meksikon rajalle. Siirtolaismyönteinen republikaaninen puolue voisi houkutella miljoonia yritteliäitä, arvokonservatiivisia ja katolisia latinoja.

Toisekseen, republikaanien pitäisi erottaa jokainen miespolitiikko, joka puhuu raiskauksesta ja raiskauksen aikaansaamasta raskaudesta Jumalan lahjana. Abortinvastaus on ymmärrettävä ja suosittu kanta, mutta poliittisen järjen käyttö olisi suotavaa.

Lopuksi, republikaanien kannattaa sijoittaa runsaasti rahaa ja resursseja houkutellakseen nuoria ja vähemmistöäänestäjiä. Sen pitäisi järjestää seminaareja kampuksilla sekä äänestäjätapaamisia vähemmistö-naapurustoissa, joissa puolue avoimesti tunnustaisi erheensä ja pyytäisi rakentavaa kritiikkiä ja palautetta äänestäjiltä.

Puolueen muutos saattaisi ajaa teekutsulaiset perustamaan uuden puolueen, mutta se riski on otettava. Ultrakonservatiivisten kannattajien pako puolueesta voisi kirpaista lähivuosina, mutta pitkällä tähtäimellä hihhulit vaarantavat koko puolueen tulevaisuuden.

Soundtrack: Ted Nugent, Stranglehold.