Rahan valta vaarantaa amerikkalaisen demokratian
Trumpin presidenttiys on merkinnyt nousukautta lobbaajille.
Tuoreessa The Atlantic -lehdessä on kaksi juttua, jotka kiteyttävät amerikkalaisen politiikan keskeisen ongelman: rahan ja lobbaajien vallan.
Nykymuodossaan amerikkalainen politiikka toimii rahan voimalla. Kampanjointi vaatii valtavat määrät dollareita. Pahimmillaan kongressikampanjoiden budjetit mitataan kymmenissä miljoonissa dollareissa.
Rahan kerääminen vaatii ehdokkailta liki jatkuvaa työtä. He joutuvat nuoleskelemaan suurlahjoittajia, organisoimaan kerjuukampanjoita ja olemaan hyvää pataa eturyhmittymien kanssa.
Tämä maksimoi suuryritysten, talouselämän eturyhmien, ja eläkeläisten sekä kansallisen kiväärijärjestön kaltaisten painostusporukoiden vallan – usein demokratian kustannuksella.
Kuten The Atlantic muistuttaa, jos Washington kuuntelisi äänestäjiä eikä paksulompakkoisia eturyhmiä, rynnäkköaseet eivät olisi kaupoissa, minimipalkka olisi korkeampi, aborttilainsäädäntö olisi erilainen, kannabis laillista ja kampanjarahoitus tiukemmassa kontrollissa.
Pohjimmiltaan amerikkalaisen politiikan keskeinen ongelma on helppo paikantaa. Jos kongressi korjaisi lobbauslainsäädännön, muut ongelmat, ympäristöpolitiikasta aselakeihin, olisivat huomattavasti helpompia käsitellä.
Kymmenille tuhansille ihmisille politiikka on bisnes.
Eturyhmien vaikutusvalta ei ole ainoastaan huono asia. Asiantuntijat ovat yleensä perillä taloudesta, ympäristöstä ja lukuisista muista asioista paremmin kuin kansan syvät rivit ja aktivistien emotionaaliset huutokuorot.
Silti, eturyhmien ja lobbaajien valta on kasvanut niin suureksi, että The Atlantic on huolissaan koko amerikkalaisen demokratian nykytilasta. Liian usein vaikutusvaltaiset eturyhmät marssivat kansan tahdon yli, kuten esimerkiksi viimeaikainen asedebatti osoittaa.
Kymmenille tuhansille ihmisille politiikka on bisnes. Valtavat rahasummat houkuttelevat puoleensa myös operoijia, joiden keskeisin motiivi on itsensä rikastaminen. Tapaus Paul Manafort osoittaa, miten vaarallista on, kun loputtoman ahne henkilö pääsee vallan takahuoneisiin.
The Atlanticin pitkä ja perusteellinen juttu piirtää kuvan pitkän linjan republikaanisesta vaikuttajasta ja takapirusta, jonka ideologia on häilyvä ja eettinen kivijalka paperia.
Manafort nousi maineeseen 1980-luvun republikaanisen aallon myötä. Hän oli osa nuorten strategistien ja konsulttien rintamaa, joka edesauttoi oikeistolaisen Reagan-vallankumouksen saapumista.
Pian Manafort, valtavan kunnianhimon ja vielä suuremman ahneuden motivoima mies, ryhtyi konsultoimaan diktaattoreita ja muita epämääräisiä operoijia ympäri maailmaa. Maistettuaan kansainvälisen jetsetin elämää Manafortilta katkesivat viimeisetkin eettiset ohjenuorat. Tämä puski hänet lopulta työskentelemään Kremlin kanssa kytköksissä oleville miehille, joiden edut olivat usein suorassa ristiriidassa Yhdysvaltojen kanssa.
Esivaalien aikana Manafort liittyi Donald Trumpin kampanjatiimiin. The Atlanticin mukaan kyseessä oli osaltaan Manafortin yritys parantaa asemansa avulla suhteitaan venäläisiin oligarkkeihin – hänen tärkeään asiakasryhmäänsä.
Nyt Manafort odottaa oikeudenkäyntiä, ja jos syyttäjä onnistuu tehtävässään, Manafort viettää ehkä loppuelämänsä vankilassa. Erikoissyyttäjä Robert Mueller todennäköisesti yrittää käyttää Manafortia selvittääkseen Trumpin kampanjan Venäjä-suhteiden koko mittakaavan.
Protestiliike eturyhmiä vastaan on nousussa, kuten esimerkiksi lukiolaisten kampanja NRA:ta vastaan osoittaa. Tyytymättömyys nykyiseen systeemiin kasvaa niin oikealla kuin vasemmallakin.
Trumpin nousu Valkoiseen taloon oli osa tätä protestiliikettä, mutta presidentti Trump unohti kampanjapuheensa nopeasti vaalivoittonsa jälkeen. Trumpin presidenttiys on merkinnyt nousukautta lobbaajille.
On liian dramaattista sanoa että amerikkalaisen demokratian tulevaisuus on vaakalaudalla. Mutta kansalaiset vastaan eturyhmät -taistelu on tämän hetken tärkein poliittinen meta-kysymys.
Soundtrack: Kurt Vile, Smoke Ring for My Halo.