Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Poliittisen nykykulttuurin vaaroista

Marko Maunula
Blogit Americana 8.1.2011 21:57

Joukkomurhaaja avasi tulen kongressiedustaja Gabrielle Giffordsin (D-Arizona) äänestäjätapaamisessa. Tämänhetkisten tietojen mukaan 18 ammutusta henkilöstä viisi on kuollut, ja Giffords taistelee hengestään sairaalassa.

Silminnäkijähavaintojen mukaan ampuja oli kaksi-kolmikymppinen valkoinen mies, joka ampui Giffordsia lähietäisyydeltä päähän ja avasi sitten tulen yleisöön.

Ampuja on ilmeisesti pidätetty, eikä hänen motiiveistaan ole toistaiseksi mitään tietoa. Emme tiedä josko tämä häiriintynyt yksilö oli poliittisesti aktiivinen, enkä halua spekuloida millään muotoa hänen ”motiiveistaan,” mutta laajemmalla, yleisellä tasolla en ole yllättynyt demokraattien vastaisesta väkivallasta.

Modernin oikeistolaisen liikkeen äärimmäisissä hihhuli-marginaaleissa elää irrationaalinen, raivokas, ja paikoitellen jopa väkivaltainen viha liberaaleja kohtaan, jota jotkut edesvastuuttomimmat republikaanit paikoitellen yrittävät hyödyntää.

Viime kongressivaalien aikaan Sharron Angle, Nevadan republikaanien senaattoriehdokas, jupisi pelottavan pahaenteisiä lausuntoja väkivaltaisen vallankumouksen tarpeesta. Sarah Palin puolestaan kehoitti puskemaan demokraatit pois kongressista näin hienovaraisella julisteella:

Monien oikeistolaisten raivoajien (Glenn Beck, Rush Limbaugh, jne.) radio-ohjelmat, sekä niihin soittavat hihhulit, ovat suorastaan pelottavia. Useimmille liberaalien solvaaminen on vain oikeistolainen versio vanhojen kommunistien silmittömästä porvari-vihasta, mutta raivon politiikan ilmapiiri ja -kulttuuri satunnaisesti puskevat aikaisemmin tasapainottomia yksilöitä jopa suoraan väkivaltaan.

Teekutsujen ja jopa vielä radikaalimpien liikkeiden energia on kiistatonta, ja jotkut republikaanit tuntevat kiusausta sen hyödyntämiseksi. Silti, tulen kanssa leikkiminen on vaarallista.

Jossain välissä republikaanisen puolueen tasapäisen, älykkään, sekä eettisen enemmistön on pakko vetää selkeä ero pahimpiin hihhuleihin. Sitä vaativat sekä republikaanisen puolueen oma etu, poliittisen keskustelun taso, amerikkalaisen yhteiskunnan ilmapiiri, että eettiset perusarvot.

Soundtrack: Thomas Jeffersonin virkaanastujaispuhe.

PS. Ensimmäisten, toistaiseksi vahvistamattomien tietojen mukaan ampuja oli ainakin osittain poliittisesti motivoitunut. Pistän lisätietoja tulemaan vahvistusten myötä.

 

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Kiitos, Marko, ajantasaisesta seurannasta! Uutinen on ikävä, analyysisi paikallaan ja odotettu.

Jarkyttava tapahtuma, Marko,
Viimeisten tietojen mukaan kongressiedustajan odotetaan jaavan henkiin – ammuskelussa kuoli kuusi ihmista, joukossa yksi liittovaltion oikeusviranomainen ja pieni lapsi, jotka olivat kuuntelemassa kongressiedustaja Giffordsin puhetta. http://www.washingtonpost.com/wp-dyn/content/article/2011/01/08/AR2011010802422.html?hpid=topnews

Reaktiot tasta(kin) netissa:
http://www.politico.com/arena/archive/reactions-to-the-tragedy-in-arizona.html

Jarkyttava on postaamasi kuva useaa eri osavaltiota edustavien ja ’vaarin aanestaneiden’ kongressiedustajien tuomitsemisesta [tulkitsenko siella olevan maalitauluja, myos AZ:n kohdalla], joka on naemma sarah.pac -sivulta; en itse paase etusivua pidemmalle sarahpac.com:ssa, sivulle paasee ainoastaan rekisteroitymalla tai lupaamalla lahjoittaa rahaa, mitapa muutakaan. Sivulle on kuitenkin ilmestynyt surunvalittelu Arizonan ampumisen johdosta.

http://www.huffingtonpost.com/2011/01/08/the-end-of-access_n_806249.html

Kuten jutussa mainitaankin, vieraileminen kongressin rakennuksessa oli viela joitakin vuosikymmenia sitten vaivatonta. Muistelin, miten 1970-luvulla nuorena – kun kulutin penkkia Chapel Hillissa – olin kerran seuraamassa kongressin edustajainhuoneen istuntoa yleisoparvelta. Olin lounaalla kongressin kahvilassa aimisteltyani aluksi muita kongressin nahtavyyksia.

Miksei Amerikassa saada lakia hyvästä mediasta, jossa kiellettäisiin raivoaminen, hihhulointi ym sekopäinen esiintyminen ? Ettei Unkarin moitittu laki ole sittenkin oikeilla jäljillä. Ultrayltiöpäinen vapaudella mässäily ja vainoharhainen kommunistiviha, jossa nähdään kommunismia ihan järkevissä uudistuksissa, sekä lapsellinen usko jyrkkiin uskonnollisiin satuihin, kummastuttavat.

Jaa,ettei Bushin uhkailu sitten ollut kohtuutonta aikanaan ja kyllä Palinia vastaan on tälläkin palstalla käynnissä semmoinen noitavaino,että Gazassa hamaskin veisi putkaan tämmöisestä vaikka amerikan liput palavatkin. Lukekaa tämäkin teksti uudestaa, kyllä suvaitsevainen intellektuelli Obama fani paahtaa siihen tahtiin että mustat pantteritkin vetäisi pipon korville.

esperanza: kiitos juttulinkistä! Povaan sen ennustusten osuvan melko oikeaan; tapahtuneet sekä yleinen ilmapiiri johtavat politiikkojen yhä pahenevaan fyysiseen eristäytymiseen äänestäjistään. Härkä: amerikkalaisessa perinteessä, jossa sananvapaus on liki pyhä perustuslaillinen periaate, ajatus poliittisten palopuheiden kieltämisestä on mahdoton, enkä lämpene ajatukselle itsekään. Sananvapauden ongelmat ovat yleensä ratkaistavissa vapaalla sanalla, eli hyvillä vasta-argumenteilla. Olen optimisti. Kasvava tietoisuus siitä, että nykyinen poliittinen kulttuuri on suorastaan itsetuhoisaa tulee muokkaamaan tasapainoisen valtavirran asenteita sekä maan politiikkaa.

Olisi hienoa, jos äänekkäimmät tahot ”viisastuisivat”, mutta pahoin pelkään, että jatkossakin tärkeintä tule olemaan vaalien voittaminen, ei asioiden ajaminen.

”Todellisen Amerikan” tai menneiden ”parempien” aikojen nostalginen haikaileminen on mielenkiintoinen ajan ilmiö niin siellä kuin täälläkin. Määrävin tekijä sille tuntuu olevan pelokas sisäänpäin kääntyminen, vaikka se näyttäytyykin usein uhmakkaana meuhkaamisena.

Kohta joku taas tule ja ennustaa tämän olevan USAn hajoamisn lähtölaikaus. Ei kai se aivan täysin mahdotonta ole, mutta tavattoman paljon epätodennäköisempää kuin totalitaristisen järjestelmän hajoaminen. Toki, jos kansa todella uskoo elävänsä totalitaristisessa järjestelmässä…

Nimim. Keep the change: ’Noitavainosta’ ei MM:n jutussa ole jalkeakaan! Painvastloin, juuri pluralismin nimissa saa mm Sarah Palin esittaa retoriikkaa, vaikkapa sitten sangen pelottavan kartan muodossa. Tosin tuo Sarahpac.comin sivun karttakuva tahtaimineen on entista irvokkaampi eilisten tapahtumien valossa.

Perusteellinen debatointi ja agendojen lausuminen julki on ainutlaatuinen piirre amerikkalaisessa politiikassa. Markon postaama linkki Jeffersonin virkaanastujaispuheen tekstiin – se on 200 vuoden takaa – ilmaisee jotain juhlallisesta ja noyrasta tavasta, jolla virkaanastuva presidentti suhtautuu tehtavaansa kansan palvelijana ja laillisuuden puolustajana; se on hyvaa luettavaa: ”…I avail myself of the presence of that portion of my fellow-citizens which is here assembled to express my grateful thanks for the favor with which they have been pleased to look toward me, to declare a sincere consciousness that the task is above my talents (…)

Kyllähän tämä vie uskoa Yhdysvaltain kansalaisiin. Periaate, jonka Suomessa vielä sentään oikeistolaisinkin hyväksyy, on että terveydenhoitoa pitää saada sellaisen jolla on siihen tarve, eikä vain se jolla on varaa siitä maksaa. Että Yhdysvaltojen kansalainen raivokkaasti taistelee tällaista tasa-arvoa vastaan.

Eipä voi toisaalta syyttää Yhdysvaltain laajaa aseenkanto-oikeutta, kun Suomessakin joukkomurhia on tehty, rajoituksista huolimatta.

Marko, mikä saa amerikkalaisen niin kiivaaksi ja tarttumaan väkivaltaan verrattuna maltuillisiin suomalaisiin, jotka tyytyvät enemmistän päätöksiin eivätkä ala hirmuisesti meuhkaamaan ? Onko intiaanien tappajien ja maan varastaneiden jälkeläisilläkohonneet testosteronipitoisuudet vai ovatko he ylejään sekopäisiä uskonkiihkoja. Jotakin hämyä niissä on. Obamalaisetkin lienevät meikäläisittäin kokoomuksen jyrkinta oikeistoa.mutta jenkeissä komunisteja. Miksi siellä ollaan niin kiihkeää ja sotaista ?

Suomalaisethan eivät ole historiallisesti ajatellen erityisen rauhallista kansaa. 1900-luvulla vielä raakoja väkivaltaisuuksia harjoitettu paikallispeleissä jos tälläistä ilmaisua voi käyttää. Ja eikös viime aikoinakin ole pommiteltu ostareita ja lähetelty tappouhkauksia ministereille. Jälkimmäinen muistuttaa äänestäjien ja edustajien välillä yhä pahenevasta ”gäpistä” Suomessakin.

Näitä luetaan juuri nyt