Poikani saattoi sen sanoa, minä en – Näin kulkevat n-sanan kulttuuriset rajalinjat
Opiskelijoistani noin 70 prosenttia on afroamerikkalaisia. Joskus jotkut heistä pyytävät minua sensuroimaan sanan.
Muutama vuosi sitten kävin silloin teini-ikäisten poikieni kanssa elokuvissa katsomassa Django Unchainedin.
Ajaessamme takaisin kotiin kävimme läpi dialogin hauskimpia kohtauksia. Kun siteerasin Samuel Jacksonin hahmon jatkuvaa ”nigger”-sanan käyttöä, vanhin poikani Matthew kysyi: ”Isä, kuka antoi sinulle oikeuden käyttää n-sanaa?”
Hätkähdin. Poikani ovat puoliksi afroamerikkalaisia, eli heille sanan käyttö oli ookoo. Mutta minulle, heidän vitivalkoiselle isälleen, n-sanan lausuminen ääneen oli takalaiton. Termin voima leikkasi jopa perheeni kahteen leiriin.
N-sana on valkoisten suusta myrkyllinen. Kuten kaikki tuntemani valkoiset, en voisi kuvitellakaan lausua sanaa ääneen luentosalin ulkopuolella. Kun laulan autossa Kendrick Lamarin tai Wu-Tang Clanin mukana, yleensä vaikenen n-sanan aikana.