Blogit

Professori Marko Maunula seuraa USA:n politiikkaa ja populaarikulttuuria

Presidentti Obama ja Syyrian kriisi

Blogit Americana 29.1.2013 14:48
Marko Maunula
Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

The New Republic julkaisi sunnuntaina presidentti Obaman haastattelun. Keskustelu rönsyili puoluepolitiikasta amerikkalaiseen jalkapalloon, kunnes lopussa puheeksi nousi Syyrian tilanne. Haastattelija kysyi, miten presidentti moraalisesti painii Syyrian väkivallan kanssa? Presidentin vastaus kiteytti Valkoisen talon asenteen:

Joka aamu saan tilannepäivityksen edellisen päivän tapahtumista tiedustelusta ja kansallisesta turvallisuudesta vastaavilta tiimeiltä. Erittäin harvoin uutiset ovat hyviä. Uutiset sodasta, terrorismista, etnisistä väkivaltaisuuksista sekä väkivallasta viattomia kohtaan vievät ison osan päivästäni. Joudun jatkuvasti painimaan kysymysten kanssa, että missä ja milloin Yhdysvallat voi toimia tavalla, joka edistää kansallisia etujamme, parantaa turvallisuuttamme, sekä edustaa korkeimpia ihanteitamme sekä yhteistä inhimillisyyttä.

Ja kun painin näiden kysymysten kanssa, olen hyvin tietoinen paitsi meidän valtavista kyvyistämme ja voimavaroistamme, mutta myös rajoitteistamme. Syyrian kaltaisessa tilanteessa minun on kysyttävä, josko me voimme vaikuttaa tilanteeseen? Muuttaisiko sotilaallinen osallistumisemme tilannetta? Miten se vaikuttaisi kykyymme tukea joukkoja, jotka ovat vielä Afganistanissa? Mitkä olisivat mahdollisen osallistumisemme jälkivaikutukset alueella? Pahentaisiko se väkivaltaa tai johtaisiko tilanne kemiallisten aseiden käyttöön? Millaiset toimet johtaisivat parhaaseen mahdolliseen Assadin jälkeiseen hallintoon? Ja miten suhteutan kymmenet tuhannet Syyriassa kuolleet kymmeniin tuhansiin, jotka parhaillaan kuolevat Kongossa?

Nämä eivät ole helppoja kysymyksiä. Prosessoimme niitä parhaamme mukaan. Teemme päätöksiä, jotka tasapainottavat eri tekijöitä, ja toivomme, että presidenttikautemme päätyttyä voimme katsoa menneisiin ja sanoa, että tein enemmän hyviä kuin huonoja päätöksiä, ja että Amerikka edusti, parhaiden kykyjensä mukaan, hyvyyden voimia vaarallisessa maailmassa.

Kysymykset koskien Yhdysvaltain-tai muiden länsivaltojen-puuttumista kansannousuihin, väkivaltaan tai sisällissotiin ovat vaikeita, liki mahdottomia analysoitavia lukemattomine ja salaisine muuttujineen. Obaman pohdiskelut heijastavat kysymyskenttien monimutkaisuutta sekä joka puolella piileskeleviä poliittisia ja sotilaallisia miinakenttiä.

Egyptissä Yhdysvallat lopetti vanhan liittolaisensa Hosni Mubarakin tukemisen, kun Yhdysvallat havaitsi Mubarakin vastustuksen laajuuden sekä riskin Egyptin vajoamisesta sisällissotaan. Pian Egypti valitsi itselleen presidentin, joka on nyt tekemässä itsestään uutta autoritääristä vallanpitäjää.

Syyriassa tilanne on vielä kinkkisempi. Kapinallisten tavoitteet ovat hajanaisia, ja Assadin jälkeinen Syyria on vaarassa pudota hihhuli-islamistien käsiin. Humanitäärinen kriisi maassa on selviö, ja väkivallan olisi loputtava, mutta miten Yhdysvallat-tai muut länsimaat-kykenevät tekemään suoriutumaan tehtävästä ilman, että Syyria menee ojasta allikkoon? Mitä jos interventio johtaa kemiallisten aseiden käyttöön, Iranin mukaantuloon, sekä sodan laajenemiseen entisestäänkin?

Missä, milloin ja miten lännen pitää toimia? Miten pitkälle me olemme valmiit uhraamaan omaa ja toisten ihmisten verta sekä rahaa islamistien, sotapäällikköjen ja heimoristiriitojen pysäyttämiseksi? Onko Ranska oikealla asialla mennessään Malin hallituksen aseelliseksi tueksi? Pitäisikö Yhdysvaltojen ja/tai länsiliittoutuman pyrkiä pysäyttämään Kongon joukkomurhat, raiskaukset ja muun väkivallan?

Obaman kysyvä vastaus valotti ongelmakenttää melko kattavasti, muistuttaen, että joskus Yhdysvaltain ja länsiliittoutuman osallistuminen kriiseihin johtaa rakentaviin lopputuloksiin (Korea), mutta joskus ne ainoastaan pahentavat tilannetta (Vietnam).

Yksiselitteistä vastausta tilanteeseen ei löydy kuin niiden parista, jotka puhuvat täydellisen tietämättömyyden antamalla itsevarmuudella. Tai leiristä, jonka infantiilinen reaktio aina ja kaikkialla on tuomita amerikkalainen imperialismi sekä juhlia ketä tahansa Gaddafi-luokan teurastajaa, jos he vain ovat läntisen demokratian ja Amerikan vihollisia.

Katso SK:n kuvakertomus ja videoraportti Syyriasta.

Soundtrack: Nusrat Fateh Ali Khan, Shams-ud-Doha, Badr-ud-Doja.