Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Republikaanien orastava sisällissota

Marko Maunula
Blogit Americana 27.2.2012 17:01

Kävin viikonloppuna pelaamassa shakkia republikaanisen kaverini kanssa. Kun kysyin ketä hän aikoo äänestää Georgian esivaaleissa, hänen kryptinen vastauksensa tuli raamatusta: ”It is hard for thee to kick against the pricks.”

Kaverini Bill uskoo puolueensa jo hävinneen, eikä hän varmaankaan vaivaudu äänestämään. Vielä kuusi kuukautta sitten Bill, kuten muutkin tuntemani republikaanit, oli optimistinen. Puolueen kandidaatit näyttivät vahvoilta, Obama oli epäsuosittu, talous ei ottanut parantuakseen. Republikaanit olivat matkalla Valkoiseen taloon.

Muutamassa kuukaudessa aalto kääntyi. Työllisyys koheni, talous näyttää ottavan tuulta, ja–ennen kaikkea–republikaaniset kandidaatit alkoivat itsetuhon. Toinen republikaani-kaverini Jack on nyt alistuneen realistinen: ”Toivon republikaanien pitävän enemmistön edustajainhuoneesta, mutta Obama valitaan uudelleen. Toivottavasti hän ei saa liian suurta voittoa: demokraatit voivat tulkita sen vahvana valtakirjana agendalleen.”

Ilman yllättävää ja katastrofaalista talouden notkahdusta, Obama voittaa. Muiden Obamalle myönteisten indikaattorien lisäksi republikaanien pääehdokkaat antavat hänelle jatkuvasti lahjoja. Juuri päättyneenä viikonloppuna Mitt Romney yritti esitellä kansanmiehen taitojaan vierailemalla Nascar-kisassa Floridassa, mutta huonolla menestyksellä: ”En seuraa Nascaria niin paljon kuin kovimmat fanit, mutta olen kavereita monien Nascar-tallien omistajien kanssa.” Rick Santorum puolestaan ilmoitti, ettei hän usko kirkon ja valtion väliseen paloseinään. Huono veto maassa, jossa nämä instituutiot on erotettu toisistaan jo maan perustuslaissa.

Jotkut republikaaniset ideologit ovat jo ryhtyneet katsomaan tulevaisuuteen. Jos republikaaninen ehdokas häviää Obamalle, puolueella on edessään melkoiset puhdistukset.

Jos Romney voittaa esivaalit ja häviää Obamalle, republikaanien oikea laita vahvistuu. He uskovat tappion johtuvan Romneyn laimeasta ja mitäänsanomattomasta maltillisuudesta, ja vaativat puoluetta suuntaamaan entistäkin kauemmaksi oikealle. Jos Santorum häviää Obamalle, puolueen praktinen establishmentti pyrkii marginalisoimaan oikean laidan hihhulit.

Israelilaisilla on sanonta: ”Voit ratsastaa tiikerillä aikansa, mutta sitten tiikerille tulee nälkä.” Viime vaaleissa republikaanit ratsastivat kvasi-rasistien, birther-hihhuleiden, teekutsulaisten, isolationistien, uskonnollisten fundamentalistien, ja tieteenkieltäjien avulla mittavaan voittoon. Republikaanien johto uskoi kykenevänsä kanavoimaan energian vahvaan ja kestävään koalitioon, vastapainoon Obaman Valkoiselle talolle. Mutta sitten tiikerille tuli nälkä, eikä se kuuntele enää marssiohjeita.

Pitkällä tähtäimellä olisi republikaanien-ja koko maan-etujen mukaista, että Santorum voittaisi esivaalit, ja saisi sitten rajusti kuonoonsa Obamalta marraskuussa. Yhdysvallat tarvitsee tasapainoisen, älykkään, ja vastuuntuntoisen republikaanisen puolueen. Grand Old Partyn muodonmuutos vastuullisesta konservatiivipuolueesta verbaalisten pomminheittäjien, hihhuleiden, ja todellisuuden totaalikieltäytyjien protestiliikkeeksi on ollut tuskallista seurattavaa. Minun on käynyt paikoitellen sääliksi älykkäitä ja rehellisiä republikaanikavereitani, jotka ovat jatkuvasti joutuneet puolustelemaan tai selittelemään puolueensa hihhulien lausuntoja.

Itse peukutan vahvasti republikaanien reformin puolesta. Abraham Lincolnin, Teddy Rooseveltin, Dwight Eisenhowerin, ja Ronald Reaganin puolue on liian hyvä ja tärkeä tuhottavaksi.

Soundtrack: Randy Newman, Jolly Coppers on Parade.

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Näinhän se on, todella omituiselta porukalta republikaanit vaikuttavat näin suomalaisen silmin. Ehkäpä hullu on paras sana kuvaamaan tuota sakkia. Ei voi kun ihmetellä mihin puolueen suosio perustuu.

Tuo Paavalin kirjoittamaksi sanottu lause :”It is hard for thee to kick against the pricks.” on suomeksi ”turha sinun on potkia tutkainta vastaan”. Mutta siitä puuttuu se kryptisyys.” Prick” merkitsee myös mulkkua.

Olin Washingtonissa 4 vuotta sitten amerikkalaisen serkkuni vieraana mukana republikaanien vaalihumussa. Minulla oli pari nappia. ”Sportsmen for McCain” ja ”The finns for McCain”. Hävisimme osaksi McCainin iän ja onnettoman varapresidenttiehdokkaan (Palin) vuoksi.

Ehdokkaan olisi oltava hyvä istuvaa presidenttiä vastaan ja viranhaltijan olisi vielä mokattava. Irakin sotaa ollaan lopettamassa, Osama on saatu hengiltä ja talous kohenee. Obaman lyöjää ei nyt todellakaan taida republikaaneista löytyä.

Mielenkiintoista että kirjoittaja kelpuuttaa republikaanien suurmiesten listaan myös Ronald”Iran-Contra” Reaganin. Minne Nixon ja Bush Jr. unohtuivat?

Aivan sama tuli mieleen mikä edellisellä kommentoijalla, Reaganin aikanahan tuo koko neokonservatiivisekoilu pääsi vauhtiin. Terveydenhoito ja koulutus alas, valtion velka ylös, sääntely pois että pankit saa keinotella ja prosenttijengi kiittää. Bush sr. lisäsi ainoastaan sen että paisutettua asearsenaalia myös käytetään.

Kyllapa Marko taas niittasit naulan kantaan. Itse rebuplikaaneja kovasti vierastavana kuitenkenkin ymmarran joitakin maltillisia rebuplikaaneja, jotka joutuvat karsimaan naista aaritapauksista. Olenkin itse alkanut leikkimaan ajatuksella monipuoluejarjestelmasta, mika olisi ratkaisu taman maan poliittiseen tilanteeseen. Miettikaapa vaikka sita, etta rebuplikaaneesta irtautuisi punaniskasiipi (vertaa Suomen Perussuomalaiset, maltilliset (Suomen Kokoomus) ja vasemmisto siipi.
Vastaavasti demokraateista irtaustuisi siivet oikealle ja vasemmalle tai liberaali ja konservatiivi siipi. Vahan kuin Suomen SDP ja Vihreat. Jo alkaisi loytya kompromisseja ja poliittisia lehmankauppoja ongelmaan kuin ongelmaan.

v