Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Radical chic – vaarallinen muoti

Marko Maunula
Blogit Americana 15.7.2010 23:23

Julistin pari vuotta sitten erään kollegani kanssa sodan Che Guevara -paitoja ja Mao-lippiksiä vastaan. Taistelu jatkuu, mutta olemme rohkaistuneita muutamista voitoista.

Che-paidat ja Mao-chic, kuten myös Murray Rothbard -paidat sekä anarkisti-symbolit, ovat näkyvä osa amerikkalaisten kampusten yleiskuvaa.

Älyllinen ja ideologinen herääminen tapahtuu yleensä pari vuotta rockin riemuihin havahtumisen jälkeen, mutta esteettisesti herääminen noudattaa samaa kaavaa. Anarkokapitalismin, anti-imperialismin, tai jopa tavallisen liberalismin nopea sisäistäminen pakottaa joskus opiskelijat ilmaisemaan heräämisensä ulkoisesti, samoin kuin itse halusin välttämättä The Clash -paidan joskus hamalla 1980-luvulla.

Silti, joku särähtää pahasti Che-paidoissa ja puhemies Mao -lätsissä.

Moniko meistä suhtautuisi Adolf Hitler -paitoihin olankohautuksella? Saisiko vieressäsi istuvan kaverin SS-koppalakki tai hakaristi-käsinauha sinut hätkähtämään?

Che Guevara oli murhanhimoinen sosiopaatti, joka suhtautui kommunistisen vallankumouksen ajamiseen epäsentimentaalisella ja antihumanistisella pragmatismilla. Ihmiset olivat arvokkaampia teoreettisena konseptina kuin elävinä ja tuntevina yksilöinä.

Kuuban ohjuskriisin ollessa kuumimmillaan Che kannatti voimakkaasti Yhdysvaltain provosoimista ydiniskuun Kuubaa vastaan. Tuleva sota saattaisi tappaa miljoonia, Che tiesi, mutta se olisi tarjonnut erinomaisen propaganda-aseen kommunisteille sekä edesauttaa uuden, ihanteellisen yhteiskunnan luomistyössä.

Maon syntilista on huomattavasti pahempi. Varovaistenkin arvioiden mukaan Maon valtakausi johti liki 50 miljoonaan kuolleeseen väkivallan, sodankäynnin, ja nälänhädän kautta. Tie paratiisiin oli rakennettu ruumisvuorten päälle.

Kuten lukuisat kommentaattorit ovat sanoneet, Che oli ennemminkin romanttinen kuin vallankumouksellinen sankari: ei Marx, vaan Lord Byron. Radical chic on vanha konsepti. Silti, eikö romanttisten nuoruuden ihanteiden ja harhaluulojen olisi hyvä tavata inhimillisen kärsimyksen ja väkivallan ruma todellisuus?

Kollegani ja minä päätimme ryhtyä kysymään opiskelijoilta motiiveja heidän asustukseensa, sokraattisten metodien mukaisesti. Olemme hitaasti mutta varmasti havainneet punastelevien ja väittelytappionsa ymmärtävien opiskelijoiden ryhtyneen miettimään paitojensa tai muiden kantamiensa symboleiden todellista merkitystä.

Saksan ja muiden fasististen yhteiskuntien denatsifikaatio kesti monta vuosikymmentä. Romanttisen sädekehän riisuminen kommunistien, toisen murhamiesporukan, yltä kestää näköjään ainakin yhtä kauan. Mutta meillä kaikilla on velvollisuus yrittää.

Soundtrack: Kom-teatteri: Toveri, mitä odotat?

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Toisaalta kommunistiasusteiden muuttuminen nuorisomuodiksi on tehokkaasti riistänyt niiltä symboliarvon, tai ainakin laimentanut sitä. Muinoin jotakin aatetta edustaneita vaatteita on pilvin pimein, suurimman osan symboliarvo on armeliaasti unohdettu, ja kuten näkyy, unohduksen tapahduttua jäljellä on vain vaate jota voi käyttää kuten muitakin vaatteita.

Jos Mao sattuisi juttelemaan jonkun nykypäivän vasemmistolaisittain asennoituneen maolätsäisen risuparran kanssa, hänen todennäköisesti tekisi mieli heittää kaveri toisinajattelijana työleirille.

Jos taas oikein ruvetaan merkityksiä tuijottamaan niin kaikkinainen army-muoti edustaa totalitarismia ja militarismia, kaikki urheiluvaatemuoti äärimmäistä kilpailua, kaikki nahkavaatemuoti eläinten riistoa, kaikki lenkkarit lapsityöläisten riistoa jossakin Kaakkois-Aasian maassa (riippumatta siitä missä lenkkarit *oikeasti* ommeltiin)…

”Toisaalta kommunistiasusteiden muuttuminen nuorisomuodiksi on tehokkaasti riistänyt niiltä symboliarvon, tai ainakin laimentanut sitä.”

Eli ilmeisesti nimimerkki Joni Pelkonen siis kannattaa myös jutussa mainittujen SS-koppalakkien, hakaristi-käsinauhojen ja natsisymboliikkapaitojen pukemista nuorison päälle, koska näiden asusteiden käyttäminen ”tehokkaasti riistäisi niiltä symboliarvon, tai ainakin laimentaisi sitä” .

Kiitos nimimerkki Joni Pelkonen! Pelastit taas itseni lisäksi varmaan monen muunkin lukijan muuten niin tylsän päivän.

”Eli ilmeisesti nimimerkki Joni Pelkonen siis kannattaa myös jutussa mainittujen SS-koppalakkien, hakaristi-käsinauhojen ja natsisymboliikkapaitojen pukemista nuorison päälle”

Johan niitä käytetään. Ei Suomessa ole kielletty mitään näistä. Oletpa ahdasmielinen kun haluat kieltää ihmisiä pukeutumasta kuten haluavat.

Pointtini oli että asusteen käyttäminen uudessa kontekstissa laimentaa sen alkuperäisen symboliarvon.

Eikös yhtenä syksynä Tiimari markkinoinut koululaisille Che kyniä ja penaaleja. Silloin sitä muistaakseni ihmeteltiin myös lehdissä.

Viime viikolla näin kaupassa noin nelikymppisen, kauniiseen kesämekkoon pukeutuneen vaaleatukkaisen naisen. Hänellä oli hakaristi tatuoituna olkapäähän. Mikäköhän ajatus siinäkin oli taustalla…

Joitakin vuosia sitten musitaakseni oikotiellä oil myynnissä asunto, jonka suihkuhuoneiden kaakelointiratkaisu oli hieman erikoinen. Edellinen asukas oli nimittäin asentanut kaakelit siten, että seinään muodostui valtava hakaristi.

Näitä luetaan juuri nyt