Blogit

Professori Marko Maunula seuraa USA:n politiikkaa ja populaarikulttuuria

Radical chic – vaarallinen muoti

Blogit Americana 15.7.2010 23:23
Marko Maunula
Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Julistin pari vuotta sitten erään kollegani kanssa sodan Che Guevara -paitoja ja Mao-lippiksiä vastaan. Taistelu jatkuu, mutta olemme rohkaistuneita muutamista voitoista.

Che-paidat ja Mao-chic, kuten myös Murray Rothbard -paidat sekä anarkisti-symbolit, ovat näkyvä osa amerikkalaisten kampusten yleiskuvaa.

Älyllinen ja ideologinen herääminen tapahtuu yleensä pari vuotta rockin riemuihin havahtumisen jälkeen, mutta esteettisesti herääminen noudattaa samaa kaavaa. Anarkokapitalismin, anti-imperialismin, tai jopa tavallisen liberalismin nopea sisäistäminen pakottaa joskus opiskelijat ilmaisemaan heräämisensä ulkoisesti, samoin kuin itse halusin välttämättä The Clash -paidan joskus hamalla 1980-luvulla.

Silti, joku särähtää pahasti Che-paidoissa ja puhemies Mao -lätsissä.

Moniko meistä suhtautuisi Adolf Hitler -paitoihin olankohautuksella? Saisiko vieressäsi istuvan kaverin SS-koppalakki tai hakaristi-käsinauha sinut hätkähtämään?

Che Guevara oli murhanhimoinen sosiopaatti, joka suhtautui kommunistisen vallankumouksen ajamiseen epäsentimentaalisella ja antihumanistisella pragmatismilla. Ihmiset olivat arvokkaampia teoreettisena konseptina kuin elävinä ja tuntevina yksilöinä.

Kuuban ohjuskriisin ollessa kuumimmillaan Che kannatti voimakkaasti Yhdysvaltain provosoimista ydiniskuun Kuubaa vastaan. Tuleva sota saattaisi tappaa miljoonia, Che tiesi, mutta se olisi tarjonnut erinomaisen propaganda-aseen kommunisteille sekä edesauttaa uuden, ihanteellisen yhteiskunnan luomistyössä.

Maon syntilista on huomattavasti pahempi. Varovaistenkin arvioiden mukaan Maon valtakausi johti liki 50 miljoonaan kuolleeseen väkivallan, sodankäynnin, ja nälänhädän kautta. Tie paratiisiin oli rakennettu ruumisvuorten päälle.

Kuten lukuisat kommentaattorit ovat sanoneet, Che oli ennemminkin romanttinen kuin vallankumouksellinen sankari: ei Marx, vaan Lord Byron. Radical chic on vanha konsepti. Silti, eikö romanttisten nuoruuden ihanteiden ja harhaluulojen olisi hyvä tavata inhimillisen kärsimyksen ja väkivallan ruma todellisuus?

Kollegani ja minä päätimme ryhtyä kysymään opiskelijoilta motiiveja heidän asustukseensa, sokraattisten metodien mukaisesti. Olemme hitaasti mutta varmasti havainneet punastelevien ja väittelytappionsa ymmärtävien opiskelijoiden ryhtyneen miettimään paitojensa tai muiden kantamiensa symboleiden todellista merkitystä.

Saksan ja muiden fasististen yhteiskuntien denatsifikaatio kesti monta vuosikymmentä. Romanttisen sädekehän riisuminen kommunistien, toisen murhamiesporukan, yltä kestää näköjään ainakin yhtä kauan. Mutta meillä kaikilla on velvollisuus yrittää.

Soundtrack: Kom-teatteri: Toveri, mitä odotat?