Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Presidenttiehdokkaat ja vaurauden ongelma

Marko Maunula
Blogit Americana 20.12.2011 08:59

Amerikkalaiset usein ihailevat vaurautta sekä rahansa itse ansainneita miljonäärejä, mutta amerikkalaiset harvoin pitävät pröystäilystä. Tämä dilemma luo haasteen presidentiksi haluaville miljonääreille.

Amerikkalainen(kin) politiikka elää rahasta. Kampanjat ovat kalliita ja korkeisiin virkoihin nousu vaatii yleensä hyviä verkostoja, vauraita tukijoita, tai syviä taskuja itse ehdokkaalta. Esimerkiksi Yhdysvaltain Kongressin sadasta senaattorista 54 ovat miljonäärejä.

Miljonäärejä ja jopa miljardöörejä löytyy myös presidenttikokelaiden riveistä. Lista viime vuosikymmenten rikkaista tai hyvin vauraista ehdokkaista on mittava: Mitt Romney, John McCain, Herman Cain, Newt Gingrich, John Edwards, Hillary Clinton, George W. Bush, George H.W. Bush, Steve Forbes, Ross Perot… Jopa Barack Obama oli presidentiksi noustessaan melko vauras (omaisuus reilut miljoona dollaria), kiitos hänen kirjojensa erinomaisen myyntimenestyksen.

Presidentinvaalien yhteydessä ehdokkaiden vauraus ja taustat nousevat säännöllisesti esiin vaaliväittelyissä ja lehtiartikkeleissa. Raha, sen käyttö, ja siitä puhuminen on poliittinen miinakenttä, jonka navigointi aiheuttaa ehdokkaille jatkuvia haasteita ja vaaratilanteita. Esimerkiksi Mitt Romneyn yli 200 miljoonan dollarin omaisuus ei itsessään ole ongelma, mutta miehen leveä elämä lukuisine kartanoineen voi aiheuttaa närästystä talousongelmien kanssa painiville äänestäjille.

Kuten Molly Redden muistuttaa tuoreessa TNR-kirjoituksessaan, eräs ehdokkaiden yleisimmistä strategioista on syyttää luksus-elämäntavasta heidän vaimojaan. Strategia on yleinen ja helppo: ”Minä asuisin mielelläni vaikka pahvilaatikossa, mutta vaimoni, hehheh, naiset, hehheh….”

Newt Gingrich syytti puolen miljoonan dollarin Tiffany’s -jalokiviliikkeen luotostaan puolisoaan, joka haluaa antaa ystävilleen lahjaksi jalokiviä.

Ehdokkaat ja raha tulevat nousemaan esiin vielä monesti vaalikampanjoiden aikana, varsinkin jos ja kun Mitt Romney voittaa republikaanien ehdokkuuden. Miehen miljoonatalot sekä osittain peritty vauraus saa runsaasti huomiota liberaalilta medialta ja koomikoilta. Romneyn kampanjan on paras kehittää hyviä kommentteja sekä vitsejä kriitikkojen riisumiseksi aseista. Vaimon syyttäminen on huono strategia, sillä jostain kumman syystä se ei lämmitä naisäänestäjiä.

Soundtrack: Abba, Money, Money, Money.

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Tässäpä kriteerii arvioida omia ehdokkaitamme. Paljonko he ovat tienanneet vuosien mittaan verorahoja eli kinka moni sosiaalitapaus ym on saanut elannon heidän kautta tai montako työpaikkaa ovat luoneet eli monelleko perheelle antaneet elämän. Vai ovatko vain lämpimikseen rahvaalla puhuneet visioita julkisin varoin ?

Suomessa esitetään jopa pressan suulla, että omaisuus on varkautta. Tässäkin alustajan kirjoituksessa on vastaavia sävyjä. Kirjoitus on omiaan lisäämään kateuden tunnetta myös Suomessa. Ennen vaaleja on tietysti tärkeää lietsoa kateutta, joka on tasa-arvon sisarase politiikassa. Tällainen toiminta käytännössä kohdistuu kansakuntaa elättävään, uudistavaan ja ylläpitävään ahkeraan kansanosaan. Ahkera ja asioistaan huolehtiva ihminen joutuu loukatun omantuntonsa kanssa painimaan ja tuntee olevansa jotenkin huono ihminen. Laiskoja ei toisaalta kukaan syyttele holtittomuudesta ja työn vieroksunnasta, vaan oikein suositellaan laiskuutta jalona ja kestävää kehitystä enteilevänä elämäntapana. Jouluaikaa käytetään aina kateuden lietsomiseen. Kateudella ahkeria pieksävät ovat useimmiten tavallista kansaa varakkaampaa kansanosaa. Kateutta voi parhaiten lietsoa, kun asuu hyvin, on vaikutusvaltaa, syö hyvin ja ajaa kalliilla autolla.

jutta kirjoitti:
”Tässäpä kriteerii arvioida omia ehdokkaitamme. Paljonko he ovat tienanneet vuosien mittaan verorahoja eli kinka moni sosiaalitapaus ym on saanut elannon heidän kautta tai montako työpaikkaa ovat luoneet eli monelleko perheelle antaneet elämän.”

Eivätkös kaikki ammattipoliitikot itse ole sosiaalitapauksia siinä mielessä, että saavat tulonsa verovaroista?